Solveigin laulu

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Minulla on Griegin Solveigin laulusta levytys, jossa olevaa suomennosta en ole löytänyt mistään muualta. Olen sen itse nauhoittanut kasetille luultavasti… 2370 19.8.2014 Olen etsinyt tällaista suomennosta aika laajasti, mutta tuloksetta. Myöskään Viola-tietokanta, jossa pitäisi olla kaikki Suomessa julkaistut nuotit ja äänitteet, ei tunne tällaisia alkusanoja. Toisaalta monenkaan äänitteen kohdalla ei alkusanoja ole erikseen merkitty, joten voi tämäkin versio siellä piilossa olla. Laulajan nimen tietäminen auttaisi paljon, mutta ilmeisesti kysyjäkään ei enää tunnista solistia. Otto Mannisen klassisesta käännöksestä "Voi talvi ja taas kevät mennä menojaan" on runsaasti levytyksiä, mutta kysytty teksti on selvästi jokin muu käännös. Valitettavasti näillä tiedoilla ei oikeaa levytystä löytynyt. Laulajan henkilöllisyyden kautta se voisi kuitenkin löytyä, joten kaikkea toivoa ei kannata heittää. Heikki Poroila...
Löytyykö CD:tä tai kasettia, jossa olisi Solveigin laulu Duke Ellingtonin esittämänä? Kuulin sen tänään Radio Suomessa toivekappaleena jossain ohjelmassa. 1019 17.3.2008 Duke Ellingtonin versio Griegin Solveigin laulusta löytyy cd-levyltä Ellington, Duke: Three suites (Columbia 4679132). Tätä cd-levyä ei ole Tampereen kaupunginkirjastossa eikä muissakaan Piki-kirjastoissa, mutta sen voi tilata kaukolainaksi. Cd-levy on saatavissa Helsingin, Turun, Jyväskylän, Kuopion ja Kokkolan kirjastoista. Kaukolainatilauksen voit tehdä lähimmästä kirjastostasi. Jos olet Tampereen kaupunginkirjaston asiakas, voit tehdä kaukolainatilauksen myös verkon kautta (ks. http://www.tampere.fi/kirjasto/kauko.htm ).