ulosteet

4 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–4.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Tämä kysymys voi olla epämiellyttävä ja kuulostaa trollaamiselta, mutta kysyn tätä silti tosissani. Olen YouTubessa kuunnellut äänikirjana Kalle Kajanderin… 132 7.9.2023 Ihmisen ulosteita on todella käytetty karjan ruokinnassa Kajanderin kuvailemalla tavalla. K. T. Jutila kertoo seuraavaa kirjoituksessaan Tutkimuksia Peräpohjolan ja Lapin talous- ja asutusoloista: "Ihmislannan käyttäminen karjanruokinnassa talvisaikaan n. s. moskana oli vielä 1800-luvun loppupuolellakin verraten yleistä Lapissa ja sen alkupuolella muuallakin pohjoisimmassa Suomessa." Menettelyn vastenmielisyyttä ja siihen liittyvää salakähmäisyyttä Jutila valottaa siteeraamalla lääninagronomi K. Laurinin toimintakertomusta vuodelta 1880: " -- Tämä 'voimarehu', joka on päässyt yleiseen käytäntöön läänin pohjoisosassa, varsinkin Lapinmaassa, jonka asukkaat ovat erikoistaitureita mitä pahanmakuisimman maidon tuottamisessa, ei liene aivan...
Olen kovasti yrittänyt etsiä yksiselitteistä vastausta kuivahuussijätteen kompostointiin sitä löytämättä. Englanninkielisiltä sivuilta löytyi ristiriitaista… 112 7.8.2023 Tutkimieni lähteiden perusteella yksiselitteistä vastausta tähän(kään) kysymykseen on tuskin edes olemassa: eriäviä näkemyksiä ja lopputulokseen vaikuttavia muuttujia on kuitenkin siinä määrin runsaaasti. Anu Valveen ja Elina Nuortien kirja Paska juttu tiivistää ihmisen kiinteiden jätösten kompostoinnin vaiheet seuraavasti: 1. Aktiivinen kompostointi: huussiin sonnitaan.  2. Lepovaihe: huussiastiaan ei sonnita eikä sinne laiteta muutakaan, vaan se lepää.  3. Jälkikompostointi: komposti saa kehittyä ja kypsyä aumassa tai kompostorissa sateelta suojassa.  Jälkikompostoinnin voi välttää, jos huussin tyhjennysväli on vähintään vuosi (jolloin siihen ei lasketa uusia päästöjä). Muuten jälkikompostointiaika on 6–10 kuukautta. Valve ja Nuortie...
Minkä eläimen jätös mahdollisesti kysymyksessä, rotan? 1073 17.7.2023 Jätöksen muoto ja koko  – sikäli kuin se kuvasta on tulkittavissa –  viittaavat eniten rottaan. "Hiirien ja rottien ulosteet poikkeavat selvästi myyrien pipanoista. Ne ovat muodoltaan epäsäännöllisempiä ja päistään yleensä selvästi teräviä." "Isorotan ulosteet ovat sylinterin muotoisia, ainakin toisesta päästään teräviä, n. 17 mm pitkiä ja 6 mm paksuja pipanoita. Niiden koko vaihtelee kuitenkin suuresti, samoin kuin myös väri vaihtelee syödyn ravinnon mukaan." "Lepakkojen ulosteet muistuttavat hiirien ja myyrien pipanoita, mutta ne ovat pinnaltaan karheita ja sisältävät yksinomaan hyönteisten jätteitä. Väri vaihtelee tummanruskeasta mustaan ja koko vaihtelee lajien koon mukaan." Lähde:  Preben Bang, Mikä tästä meni? : eläinten jäljillä
Olen miettinyt että virtsaavatko kanat? 3290 8.12.2012 Linnut eivät eritä nestemäistä virtsaa, vaan niiden virtsa on valkoista ja selvästi havaittavaa ainetta, kiteistä virtsahappoa, jonka linnut erittävät yhdessä ulosteen kanssa. Ulosteet poistuvat linnun elimistöstä ns. yhteissuolen (viemärisuolen) eli kloaakin kautta, jonka kautta kehosta poistetaan myös munat. Linnuilla nestemäinen virtsa-aine ei tulisi kysymykseen, sillä se - toisin kuin liukenematon virtsahappo - aiheuttaisi munankuoren sisässä tapahtuvan alkion myrkytystilan. Lähteet: Erkki Pulliainen, Kanan historia, biologia ja tuotanto Helena Telkänranta, Kanojen maailma