Voiko tulla raskaaksi kun on sterilisaatio? |
2006 |
|
|
|
Me täällä Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa emme ole lääketieteen asiantuntijoita, joten lääketieteellisissä asioissa kannattaa kääntyä ensisijaisesti lääkärin puoleen.
Sterilisaatiolla tai steriloinnilla tarkoitetaan leikkausta, jonka avulla estetään raskaus pysyvästi. Suomessa steriloinnista säädetään lailla. Ainoastaan tietyt henkilöt täyttävät ehdot, joiden myötä kyseinen toimenpide voidaan myöntää. Ehtoja ovat esimerkiksi pakottavat terveyelliset syyt ja yli 30 vuoden ikä. Esimerkiksi vuonna 2012 sterilointi tehtiin arviolta 2000 miehelle ja 2500 naiselle Suomessa.
Naisille suoritettavissa steriloinneissa munajohtimet tukitaan. Se voidaan tehdä eri tavoin kuten esimerkiksi sitomalla, kiinnittämällä tai katkaisemalla munajohtimet.... |