arbete

38 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Kuuluuko kirjastovirkailijan työhön esimerkiksi satuhetkien vetäminen? 219 9.4.2021 Kirjastonhoitajan tai kirjastovirkailijan työ voi olla sisällöltään hyvin vaihtelevaa. Työn sisältöön vaikuttaa mm. se, työskennelläänkö tieteellisessä vai yleisessä kirjastossa, onko kirjasto iso vai pieni, ja mitä työnkuvasta on erikseen määrätty. Esimerkiksi tieteellisen kirjaston tai ison yleisen kirjaston aikuisten tieto-osaston kirjastonhoitaja todennäköisesti ei joudu vetämään satuhetkiä, mutta lastenosastolla tai pienessä yhden tai kahden ihmisen vetämässä kirjastossa todennäköisyys tietysti on aika suuri. On kuitenkin otettava huomioon, että olipa kirjasto suuri tai pieni, kirjastoissa nykyään järjestetään paljon monenlaisia tapahtumia. Jonkinlaisesta esiintymistaidosta tai -halukkuudesta on kirjastonhoitajalle varmasti etua....
Mitä kaupungin työntekijöille (kirjastot, uimahallit yms) tapahtui koronasulkujen takia? Lomautettiinko heistä osa? Pääsevätkö he takaisin töihinsä jos/kun… 219 9.2.2021 Kysymyksesi koskee ilmeisesti Helsingin kaupungin työntekijöitä. Korona-tilanteen vuoksi useat Helsingin kaupungin työntekijät ovat siirtyneet tilapäisesti uusiin tehtäviin erityisesti sosiaali- ja terveystoimialalle sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle sekä muun muassa koronajäljitystehtäviin. Tällä hetkellä henkilökuntaa on esimerkiksi koronarokotuspuhelinpalvelussa. Henkilökuntaa ei ole lomautettu. Toimialojen välisiä henkilöstösiirtoja koordinoi Osaajapankki. Siirrot ovat siis tilapäisiä ja kestävät enintään kahdeksan viikkoa, mikäli toisin ei sovita. Voit lukea aiheesta lisää esimerkiksi täältä. https://www.hel.fi/uutiset/fi/kaupunginkanslia/kaupungin-tyontekijoita-… https://yle.fi/uutiset/3-11692467  
Onko kirjastoissa töissä yhtään liikuntavammaisia henkilöitä? Vai katsotaanko työ sellaiseksi, ettei sitä voi tehdä jos on jonkinlainen vamma? 302 28.1.2021 Minä olen liikuntavammainen ja vakituisessa työsuhteessa Helsingin kaupunginkirjastossa. Vammauduin sairauteni takia jo oltuani muutaman vuoden töissä. Käytän liikkumisen apuvälineenä rollaattoria ja pyörätuolia. Normaalisti jokaisen kirjastotyöntekijän työtehtäviin kuuluu myös hyllyttäminen, so. kirjojen järjestäminen hyllyihin, sekä asiakkaiden opastaminen. Näitä kykyjä varmasti arvioidaan myös työhönottotilanteessa. Minä teen töitä takatiloissa. Käyn vain harvoin varsinaisissa asiakastiloissa
Moikka, tarvitsisin kirjallisuutta työntekijän perehdyttämisestä. Vanhoja lähteitä löytyi paljon, mutta mitkä mahtaisivat olla uudempia julkaisuja? 523 3.12.2020 Louna-kirjastojen uusimpia kirjoja työhön perehdyttämisestä ovat nämä: - Oppiminen työssä / Päivi Kupias, Raija Peltola (2019) - Tervetuloa meille! : uuden työntekijän perehdytys / Annina Eklund (2018) - Mentorointi 4.0 / Päivi Kupias, Matti Salo (2014) Alla linkki hakutulokseen tietokannasta: https://louna.finna.fi/Search/Results?sort=main_date_str+desc&limit=0&l… Alla myös linkki hakutulokseen Finna-tietokannasta. Kirjoja on mahdollista tilata kaukolainaksi oman lähikirjaston kautta. Aiheesta on myös paljon opinnäytetöitä, joista uusimmat ovat myös vapaasti verkossa luettavissa: https://www.finna.fi/Search/Results?sort=relevance&bool0%5B%5D=AND&look…  
DVD vanhanajan työmenetelmistä 210 23.4.2020 Kyseessä on varmaankin Isien työt -niminen viisiosainen sarja. Sarja on koottu Kansatieteellinen Filmi Oy:n lyhytelokuvista vuosilta 1936-41. Sarjan on julkaissut Suomen kulttuurirahasto vuosina 2008 -2011. Löydät sarjan helposti Helmet-hausta kirjoittamalla hakulaatikkoon "isien työt". Kunkin osan kohdalla on kuvailu sen sisällöstä. DVD:t löytyvät useiden Helmet-kirjastojen kokoelmista, joista voit lainata niitä sitten, kun kirjastot taas aukeavat. https://www.helmet.fi/fi-FI Joitakin osia sarjasta löytyy netistä ja täältä: http://www.kansatieteellisetfilmit.fi/videot2.htm
Mitä huvipuistotyöntekijät tekevät talvisin? 226 11.4.2019 Useimmiten huvipuistoihin työllistynee vain kesäkaudeksi, mutta Ammattinetti-sivuston mukaan mm. hallinnolliset ja tekniset tehtävät työllistävät myös muina vuodenaikoina. Voi olla myös puistoja, jotka ovat auki ympäri vuoden. Ammattinetti-sivustolta lisää tietoa alasta: http://www.ammattinetti.fi/ammatit/detail/23/4/2324f0b50a653446007cc6a40dc90b6a;jsessionid=2F24328BB98533EA918A57C2779C5C01
Dostojevski kertoo jossakin teoksessaan vangeista, jotka pakotetaan kaivamaan kuoppia ja samoin tein peittämään ne. Sisältyykö maininta hänen teokseensa … 247 2.4.2019 En valitettavasti onnistunut löytämään Dostojevskilta kysymyksessä kuvailtua kuoppien kaivamista ja välitöntä täyttämistä sisältävää tekstikatkelmaa. Tämä on kuitenkin mitä mainioin esimerkki "täysin hyödyttömästä ja järjettömästä työstä", jota kirjailija käsittelee teoksessaan Muistelmia kuolleesta talosta, ja pitäisin mahdollisena, että kuoppien kaivamisen ja täyttämisen ajatus on syntynyt romaanin toisessa luvussa 'Ensi vaikutelmia' esitettyjen huomioiden pohjalta: "Kerran tuli mieleeni ajatus, että jos halutaan tuhota ihminen täysin, nujertaa hänet, rangaista häntä kaikkein kauheimmalla rangaistuksella, jotta kaikkein hirmuisinkin murhamies vavahtaisi tätä rangaistusta ja pelkäisi sitä ennakolta, pitäisi hänet määrätä työhön, joka on...
Oliko ihan viisasta ruveta kirjastohoitajaksi 403 30.8.2018 Kyllä tämä on edelleen  ihan kiinnostava työ, vaikka olen ollut kirjastonhoitaja jo yli 30 vuotta. Palkkahan ei ole iso, mutta työ on mielenkiintoista eikä ihan toistensa kaltaisia päivä tule.
Mitä kaikkia erilaisia työtehtäviä kirjastovirkailijan työssä pääsee tekemään? 703 20.11.2014 Ammattinetistä osoitteesta http://www.ammattinetti.fi/ammatit/detail/196_ammatti löytyy hiukan kuvausta kirjastovirkailijan työnkuvasta. Työn tarkka sisältö riippuu kuitenkin aika paljon kirjastosta, ja toki henkilö itsekin voi vaikuttaa siihen, millaisia tehtäviä saa työssään. Esimerkiksi Helsingin kaupunginkirjastossa vain harva kirjastovirkailija luetteloi aineistoja. Toisaalta oma työnkuvani kirjastovirkailijana on hyvin laaja verkkotietopalvelusta lukupiirin vetämiseen ja kirjavinkkauksesta hankittavan aineiston valintaan. Työtehtäviä ei siis oikein ole mahdollista luetella tyhjentävästi.
Olisin kysynyt voiko kirjastoon päästä töihin vaikkei ole alan koulutusta? 1051 8.5.2014 Helsingin kaupunginkirjastoon on vaikea päästä ainakaan vakituiseen työhön ilman alan koulutusta. Osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2013/20130406 löytyvä kirjastoasetus määrää, että 70 %:lla henkilökunnasta on oltava kirjastoalan koulutus. Toki kirjastossa on töissä myös esimerkiksi tietotekniikka-alan osaajia, jotka eivät tee varsinaisia kirjastotöitä vaan hoitavat kirjaston tekniikkaa. Harjoittelijaksi kirjastoon on mahdollista päästä, jos opiskelee sopivaa alaa. Esimerkiksi Pasilan kirjastoon on otettu datanomiopiskelijoita harjoittelijoiksi, koska he pystyvät opastamaan asiakkaita tietokoneongelmissa. Myös työkkärin kautta voi päästä harjoittelijaksi tai työllistetyksi kirjastoon. Kirjastoon otetaan myös tavallisesti...
Voiko runoja kirjoittamalla elättää itsensä Suomessa? Tuleeko runoilija siis toimeen vain julkaisemalla runoja? Entä ulkomailla, voiko siellä saada riittävän… 1391 25.4.2014 Suomessa vain pari kirjailijaa pystyy elättämään itsensä kirjoittamisella. Runoilijat ovat kirjailijoista huonotuloisimpia. Runoilija Tommi Parkko kertoo runoilijoiden toimeentulosta näin: "Runoilijoiden alhaisesta toimeentulosta kertoo se, että kustantaja maksaa yleensä tekijälle runokirjan kirjoittamisesta noin 1 000–2 000 euroa ja kirjaa myydään 100–800 kappaletta. Runoilija siis tarvitsee hengenpitimikseen apurahoja ja muita töitä. – Esimerkiksi oma toimeentuloni on koostunut viimeisten kymmenen vuoden aikana pääasiassa apurahoista ja luovan kirjoittamisen opettamisesta. Tilanne on pakottanut runoilijat miettimään, missä oma osaaminen on tarpeellista ja miten sitä voi soveltaa. Parkko on auttanut heitä uuden kehittämisessä muun muassa...
Netti hyvä, Google parempi, ei vielä kirjastonhoitajaa voittanutta. Etsin runoja, jotka käsittelevät työtä, työyhteisöä jne. Mistähän tähän teemaan sopivaa… 1415 24.4.2014 Työ ei näytä inspiroineen runoilijoita samassa määrin kuin monet muuut aiheet, mutta tässä kuitenkin muutamia ehdotuksia. Antologioita, joihin sisältyy mm. työaiheisia runoja: Sydämeni laulu : suuri runoantologia. [4], [Mennyt maailma ja nykyaika]. Suomalainen omakuva : Jaakko Ilkasta City-Merviin : valikoima runoja / toimittaneet Salme Saure ja Kaarina Sala. Tämän runon haluaisin kuulla 3 / toimittaneet Satu Koskimies ja Juha Virkkunen. Nyt ylös kansa kaikkivalta : valikoima vanhan työväenliikkeen runoutta / toim. Kalevi Kalemaa. Päivän kierto : valikoima runoja / toim. Kai Sievers. (Nämä kaikki ovat saatavissa Hämeenlinnan kirjastoista.) Työaiheisia antologioita: Työn runo puhuu : Työn runo -kilpailun satoa / toimittaneet Kaija...
Teen tutkielmaa itsetunnosta ja sen vaikutuksista työntekoon. Osaisitkohan vinkata hyviä teoksia itsetuntoon perehtymiseen tai tutkimuksia itsetunnon… 2167 7.2.2014 Itsetuntoa, sen merkitystä työelämässä ja työelämään liittyvää itsetuntoa käsitellään seuraavissa kirjoissa ja elektronisissa julkaisuissa: Räisänen, Kirsi: Kyllin hyvä, 5. uud. p., Työterveyslaitos, 2013 Toivonen, Veli-Matti: Minätyö : astu omalle polulle, sieltä löytyy kaikki, Ai-ai, 2011 Toivonen, Veli-Matti: Itsestään : aineeton tuotanto ja henkilökohtainen kasvu, Ai-ai, 2010 Rose, Joanna: Ylitunnollisuus : eroon suorittamisen pakosta, Minerva, 2010 Martikainen, Liisa: Kaaosta vai hallintaa : nuoren aikuisen elämän haasteet / Liisa Martikainen. [Kuopio] : UNIpress, 2009. Jaari, Aini: Kylliksi itselleni, Edita, 2007 - kirja perustuu kirjoittajan vätöskirjaan, joka on luettelossa alempana Hellsten, Tommy: Virtahepo työpaikalla, 2. uud. p...
Aikatutkimuksen tekniikat: Mitä tiedämme työhön tarvittavasta ajasta? Mihin aika kuluu päivässä? Kuinka tehokas onkaan työpäivämme? TTS kouluttaa asiasta,… 1217 11.1.2013 Työajan käytöstä joillakin ammattialoilla on tehty tutkimuksia: - Aikamme koulussa : tutkimus opettajien ajankäytöstä oppituntien alussa / Jukka Seitvuo (Pro gradu -työ; jyväskylän yliopisto, 2013, luettavissa myös verkossa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201301131035 - Kiire ja työn muutos : tapaustutkimus kotipalvelutyöstä / Anna-Liisa Niemelä (väitöskirja, Helsingin yliopisto, 2006, luettavissa myös verkkojulkaisuna: http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/kay/kasva/vk/niemela/kiirejat.pdf - Minkintuotannon työt tarkastelussa / Markku Lätti, Mia Maasola ja Leila Warén (Työtehoseura, 2006) Ajankäytöstä yleensä, ja työajankäytöstä sen osana on esimerkiksi seuraava teos, joka löytyy Helmet-kirjastoista ja on luettavissa myös verkossa:...
Haluaisin päästä kirjastoon töihin, mutta minulla ei ole alan koulutusta. Onko mahdollista päästä silti töihin kirjastoon, vaikka ei olisikaan alan koulutusta?… 3612 20.4.2012 Pääasiassa kirjastoammatillisiin tehtäviin vaaditaan kirjastoalan koulutus. Kirjastossa on myös muita työtehtäviä, esim. tietotekniikkaan tai hallintoon liittyviä, joihin taas tarvitaan näihin tehtäviin sopiva koulutus. Lisäksi kirjastoissa työskentelee alan harjoittelijoita. Sijaisuuksiin ja lyhytaikaisiin töihin on toisinaan mahdollista päästä myös ilman koulutusta. Helsingin kaupungin ja siis myös kaupunginkirjaston tällä hetkellä avoinna olevat työpaikat löytyvät täältä: https://www.erekryhelsinki.fi/ Lyhytaikaisiin keikkatöihin pääkaupunkiseudun kaupunkien palvelukseen voi päästä henkilöstöpalveluyhtiö Seuren kautta: http://www.seure.fi/
Olen suorittanut viestintätieteissä kandidaatintutkinnon. Mitä opintoja minun pitäisi suorittaa lisäksi, jotta voisin hakea töihin kunnalliseen kirjastoon? 961 24.11.2011 Yleisissä kirjastoissa työskentelee eri tavoin koulutettuja henkilöitä, esim. kirjastonhoitajia ja kirjastovirkailijoita. Kelpoisuusvaatimuksista säädetään kirjastolaissa ja -asetuksessa. Kirjastonhoitajan pätevyyteen korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Sinun tapauksessasi kirjastonhoitajan pätevyyteen riittäisi, että suorittaisit edellä mainitut opinnot. Joihinkin kirjastonhoitajan virkoihin/toimiin voidaan vaatia ylempi korkeakoulututkinto. Listätietoja pätevyysvaatimuksista ja koulutusmahdollisuuksista saat Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta: http://www.minedu.fi/OPM/Kirjastot/...
Onks kirjastonhoitajana kivaa? 806 21.10.2011 Jos tykkää työskennellä ihmisten kanssa ja kirjat ja kaikenlainen kulttuuri kiinnostaa, niin kyllä tämä kivaa on.
Jos on mahdollista löytää teiltä töitä lauantaisin ja sunnuntaisin. Kiitos! 1094 20.10.2011 Kirjastolla ei valitettavasti ole tarjolla osa-aikaista viikonlopputyötä. Jos olet kiinnostunut keikkatöistä pääkaupunkiseudun kirjastoissa tai muissa kaupungin virastoista, ota yhteyttä henkilöstöpalveluyhtiö Seureen. Seuren yhteystiedot löytyvät täältä: http://seure.fi/fi-FI/
Onko työsi chilliä? 655 11.10.2011 Välillä on, välillä on kiireistä.
Minua kiinostaisi tietää minkälaisia kokemuksia Kostamuksessa työskennelleillä suomalaisilla ja venäläisillä oli toisistaan. 1792 8.8.2011 Vaasan kaupunginkirjastossa on huonosti aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Aiheesta on olemassa esim. seuraavanlaisia teoksia: Lukkari: Kostamus-Sammon rakentajien tarinat 1-3 ; Koukkari: Rakentajat rajantakaiset ; Kainuussa ja Vienassa, näkökulmia naapurusten elämään. Näitä kirjoja voidaan kaukolainata halutessasi (esim. Turussa ja Kajaanissa), voit jättää kaukolainapyynnön joko kirjaston kotisivujen kautta tai paikan päällä kirjastossa. Vaasan yliopiston kirjasto Tritoniassa on kokoelma Oulun yliopiston tekemiä tutkimuksia Kostamukseen liittyen. Saatavissa on mm. tutkimuksia aiheista: Työvoiman rekrytointi ja sopeutuminen Kostamus-työmaalla ja Tornion terästeollisuudessa ; Luoma, Pentti: Pohjoiset lähiöt : tutkimus Tornion terästehtaan...