Murresanaa "morkku" käytetään erisnimenä tarkoittaen yhtä Tampereen ratapihan seudun Tammelan puolen vanhoista rakennuksista. Miten ja milloin sana on tullut… |
2356 |
|
|
|
Seppo Juortamo kertoo Pakinoita Tampereelta nääs -kokoelmassaan (Mediapinta 2010) Rautatieläisten seuratalon eli Morkun vaiheista. Hänen mukaansa nykyistä seurataloa edelsi aiempi, "alkuperäinen Morkku", joka sijaitsi hieman etelämpänä (suunnilleen nykyisen Pendoliinon kohdalla). Vanhan talon jäätyä liian pieneksi uutta ryhdyttiin rakentamaan talkoilla. Uusi talo valmistui vuonna 1905.
Juortamon mukaan alkuperäisen Morkun nimesi rautatieläisten kirjastotoimikunnan sihteeri Pirttijoki, joka oli sitä mieltä, että kaikilla rakennuksilla on yleensä nimi. Sittemmin nimi siirtyi uudellekin seuratalolle, vaikkakaan kaikki aikalaiset eivät ilmeisesti olleet siihen tyytyväisiä.
|