työvaatteet

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miksi ennen vanhaan sairaanhoitajan hilkassa oli raitoja? Mitä yksi, kaksi ja kolme raitaa kertoivat? 60 25.5.2020 Alkujaan sairaanhoitajan päähineen tai hilkan tarkoitus oli suojata kantajansa pitkiä hiuksia ajan hengen mukaisesti lähinnä häveliäisyyssyistä. Hiusmallien lyhentyessä päähineenkin merkitys väheni. Hilkka jätettiin pois ensin vuonna 1965 oppilaan puvusta, koska arveltiin, että vastustus olisi vähäisempää heidän keskuudessaan. Sairaalaliiton ohjeistuksella sairaanhoitajan hilkka poistui käytöstä sairaanhoitajaliiton esityksestä 1971. Esityksen perusteluna oli, että päähine oli menettänyt merkityksensä suoja-asusteena.  Raidat tai nauhat kuuluivat sairaanhoitajaoppilaan päähineeseen. Nauhojen lukumäärä osoitti opiskelun vaiheen. Ensimmäisen vuoden sairaanhoitajaoppilaan päähineessä oli yksi sininen nauha.  Sinisestä oppilasasusta...
Miksi maalarin haalarit on valkoiset? 3333 19.11.2010 Kysyimme asiaa Helsingin maalareiden puheenjohtajalta, Johanna Eloselta, hän vastasi näin: "Joskus nuorena tyttönä olen itsekin miettinyt samaa ja vanhemmilta maalareilta olen saanut aikanaan sellaisen vastauksen, että yleensä maalataan valkoisella tai vaaleilla sävyillä, niin maalitahrat eivät näy niin hyvin valkoisissa haalareissa eli ne näyttävät siisteiltä melko tahraisinakin. Toinen syy on se, että kun kesäkuumalla maalataan ulkoseinillä, niin valkoinen väri ei kerää kuumuutta niin paljon kuin tumma väri. Hauskin syy löytyy seuraavasta tarinasta: Maalari maalasi urakalla lääkärin asunnon. Homma tuli tehtyä ja maalari esitti laskun. Lääkäri sanoi:" ohhoh, onpas kallista." Johon maalari tokaisi: " niinhän me valkotakkiset tunnetusti...
Olen aloittamassa opinnäytetyön tekemistä ja aiheeni liittyisi sairaala vaatetuksiin. Olen yrittänyt hakea eri hakusanoilla ainakin helmetin-sivuilta tietoa… 2095 12.1.2009 Oletan, että kysymys on Suomen terveydenhuoltohenkilöstön vaatetuksen historiasta. Medic-tietokannasta löytyi seuraavanlaisia lehtiartikkeleja: Haltia, M; Herzen, A von "Aateet on mun vaatteet" : kuvadokumentteja Suomen lääkäreiden ja sairaanhoitajien asuista 1600 - 1900 -luvuilta (lehdessä Duodecim 1996 vol. 112 no.23 s. 2283-2300) Saatavilla Tikkurilan kirjastosta. Sarén, S Uusia ideoita laitosvaatetukseen : asennemuutosta kaivataan lehdessä Sairaala 1999 vol. 61 no. 8 s. 24-27 Pylvänäinen, I Terveydenhuoltohenkilöstön työpuvun uusi malli Sairaala 1985 vol. 48 no. 1 s. 21-23 Pitko, S Työvaate lähin työympäristö Sairaanhoitaja - Sjuksköterskan 1979 vol. 55 no. 16 s. 14-5 Sairaala ja Sairaanhoitaja - Sjuksköterskan -lehtien...