systematik

4 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–4.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Uusi ”muotisana” on taksinomia. Hölmöimpiä voisi kuvitella, että kyseessä on jonkinlainen vero. Onko kyseessä uusi nimike entiselle sertifiointiyoiminnalle,… 119 3.12.2021 Voisiko kyseessä olla kuitenkin taksonomia? Esimerkiksi Helsingin Sanomat tai Yle eivät ole käyttäneet termiä taksinomia. Termi taksonomia tarkoittaa yleensä luokittelua tai systematiikkaa. Viime aikoina keskustelua on käyty esimerkiksi EU-taksonomiasta, eli EU:n kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmästä.
Nykyään kaksi eri lajia määritellään siten, että ne eivät voi lisääntyä keskenään tai niiden jälkeläisen lisääntymiskyky on alentunut (tiikeri ja leijona) tai… 420 13.8.2021 Laji-käsitteen määrittely on perin hankalaa. Biologinen laji voidaan määritellä joukoksi, joka ”muodostuu yksilöistä, jotka lisääntyvät tai periaatteessa pystyvät lisääntymään esteettä keskenään ja saamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä”. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Biologia:laji Tämä määritelmä on kuitenkin suppea. Esimerkiksi useat eri paviaanilajit lisääntyvät keskenään, kuten myös vaikkapa kojootit ja sudet sekä monet eri lintulajit. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6980311/ On olemassa myös muita laji-käsitteen määritelmiä. Typologinen laji tarkoittaa joukkoa, joka ”muodostuu yksilöistä, joilla on riittävä määrä tunnistuksessa käyttökelpoisia yhteisiä ominaisuuksia”. Morfologinen laji taas määritellään ”...
Kuuluuko fasaanilintuihin muita erikoisia lintuja kuin riikinkukko? 274 2.12.2020 Riikinkukko kuuluu aitokanojen heimon fasaanit-alaheimoon. Tähän alaheimoon kuuluvat riikinkukkojen lisäksi esimerkiksi tragopaanit, kanat ja fasaanit. Fasaanit-alaheimoon kuuluvat linnut ovat usein kohtalaisen suuria ja elävät maassa. Näille linnuille on myös tyypillistä sukupuolidimorfismi; koiraat ovat yleensä huomattavan paljon koristeellisempia kuin naaraat.  Tässä muutama näyttävä aitokanojen heimoon kuuluva lintu. Argusfasaani https://avibase.bsc-eoc.org/species.jsp?avibaseid=F9F6A725C2D1CAA9 Borneonfasaani https://avibase.bsc-eoc.org/species.jsp?avibaseid=2CE71349C76BA2BD Palawanintäpläfasaani https://avibase.bsc-eoc.org/species.jsp?avibaseid=A71A69A5A8320349 Töyhtöloistofasaani https://avibase.bsc-eoc.org/species.jsp?...
Onko olemassa muita kaloja kuin luukaloja?Ainakin kaikki suomalaiset kalat kuuluvat luukaloihin. 568 3.8.2020 Encyclopædia Britannican mukaan kalat jaetaan tavallisesti kolmeen eri luokkaan, nimittäin leuattomiin kaloihin (Agnatha), rustokaloihin (Chondrichthyes) sekä luukaloihin (Osteichthyes). Leuattomiin kaloihin kuuluvat esimerkiksi nahkiaiset ja limaajakalat, rustokaloihin taas hait ja rauskut. Nahkiaisia ja muita leuattomia kaloja lukuunottamatta kaikki Suomen kalat ovat luukaloja.