Mitkä ovat tärkeimmät etapit Suomen kirjastolaitoksen kehityksessä? Ensimmäinen kirjakokoelma, jota voidaan pitää kirjastona? Ensimmäinen lainakirjasto?… |
2426 |
|
|
|
Suomen varhaisimmat kirjakokoelmat olivat luostarikirjastoja ja kirkkojen kirjakokoelmia. Turun Akatemian kirjasto perustettiin vuonna 1640.
Jonkinlaisia sivistyneistön lukuseuroja toimi Suomessa jo 1600-luvulla. Lukuseurat yleistyivät 1700-luvun lopulla. Suomen ensimmäinen lainakirjasto syntyi Vaasaan vuonna 1794, kun Vaasan Luku-seuran kirjasto ryhtyi lainaamaan kirjoja kaikille kaupunkilaisille, ei pelkästään lukuseuran jäsenille.
Tähän asti kaikki Suomen kirjastot olivat ruotsinkielisiä eikä suuri suomekielinen rahvas näistä kirjastoista hyötynyt.
Kansallisen heräämisen aikaan hieman ennen 1800-luvun puoliväliä ylioppilat ja sivistyneistö ryhtyivät perustamaan kirjastoja tavalliselle suomenkieliselle kansalle. 1900-luvun alussa... |