Tuiranpuisto

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Missä oululaisia tuberkuloosipotilaita on hoidettu 1920-luvun alussa? Onko ollut varsinaista parantolaa vai voisiko esim. Tuirapuiston Ruttola ollut toiminut… 85 Tuiranpuiston rakennushistoriaselvityksessä https://www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/tuiranpuisto kerrotaan, että Oulun Sonnisaari toimi kulkutautisairaalana siihen asti, kun kunnallissairaala rakennettiin Tuiranpuistoon. Ruttolaksi kutsuttu kulkutautisairaala valmistui Tuiranpuistoon vuoden 1901 alussa. Sairaansijoja kulkutautiosastolla oli 16.
Minulla olisi kolme Oulun historiaan liittyvää kysymystä: 1. Missä (synnytys)sairaalassa (ja osoitteessa) oululaisvauvat syntyivät vv. 1963-1964 ja oliko… 4291 1. Synnytykset hoidettiin 1960-luvulla Oulussa Tuiranpuistossa sijainneessa sairaalassa. Synnytyslaitos valmistui vuonna 1925 ja se otettiin seuraavana vuonna käyttöön. Synnytyssairaalana paikka sai toimia Oulun yliopistollisen keskussairaalan tuloon asti, vuoteen 1975. Sairaala kuuluu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen Tuiran rakennuskantaan. Lisäksi asiakaskommentissa kerrotaan, että Oulun diakonissalaitoksella on myös syntynyt oululaisvauvoja 1960-luvulla. 2. Tästä Google Mapsin kartasta voi katsoa, mitä paikalla jossa Huvilatie on 1960-luvulla sijainnut, on nykyään. Huvilatie on jäänyt tavallaan Merikoskenkadun rakentamisen alle: http://goo.gl/maps/i6UL3 3. Ritva Toropaisen väitöskirja Oulun paikannimet (2005) kertoo, että nimi...