sotaharjoitukset

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mistä voisi tarkistaa, mitä erikoista esimerkiksi Etelä-Espoossa 9.-10.5., kun yöllä paljon lentometeliä? 152 11.5.2023 Kyseisessä tapauksessa voisi kyseessä olla puolustusvoimien koko Etelä-Suomen alueelle ulottuva iso Southern Griffin 23 -harjoitus ja siihen liittyvä lentometeli. Harjoitus alkoi 10.5. ja päättyy sunnuntaina 21. toukokuuta. Utin jääkärirykmentin johtamaan harjoitukseen osallistuu yli tuhat henkilöä, paljon helikoptereita sekä hieman myös mm. venekalustoa. Utin jääkärirykmentti on tiedottanut, että erityisesti harjoituksen lentotoiminta voi aiheuttaa ajoittaista meluhaittaa koko harjoitusalueella Etelä-Suomessa.  Etelä-Suomen taivaalle luvassa tällä viikolla helikoptereiden jytinää (Iltalehti, 8.5.2023) Tilannehuone.fi on hyvä lähde äkillisten ja yllättävien hälytystilanteiden seurantaan, mutta armeijan harjoitustoimintaa ei sieltä tosiaan...
Yritän paikantaa 2 viikon matkani ajankohtaa Prahaan, Tsekkoslovakkiaan aikavälillä 1972-1975. Matkani kanssa ajoittui joistakin noista vuosista melko mittava… 184 24.7.2019 Vuosien 1972-75 aikana järjestettiin kaikkiaan 17 Varsovan liiton maiden yhteistä sotaharjoitusta (5 vuonna 1972 ja 6 vuosina 1973 ja 1974; ETYK-vuonna 1975 yhteisiä harjoituksia ei ollut). Näistä laajin Tšekkoslovakian alueella pidetty oli "Štít 1972", 4.-16.9.1972. Lähde:Christopher Jones, Soviet military doctrine and Warsaw Pact exercises | https://www.ucis.pitt.edu/nceeer/0000-621-1-Jones.pdf