sukulaisuus

56 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Keskinäinen sukulaisuus? Mykkäelokuva-ajan pianisti neiti Greta Elg ja Hollywood-näyttelijä Taina Elg (Björkenheim). 71 Greta Elg oli Tainan täti, yksi hänen isänsä Åken seitsemästä sisaruksesta."Elgin perheen kahdeksasta lapsesta neljästä tuli ammattipianisteja. He olivat Dagmar, Karl, Åke ja Greta. -- Kaikilla turkulaisilla tädeilläni ja sedilläni oli aivan erikoinen huumorintaju, joka vieläkin saa minut kiemurtelemaan naurusta, kun käyn tervehtimässä Greta-tätiä, ainoata, joka siitä suvusta on vielä elossa." (Taina Elg, Varpailla maailmalle)
Onko serkku lähisukulainen? 105 Lähisukulainen-termiä ei käytetä virallisissa yhteyksissä. Sen sijaan puhutaan lähiomaisesta. Kelan terminologisen sanaston mukaan "lähiomaisia ovat esimerkiksi puolisot, vanhemmat, isovanhemmat, lapset ja sisarukset sekä adoptiovanhemmat ja -lapset". Siten serkkuja ei lasketa lähiomaisiksi.Lähde: https://sanastot.suomi.fiToisaalta tällä palstalla on aiemmin vastattu kysymykseen serkusten verisukulaisuudesta. Tuolloin lähteenä on ollut Kielitoimiston sanakirja, jonka mukaan verisukulainen on henkilö, joka polveutuu samasta kantavanhemmasta. Vastauksessa kerrotaan, että "verisukulaisiin ei siis lueta sukulaisia avioliiton tai adoption kautta. Koska serkuksilla on samat isovanhemmat, ovat he myös verisukulaisia keskenään."Lähteet: https://...
Onko äidin serkun serkun lapsi jotain sukua minulle? 180 Kyllä on. Olette pikkuserkukset. Linkki Kielitoimiston sanakirja.
Onko tädin miehellä (isän siskon mies) jotain perinteistä nimeä muuta kuin setä? 240 Suomen kielessä on aika paljon sukulaisuussuhteita kuvaavia perinteisiä sanoja. Niistä on hyvä luettelo Wikipediassa: Sukulaisuus: Sukulaiset (Wikipedia)Isän siskon eli siis tädin mies on kuitenkin jo sen verran kaukaisempi sukulainen, ettei sille liene ollut mitään muuta omaa nimitystä kuin tädin mies. Setä olisi tarkkaan ottaen lähinnä isän veli, joskin sanaahan on käytetty laajemminkin, mm. pienille lapsille puhuttaessa kuvaamaan aikuisia tuntemattomiakin miehiä. 
Miten sukulainen on Minulle Vaimon siskon mies jotka ei ole avioliitossa/ Naimisissa 109 Puolison sisaruksen miestä kutsutaan tyypillisesti langoksi. Ehkä voit itse päättää tarvitseeko lankouteen myös avioliittostatuksen, vai olisiko vaimon siskon avomies vaikkapa "lankoehdokas"? Lähde: lanko - Kielitoimiston sanakirja
Mikä olen veljen pojan tytölle? 164 Olet veljen tai sisaren lapsenlapselle isotäti.https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/isot%C3%A4ti?searchMode=all
Minkä nimiset olivat Nooan pojat?Kuuluiko Kanaan heihin.Kanaanin maa on sanut nimensä hänen mukaansa 1194 Raamatussa Mooseksen kirjan yhdeksännen luvun 18 jae kuuluu; "Ja Nooan pojat, jotka lähtivät arkista, olivat Seem, Haam ja Jaafet. Ja Haam oli Kanaanin isä." Nooa oli siis Kanaanin isoisä.9 LUKU. 9 - Raamattu 1933/-38 (KR38) - raamattu.fiNooa – Wikipedia
Minulla ja Kaverillani on yhteinen iso iso isä , monensia serkkuja olemme toisillemme? 403 Olette toisia serkkuja.Tässä on linkki englanninkieliseen artikkeliin, jossa on serkkutaulukko: https://www.familysearch.org/en/blog/cousin-chart (isoisoisä on englanniksi great grandfather)MyHeritage-sukututkimussivuston artikkelissa avataan asiaa sanallisesti:Serkkusi järjestysluku (ensimmäinen, toinen, kolmas) lasketaan lyhyimmän etäisyyden (sukupolvia) mukaan sinun tai serkkusi ja yhteisen esivanhempanne välillä.___Jos teillä on yhteinen isovanhempi, sukupolvietäisyytenne häneen on 2 ja se tekee teistä ensimmäiset serkuksetJos teillä on yhteinen iso-isovanhempi, teitä erottaa 3 sukupolvea, joten olette toisia serkkuja."Sukulaisuuksia on tarkasteltu Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa aiemminkin, esim.:https://www.kirjastot.fi/kysy/...
Miksi meillä on termit setä ja eno, mutta isän/äidinsiskolle vain yksi (täti)? 445 Samanlaiseen kysymykseen on vastattu aiemmin Kysy kirjastohoitajalta -palvelussa, voit lukea vastauksen tästä: kirjastot.fi/kysy/miksi-nimitykset-eno-ja-setaLisänä etymologisen sanakirjan sivut setä- ja eno-sanoista. 
Sukututkimuksessa löytyy sukulaissuhteita, joita on vaikea hahmottaa. 4. serkku, 3. serkun poika yms. Siksi kysyn selkeämmin - ainakin itselleni -… 523 Kyllä isoäitisi serkku ja hänen lapsensa ovat sinulle sukua, mutta eivät kovin läheistä. Suomen kielessä ei ole näille sukulaisuussuhteille yleisesti käytössä mitään vakiintuneempia sanoja (kuten täti, anoppi ym.), vaan isoäitisi serkku on sinulle isoäitisi serkku. Hänen lapsensa puolestaan ovat isäsi tai äitisi pikkuserkkuja. Tästä taulukosta voi olla apua sukulaisuussuhteiden ja niiden nimitysten hahmottamisessa: Tuomas Salste: Sukulaiset
Sanan "nepa" (serkku) etymologia? Voi olla myös muodossa "nepukka". 534 Serkkua tai serkunlasta merkitsevä nepa (tai nepaa) on itämerensuomalasten kielten kautta omaksuttu sana, joka on indoeurooppalaista perua. Indoeurooppalaisessa kantakielessä nepōt- takoitti lapsenlasta tai veljen t. sisaren poikaa. Samoin esimerkiksi muinaisliettuassa sana nepotis, nepuotis, nepatis sana lapsenlapsi; veljen t. sisaren poika, serkunpoika’. Samaa kantaa on esimerkiksi viron nõbu ’serkku’ ja pohjoissaamen næppe ’ ’sisaren lapsi, miehen veljen t. sisaren lapsi’. Kielitoimiston etymologisesta sanakirjasta voit lukea lisää aiheesta: https://kaino.kotus.fi/ses/?p=qs-article&etym_id=ETYM_5f8afaec216fc1c16…  
Mitä sukua Yhdysvaltain presidentit Theodore ja Franklin D. Roosevelt olivat? 1392 Franklin Delano Roosevelt oli Theodore Rooseveltin viides serkku. Franklin kuului Rooseveltien suvun Hyde Parkin sukuhaaraan ja Theodore Oyster Bayn haaraan. Franklinin vaimo Eleanor Roosevelt oli Theodoren veljentytär. Lähteet: https://www.history.com/this-day-in-history/franklin-roosevelt-marries-… https://en.wikipedia.org/wiki/Roosevelt_family  
Mitä sukua on ukkini veljen pojanpoika? 717 Isovanhempasi sisaruksen lapsenlapsi on sinulle pikkuserkku eli niin sanottu toinen serkku yhden polven takaa. Tällaiseen kysymykseen on vastattu myös aiemmin: https://www.kirjastot.fi/kysy/mita-tarkoittaa-1-serkku-yhden
Mummoni äidin siskon lapsi, mikä sukulainen hän on minulle? 1104 Mummon äidin sisko on siis sinulle isoisotäti, ja hänen lapsensa on sinun mummosi serkku.  Mutta mitä sukua hän on sinulle?  My Heritage -sivustolla kirjoitetaan, että "isovanhempiesi ensimmäiset, toiset ja kolmannet serkut ovat sinun ensimmäisiä, toisia ja kolmansia serkkuja (kahden polven takaa)".  Kuinka monen sukupolven takaa? Taulukko sukulaisuuksista  
Mitä hän on minulle kun hän on isäni setä 167 Hän on isosetäsi. Linkki Kielitoimiston sanakirjaan.
Saako velipuolen kanssa muuten mennä naimisiin? 1955 Suomen avioliittolaki sanoo näin: "7 § (16.4.1987/411) Kukaan ei saa mennä avioliittoon isänsä, äitinsä, näiden vanhempien tai muun suoraan takenevassa polvessa olevan sukulaisensa kanssa eikä lapsensa, lapsenlapsensa tai muun suoraan etenevässä polvessa olevan sukulaisensa kanssa. Sisarukset ja puolisisarukset eivät saa mennä keskenään avioliittoon. 8 § (20.1.2012/23) 8 § on kumottu L:lla 20.1.2012/23. 9 § (16.4.1987/411) Avioliittoon eivät saa mennä keskenään ne, joista toinen on toisen veljen tai sisaren jälkeläinen, ellei oikeusministeriö erityisistä syistä anna siihen lupaa. 9 a § (20.1.2012/23) Mitä 7 ja 9 §:ssä säädetään, sovelletaan myös, kun sukulaisuussuhde on syntynyt adoption seurauksena."...
Miehellä on poika ja naisella tyttö. Mies ja nainen menevät naimisiin. Miksi nimitetään tyttöä ja poikaa, joilla ei ole yhteisiä vanhempia? Yhdessä jutussa… 479 Äiti- tai isäpuolen poika, joka ei ole verisukulainen on velipuoli. Vastaavasti äiti- tai isäpuolen tytär, joka ei ole verisukulainen on sisarpuoli. https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/velipuoli?searchMode=all https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/sisarpuoli?searchMode=all
Kreikkalaisessa mytologiassa monet jumalat ovat aviossa oman siskonsa kanssa. Oliko insesti kuinka tavallista muinaisessa Kreikassa? 803 Kreikkalaisessa mytologiassa on runsaasti lähisukulaisten välisiä liittoja. Alkujumaluudet Gaia ja Uranos olivat samaan aikaan sekä äiti ja poika että pariskunta. Heidän liitostaan syntyivät Titaanit, joiden johtajaksi kohosi Kronos. Hän taas oli naimisissa siskonsa Rhean kanssa. Kronoksen ja Rhean lapsia olivat Demeter, Hestia, Hera, Hades, Poseidon ja Zeus. Ylijumala Zeuksen vaimo oli hänen Hera-siskonsa. Ei kuitenkaan vaikuta siltä, että myyttien esimerkit olisivat millään lailla vaikuttaneet ihmisten parinmuodostukseen. Lähisukulaisten väliset liitot eivät olleet antiikin Kreikassa yleisiä tai yleisesti hyväksyttyjä. Vanhemman ja lapsen sekä täyssisarusten väliset liitot olivat ehdottomasti kiellettyjä. Kuitenkin esimerkiksi...
Miksi kutsutaan isotädin lapsia? 2031 Suomeksi tälle sukulaiselle ei ole hienompaa sanaa yleisesti käytössä kuin "vanhemman serkku". Englanniksi käytetään nimitystä "first cousin once removed", joka tarkoittaa että henkilö on sukupolvea vanhempi tai nuorempi itseä, niin voi viitata sekä vanhempien serkkuihin tai omien serkkujen lapsiin. Tästä löytyy taulukko eri sukulaisten nimityksistä - Sukulaiset (salste.net)
Minkä niminen on äitini tai isäni serkku minulle? 1693 Äidin tai isän serkuille ei taida olla omaa nimitystä ollenkaan. Tuomas Salsteen sukututkimukseen keskittyvällä sivustolla on kaavio sukulaisista. Siinä on mainittu tämä sukulaisuus vain termeillä isän tai äidin serkku. Netissä tuli vastaan termi isoserkku (vrt. isotäti), mutta sitä ei esimerkiksi Kielitoimiston sanakirja tunne ollenkaan. Ei siis liene mikään virallinen termi, mutta varmaan sovittaessa myös sitä voi käyttää.