Luulen nähneeni jossakin lasten luontokirjassa tiedon, että mahtavan padossa talvehtisi myös muita eläimiä kuin majavia. Onko näin vai muistanko väärin? Jos… |
69 |
|
|
|
Helmet-kirjastoissa on muutamia majavia käsitteleviä kirjoja.
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Smajavat__Ff%3Afacetlanguag…
Nisäkkäistä kertovia kirjoja löytyy sitten runsaammin ja eläimet-hakusanalla vielä paljon enemmän. Oikean kirjan löytäminen vaatisi melkoisen etsinnän ilman tarkempia muistikuvia teoksesta.
Hyvä myös lapsille sopiva aikuisten tietokirja majavista on Petri Nummen kirjoittama Majavan lammella (Metsäkustannus, 2015). Sen sivuilla kerrotaan majavien elämästä eri vuodenaikoina. Heikki Kokkosen kirjaan ottamat valokuvat ovat myös hienoja.
Kirjan mukaan majavan padon "alivuokralaisina" saattaa talvisin asua piisami, vesimyyrä ja vesipäästäinen. Piisami etenkin voi pyrkiä hyötymään jopa majavan pesän... |
Kysymys koskee ruohon kellastumista ja kuolemista. Miksi syksyllä kaikki muut kasvit kuolevat mutta ruoho vain pysyy vihreänä? |
758 |
|
|
|
Ruohokasvit säilyvät jonkin aikaa vihreinä lumen alla, koska lumi suojaa kasveja kylmyydeltä. Kuinka pitkään kasvi säilyy lumen alla vihreänä, liittyy sen talvehtimisominaisuuksiin sekä siihen miten pitkään lumipeite estää kasvin saamasta tarpeeksi valoa yhteyttämiseen. https://www.ahonalku.fi/Heinat,sarat.Lajikuvaukset.htm, https://yle.fi/uutiset/3-7022672
Tutkija Timo Saarinen kertoi Suomen luonnon haastattelussa 2016, että talvehtivat kasvit jaotellaan ilmitalvehtijoihin, matalatalvehtijoihin, puolipiilijöihin, piilotalvehtijoihin, vesitalvehtijoihin ja siementalvehtijoihin. "Ainavihantia ilmitalvehtijoita, joiden silmut sijaitsevat lumen pinnan yläpuolella, ovat esimerkiksi havupuut; kuusi, mänty ja kataja.
Matalatalvehtijoissakin... |
Löytyisikö ajanian hoito-ohjeita? |
401 |
|
|
|
Löysin muutamia suomenkielisiäkin mainintoja.
Ajanaia pasifica (latinaksi, suomenkielistä nimeä ei vielä ole päätetty) kannattaa istuttaa aurinkoiseen tai puolivarjoiseen kuivaan paikkaan. Sen ainavihannat, nahkeat lehdet sietävät hyvin pakkasta.
https://kodinpellervo.fi/puutarha/2017/09/20/syysistutukset-kuulaat-kukkijat/
https://kukkainfo.fi/?plant_id=5&category=&kirjain=A&id=33
Englanninkielisellä sivustolla kerrotaan, että kasvi kestää jopa 25 asteen pakkasta, joten menestynee täällä meilläkin ulkona. Tsoin jos tarvi on yhtä märkä kuin viime talvi, saattaa kasvi kärsiä märkyydestä. Samoin keväällä lumen sulaessa. https://www.mygardenlife.com/plant-library/1991/ajania/pacifica |
Yhteyttävätkö ikivihreät talvipakkasilla? |
869 |
|
|
|
Yhteyttäminen eli fotosynteesi on elämää ylläpitävä prosessi, jossa vihreät kasvit muuttavat ilman hiilidioksidin ja veden auringonvalon avulla sokeriksi ja hapeksi. Tapahtuakseen yhteyttäminen edellyttää myös riittävää lämpötilaa, siksi puut eivät yhteytä talvipakkasilla. Kun lämpötila laskee lähelle nollaa, yhteyttäminen vähenee. Kun pakkasta on 10 astetta tai vähemmän yhteyttämistä ei enää tapahdu. Aina vihannat kasvit kuten havupuut ovat kuitenkin sopeutuneet pohjoisen oloihin lehtipuita paremmin niin, että ne voivat aloittaa yhteyttämisen heti, kun olosuhteet ovat kohdallaan. Siis keväällä jo varsin aikaisin.
Esimerkiksi marjat ja muut matalat varvut saattavat kuitenkin jatkaa yhteyttämistä läpi talven, koska ne elävät lumen alla.... |
Paljonko suunnilleen talitintti voi syödä päivässä tai vuorokaudessa jos määrä muutetaan maapähkinöiksi tai auringonkukan siemeniksi? Haluaisin tietää… |
3824 |
|
|
|
Keskisuomalaisen artikkelissa kerrotaan, että talitiainen tarvitsee 20 asteen pakkasessa kuusi grammaa auringonkukansiemeniä hengissä pysyäkseen. Määrä on suunnilleen neljäsosa linnun omasta painosta. Kuuteen grammaan tarvitaan 120 siementä. Ruokaa kuluu enemmän, kun on paljon pakkasta, eli lauhemmalla siemeniä ei tarvita niin paljon, https://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Talitintti-sy%C3%B6-pakkasella-12…
Lintujen talviruokinnasta on julkaistu useita kirjoja esim.
Singer, Detlef; Pihapiirin lintuja:talvilintujen tunnistaminen ja oikea ruokinta,2008, Aro,Seppo, Talvilintujen ruokinta,1997 Bergenhotz, Björn, Lintulaudalla:opi tuntemaan talven linnut, 1999, Klemola, Hannu, Lintulaudan vieraita, 1997.
|
Suutarilan kirjastossa oli 15.9.97.siilipäivä, jolloin sai mm.pesänrakennustietoa. Onko aineisto tallella joko kirjastossa tai jossainpäin nettiä? |
659 |
|
|
|
Suutarilan kirjastossa on vielä saatavana näyttelyssä ollut " Siilin talvipesän rakennusohje". Myös Kaarina Turtian kirjassa Siili, pihapiirin villilemmikki kerrotaan seikkaperäisesti siilin "omasta" pesänrakentamisesta ja miten siilille voi rakentaa talvipesän.
Suutarilan kirjastoon saat yhteyden puh. 310 85 074 ja Turtian kirjaa löytyy useista kirjastoista. Saatavuuden voit tarkistaa pääkaupunkiseudun kirjastojen Plussa-aineistotietokannasta http://www.libplussa.fi/ .
|