suuntaukset

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Onko trendi tendenssin synonyymi vai miten ne eroavat? Vai onko niin, että tendenssi pyrkii ja trendi toteaa pyrkimyksen? 2142 5.2.2013 MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0 kertoo muun muassa näistä termeistä. Trendi on 1. jonkin ilmiön kehityksen (määrätietojen avulla laskettavissa oleva) suunta, suuntaus. Esimerkiksi voidaan puhua vaikka väestönkasvun nykyisestä trendistä. Trendilla voidaan tarkoittaa myös 2. leimallista, näkyvää piirrettä (nykyisessä) muodissa, käyttäytymisessä tai muussa sellaisessa. Esimerkiksi voidaan puhua vaikka kukkakuosista kevään trendinä. Tendenssi on puolestaan pyrkimys, taipumus, kehityssuunta, suuntaus; (mielipiteitä ohjaileva) tarkoitus, tarkoitushakuisuus. Esimerkiksi puhutaan tilaston osoittamasta tendenssistä lisääntyvään alkoholinkulutukseen tai romaanin yhteiskunnallisesta tendenssistä.
Montako psykoterapeuttia Suomessa on ja montako heistä on perheterapeuttia. Mitä suuntauksia muut psykoterapeutit edustavat. Montako perheterapeuttia Suomessa… 914 10.10.2011 Psykoterapeuteista on julkaistu tuore tutkimus Psykoterapeutit Suomessa : psykoterapiapalvelut ja niiden järjestäminen, 2011 https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/26519/Selosteita74.pdf… . Sen mukaan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisterissä Terhikissä oli keväällä 2009 psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeus 4 909 henkilöllä. Kyselyyn vastasi 65 %. Tutkimus perustuu aktiivisesti psykoterapiapalveluja tuottavien vastauksiin (n = 2 366). Siitä löytyy vastauksia esittämiisi kysymyksiin.