arrangemang -- musik

66 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Kuka sovitti nykyisin käytettävän version Maamme-laulusta? Olen ymmärtänyt, että alkuperäinen Fredrik Paciuksen versio oli paljon lähempänä sitä säveltä, jota… 34 26.3.2024 Ensipainos Fredrik Paciuksen (1809-1891) säveltämästä ”Vårt land” -laulusta julkaistiin vuonna 1848 eli samana vuonna kuin laulu esitettiin ensimmäisen kerran ylioppilaiden kevätjuhlassa Kumtähden kentällä 13. toukokuuta. Ensipainoksessa, jossa on nuotinnos lauluäänelle ja pianolle ja myös mieskuorosovitus, kertausmerkkejä ei ole. Siinä laulun lopussa on soitettava fanfaariosa ja sen jälkeen loppusoitto. Fabian Dahlströmin mukaan Pacius sovitti laulun Kaartin soittokunnalle ja yhteisharjoitus laulajien kanssa pidettiin vasta juhlapaikalle lähdettäessä. On todennäköistä, että ylioppilaslaulajat lauloivat laulun yksiäänisesti Kaartin soittokunnan kanssa. Vainion mukaan kuorona oli vahvistettu Akateeminen lauluyhdistys (Akademiska...
Mistä löytyisi pianonuotti kappaleeseen Kuin yö, alunperin Unchained Melody, säveltänyt Alex North, suomalaiset sanat Jyrki Lindström. 21 25.3.2024 Topi Sorsakosken nuottialbumi Vaikene sydän (Fazer Songs FM07382-5) sisältää Kuin yö (Unhained Melody) -kappaleen perinteisen säestysnuotin pianolle. Unchained Melody –kappaleesta on tehty myös useita soolopianosovituksia. Esimerkiksi seuraavat voisivat olla kiinnostavia. Film Themes Piano Solos albumin sovitus on keskivaikea (intermediate) soolopianosovitus. Vertailun vuoksi kannatta tutustua myös esimerkiksi kokoelmassa Great piano solos -nuottialbumin (ISBN  0711973202) versioon. Sorsakosken versiossa on hyvin erilainen sovitus kuin noissa soolopianoversioissa. Etenkin bassolinja, intro ja coda ovat erilaiset.   Sorsakoski, Topi: Vaikene sydän https://finna.fi/Search/Results?lookfor=FM07382-5&type=AllFields   Film Themes Piano...
Olen tykästynyt kuuntelemaan klassisia versioita herkistä tunnetuista kappaleista kuten Céline Dion My Heart will go on tai Laura Branigan The power on love… 53 5.1.2024 Helmet-kokoelmasta löytyy jonkn verran CD-julkaisuja, joissa sinfonia- tai viihdeorkesterit esittävät pop- tai viihdemusiikia. Seuraavista julkaisuista saattaisi löytyä versioita haluamasi tyyppisistä lauluista: The Beatles for Orchestra Classic Rock - The Living Years Erich Kunzel Cincinnati Pops Orchestra perform music of The Beatles Pop classics in symphony Pop symphonies Rajaton sings ABBA with Lahti Symphony Orchestra Symphonic Elvis Score As time goes by: the movie album The Man with the harmonica : 16 romantic love songs
Kuka laulaa Yazoo-yhtyeen biisin Mr. Blue suomeksi? 95 3.10.2023 Mr. Bluen levytti suomeksi Raptori-yhtyeestäkin tuttu Kaivo (Tero Kaikkonen).    Kaivo - Herra Huu Kaivo - Herra Huu - YouTube Kaivo Discography | Discogs
Miten Liisa Ihmemaassa -kirjassa on suomennettu sitaatti "You're mad, bonkers, completely off your head. But I'll you a secret. All the best people are."… 148 28.7.2023 Kysymyksen sitaatti ei ole Lewis Carrollin kirjasta, vaan Tim Burtonin sen pohjalta ohjaamasta elokuvasta. Siinä se on Liisan vastaus Hullun Hatuntekijän kysymykseen "Have I gone mad?" Sananvaihdon inspiraationa on luultavasti ollut Carrollin kirjassa teekutsuja edeltävä Liisan ja Irvikissan välinen keskustelu: "But I don't want to go among mad people," Alice remarked. "Oh, you ca'n't help that," said the Cat: "we're all mad here. I'm mad. You're mad." "How do you know I'm mad?" said Alice. "You must be," said the Cat, "or you wouldn't have come here." Alice didn't think that proved it at all: however, she went on: "And how do you know that you're mad?" Liisa Ihmemaassa (2010) - Quotes - IMDb Burtonin elokuvaa ei valitettavasti ollut...
Tyttöystäväni on pitkään miettinyt päiväkodin unisatuna. kuulemaansa tarinaa Tarinassa tapahtuu jotakin tämän suuntaista: -Pekka-poika kuorii perunoita… 114 11.7.2023 Voisikohan olla niin, että päiväkodin satuhetkeen on otettu olemassaoleva tarina ja tehty siitä oma mukaelma vähäisin muutoksin? Kysymyksen satu on nimittäin kutakuinkin yhtenevä Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemeli -kirjan Eläköön Eemeli päätösluvun pääjuonen kanssa. Siinä Aatu-renki puutöitä tehdessään viiltää puukolla haavan peukaloonsa. Haava ei ota parantuakseen ja ounastellaan verenmyrkytystä. Aatun vointi heikkenee ja peukalosta lähtevien punaisten juomujen etenemistä seurataan tiiviisti. Lopulta Eemeli lähtee aamuyöllä sankassa lumipyryssä viemään Aatua lääkäriin Marjolahteen. Matkanteko on työlästä ja rankkaa, mutta Eemeli onnistuu kuin onnistuukin pääsemään perille. Peukalo amputoidaan, ja Aatu joutuu ainakin jonkin aikaa...
Haluaisin pianonuotit Carlos Gardelin tangoon Por una cabeza Voitteko auttaa etsimisessä. Kiitokset Marja Poutiainen 139 31.5.2023 Carlos Gardelin säveltämästä tangosta Por una cabeza on pianosovitus ainakin seuraavissa nuottijulkaisuissa: Solo tango solo piano. Volume 2 / arrangements by Gustavo Beytelmann (9783702470739) Tango piano : 10 famous tangos for piano solo / arranged by Juan María Solare (979-0-2042-2840-9) Näitä nuotteja ei näytä olevan Heili-kirjastojen kokoelmissa, mutta Lappeenrannan kirjaston kautta on mahdollista tilata nuotti kaukolainaksi. Ainakin Helmet-kirjastojen (pääkaupunkiseutu) kokoelmista ne löytyvät. Heili-kirjastoissa on kylläkin muita sovituksia, esimerkiksi Tango tradicional argentino : los tangos de Carlos Gardel (ISMN M-2015-7123-2), mutta se on pianolle ja viululle, ja luultavasti pianon osuus on siinä säestyksellinen.
Taas kerran Miksi NHL jääkiekko liigassa ei pelata pronssi ottelu sarjaa ja toinen kysymys onko teillä tietoa miksi Yleisradio teki vain kaksi susikoira Roi… 138 23.5.2023 Amerikkalaiset palloilusarjat  – NHL, NFL (jalkapallo), MLB (baseball), NBA (koripallo) –  ovat poikkeuksetta cup-tyylisiä kilpailuja, joissa pelataan yksinomaan voitosta – amerikkalaisessa katsannossa vain voittopokaali sekä siihen liittyvä maine ja kunnia ovat merkityksellisiä: kaikki muut ovat häviäjiä. Koska "hopeaa" tai "pronssia" ei näissä sarjoissa tunneta, ei niissä tunneta myöskään pronssiottelu-käsitettä – vastaava amerikkalainen nimitys olisi "third place finals" ("loppuottelu kolmannesta sijasta"). Jalkapallosarja NFL:ssä pelattiin "pronssiottelut" vuosina 1960–69. Amerikkalaiselle urheilumentaliteetille kuvaavaa on, että oikopäätä "häviäjien finaalin" leiman saaneita pelejä muistellaan urheilupiireissä edelleen huonona ideana...
Mihin vuoteen tai mille vuosikymmenelle sijoittuu piirrossarja Kippurahännän kertomuksia? 81 15.5.2023 Marcel Aymén kirjat Delphinestä ja Marinettesta, joihin Kippurahännän kertomuksia perustuu, ilmestyivät vuosina 1934–46. Vuonna 1940 ilmestynyt Le mouton sisältää vaivihkaisen viittauksen sotaan, joten lienee sallittua olettaa, että kirjat sijoittuvat suurin piirtein kirjoittamisajankohtaansa. Vastaani ei tullut viitteitä siitä, että meillä televisioitua piirrossarjaa olisi ajantasaistettu tai modernisoitu, joten kaiketikin myös piirrossarjan tapahtumien voisi arvella ajoittuvan 30- ja 40-lukujen vaihteen tienoille. Piirrossarjan visuaalinen toteutus pohjautuu kirjoista 80- ja 90-luvulla otettuihin Claudine ja Robert Sabatierin kuvittamiin uusintapainoksiin. Planète Jeunesse - Les Contes du Chat Perché (1994) (planete-jeunesse.com)
Mihin Seppo Jokisen kirjoihin tv-sarja Koskinen perustuu? 523 3.3.2023 Koskisen episodien nimet ja niiden juonenkulut osuvat koko lailla yksiin Seppo Jokisen kirjojen nimien ja juonien kanssa, joten televisiosarjan osien yhdistäminen niitä vastaaviin kirjoihin on helppoa. Tv-sarja ei täysin noudata kirjojen ilmestymisjärjestystä, ja neljännen ja viidennen Koskinen-tarinan (Koskinen ja taikashow, Koskinen ja kreikkalainen kolmio) se sivuuttaa kokonaan. Kausi 1 (kirjan nimi suluissa; hakasuluissa oleva luku ilmaisee, kuinka mones Koskinen-kirja on kyseessä): 1. Raadonsyöjä (Koskinen ja raadonsyöjä) [2] 2. Siimamies (Koskinen ja siimamies) [1] 3. Pudotuspeli (Koskinen ja pudotuspeli) [3] 4. Hukan enkelit (Hukan enkelit) [6] 5. Piripolkka (Piripolkka) [7] Kausi 2 1. Vilpittömässä mielessä (Vilpittömässä...
1976-1977 rakentelun lomassa kuuntelin kuunnelmaa jossa "piru tai paholainen" tuli maan päälle ja kohtasi paljon pahemman ympäristön jonka itse pystyisi… 110 1.3.2023 Olisikohan kyseessä ehkä Mark Twainin kirjaan perustuva Matkakirjeitä Maasta, jossa "itse Saatana lähetetään ekskursiolle luojan luoman ihmiskunnan pariin"? Radioteatterin tulkintaa Twainin postuumisti julkaistusta satiirista esitettiin torstaiaamuisin 15.7.–5.8.1976. Tällä hetkellä ohjelma ei valitettavasti ole kuunneltavissa Yle Areenassa. Matkakirjeitä Maasta | Yle Areena – podcastit
Mistä kirjasta löydän Mauno Kuusiston laulaman Joulumuisto joululaulun. Sanat ja nuotit. Kiitos. 131 11.1.2023 Kuusiston levyttämä Joulumuisto on melodialtaan englantilainen kansanlaulu Greensleeves, joka tunnetaan jo 1500-luvulta. Samaan melodiaan sovitettiin myöhemmin jouluaiheinen teksti ja tuloksena oli joululaulu What Child Is This? Suomalaisen version eli Joulumuiston sanoitus on nimimerkki Timjamin eli Sauvo Puhtilan tekemä. Tätä versiota ei ilmeisestikään ole julkaistu nuottina. Joulumuiston sanat voi kuunnella ja kirjoittaa muistiin Kuusiston levyltä tai Youtubesta. Säestykseen voi käyttää Greensleeves-nuottia. Erilaisia sovituksia siitä löytyy Outi-kirjastoista useita. Niiden joukosta esimerkiksi kokoelmassa Soiva laulutunti on hyvä pianosäestys.
Olen kuullut Ernos-yhtyeen kappaleesta "Ei paljon puutu onnestain" alkuperäisestä poikkeavan version, jossa rytmi on enemmän reggaemainen kuin alkuperäisessä… 188 9.12.2022 Erno Lindahl levytti uuden tulkinnan Ei paljon puutu onnestain -kappaleesta vuonna 1982 julkaistulle sooloalbumilleen Erno. Se julkaistiin myös levyltä julkaistun Mikset voi mua uskoa -singlen B-puolena. "Reggae-rytmi istuu hyvin vanhaan 'Ei puutu paljon...'-kappaleeseen", vakuutti Juhani Aalto Folk & country -lehteen 3/1982 kirjoittamassaan levyarvostelussa. https://kansalliskirjasto.finna.fi/kansalliskirjastofikka/Record/fikka… 
Joskus 90-luvulla kuuntelin Pinokkio-satukasettia, jossa ääninä olivat Leena Uotila, Leo Lastumäki ja Heikki Kinnunen. Tässä tarinassa Pinokkio veistetään ja… 218 8.6.2022 Leena Uotilan, Leo Lastumäen ja Heikki Kinnusen esittämä Pinocchio oli itsenäinen osa kasettisarjaa, jossa julkaistiin kuunnelmaksi sovitettuja satuja "jännittävin äänitehostein" höystettynä. Muita samassa sarjassa ilmestyneitä kasetteja olivat esimerkiksi Kolme pientä porsasta, Prinsessa Ruusunen ; Hannu ja Kerttu, Saapasjalkakissa ; Tuhkimo ja Tulukset.
Etsin tietoa Beethovenin 7. sinfonian kuoroversiosta. Soitan amatoorisinfoniaorkesterissa taalla Montrealissa. Ohjelmistossamme on Beethovenin 7. sinfonia. Sen… 401 14.2.2022 Löysin Beethovenin 7. sinfonian (Sinfoniat, nro 7, op92, A-duuri) Allegretto-osan melodiaan kaksi erinimistä (”Sävelten voima”, ”Sointujen hoivat”) suomenkielistä sanoitusta ja useita erilaisia kuorosovituksia. Myös sanoituksissa on pieniä eroja, vaikka laulun nimi on sama. Vain joissakin nuoteissa mainitaan sanoittajan tai sovittajan nimi. Kaikkia julkaisuja en pääse näkemään, eikä julkaisujen kuvailutiedoissa aina kerrota laulujen sanoittajien tai sovittajien nimiä, joskus jopa säveltäjien nimet puuttuvat. ”Sävelten voima” -nimellä löysin mieskuorosovituksen nuotista ”Ylioppilaslauluja. Kolmas vihko” (toimittanut D. Hahl [= Taavi Hahl]); K. E. Holm, 1894). Laulu alkaa: ”Sävelten aallot, taivahan valot, täyttävät rintain innolla ain.”...
Onko Bad Moon Pahan Ote Elokuvalle olemassa kirjaa ? 160 1.11.2021 Eric Redin ohjaama Bad moon - pahan ote -elokuva perustuu Wayne Smithin romaaniin Thor. Suomeksi kirjaa ei kuitenkaan ole saatavilla. https://www.imdb.com/title/tt0115610/?ref_=fn_al_tt_1
Mieltä vaivaa elokuva. On varmaan italialainen tai ranskalainen. Siinä perhe ja perheen pikku poika menevät jonnekin huvilalle kesäisin, He pääsevät jotenkin… 276 13.7.2021 Kaivattu elokuva saattaisi olla Marcel Pagnolin omaelämäkerralliseen romaaniin perustuva Äitini linna (Le château de ma mère, 1990), joka on jatko-osa romaanille ja siitä tehdylle elokuvalle Isäni kunnian päivä (La gloire de mon père). Molemmat elokuvat ohjasi Yves Robert. Näistä kahdesta romaanista ainoastaan Isäni kunnian päivä on suomennettu. Le Château de ma mère | Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Elonet (finna.fi)
Onko tiedossa kuka on "toinen nainen" tässä teoksessa? Jane Austen: Sanditon (2. painos) ilmestyi 1998. Kustantaja on Karisto. 274 1.6.2021 Austenin keskenjääneeseen teokseen viimeiset luvut kirjoittanut "Eräs toinen nainen" ("Another lady") oli Marie Dobbs, joka kirjailijana käytti myös salanimeä Anne Telscombe. Dobbsin viimeistelemä Sanditon julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1975. Tähän versioon perustuva Marja Helanen-Ahtolan suomennos ilmestyi 1977 nimellä Leikkiä ja totta; vasta toisessa painoksessa kirjan nimenä oli Sanditon : leikkiä ja totta. Dobbs ei suinkaan ole ainoa Austenin romaanikäsikirjoitusta täydentänyt kirjailija. Vuonna 1925 julkaistua Sanditonia ehätti ensimmäisenä jatkamaan Alice Cobbett: Somehow lengthened : a development of Sanditon ilmestyi 1932. Myös Dobbsin jälkeen yrittäjiä on riittänyt - viimeisimpänä Kate Riordan (2019), Andrew Daviesin...
Ylen ohjelmassa Yhteinen sävel lauletaan Uralin pihlaja melodialla sanoilla "illan laulu hiljalleen virran yllä on lainehilla kaupungin valot salamoi jossain… 508 17.5.2021 Kyseessä lienee Erkki Apajalahden sovitus Uralin pihlajasta sekakuorolle vuodelta 1976, teksti on ilmeisesti Kosti Kivilahden tekemä.https://keskustelu.suomi24.fi/t/3092123/uralin-pihlajahttps://vantaa.vas.fi/files/2021/05/YHTEISLAULUJA-PUISTOKULMASSA-VAPPUN…
Olin ääniteknikkona tapahtumassa, jossa esiintyi kansanmusiikkia barokkisoittimilla soittava yhtye. Laulujen tekstit oli lainattu vanhoista runoista. En muista… 194 8.3.2021 Kyseessä lienee Janne Marja-ahon ja Barokkiyhtye Cornucopian tulkinta sävelmästä Homo fugit velut umbra (Passacaglia della vita). Sanoitus perustuu suomalaisiin kansanrunoihin. YouTubessa kuultavissa olevan katkelman perusteella (https://www.youtube.com/watch?v=oLwSXcOx9Fw) (kohdasta 2:46 kohtaan 3:54) teksti on koottu useasta lähteestä ja "kohta kuolema tulee" lisätty kokonaisuuteen kertosäkeeksi. Näytteeseen sisältyvät runosäkeet esimerkiksi löytyvät Suomen Kansan Vanhoista Runoista: Kuolema kovinta työtä / Majan muutto surkeinta, / Suru juoa surman viina / Katkera kahesti naia; -- (osa XIII3, numero 8310) Tule, surma, suota myöte, / Tallaa talvitietä myöte! / Tule, surma, sarvineisi, / Kuolema, kätösineisi, -- (osa IV3, numero 3688;...