sanoitukset

383 osumaa haulle. Näytetään tulokset 41–60.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Valmistelen konserttiohjelmaa, johon tulee Elias Kyanderin laulu Tyyni on ilta jääpuvussaan (nuotti on Fazerin julkaisema vuodelta 1926). Tekstittäjäksi tähän… 116 17.4.2023 On epäselvää, kumpi on tämän suomenkielisen tekstin kirjoittaja: Aapo Kohonen vai Aukusti Simelius. Lisäksi joissakin lähteissä sanoittajaksi nimetään Aapo Korhonen, esimerkiksi "Suuren toivelaulukirjan" osassa 15. Esimerkiksi Kansalliskirjaston hakupalvelussa joissakin Otto Kotilaisen "Jouluyön" tietueissa on maininta: "Säveltäjä ja sanoittaja epävarmoja. Katso myös Elias Kiianmies (säv.), Auk. Simelius (san.): Tyyni on ilta jääpuvussaan, op9, nro 1, jossa on lähes sama teksti ja osin samankaltainen nuottikuva. Kiianmiehen sävellys kuitenkin todennäköisesti myöhäisempi kuin Kotilaisen." (Elias Kiianmies oli Elias Kyander vuoteen 1934 asti.) Kohonen ja Simelius ovat eri henkilöitä. Vanhin nuotti, josta löysin Otto Kotilaisen "Jouluyön",...
Mistä John Farnhamin biisissä You Are The Voice lauletaan ? 103 11.4.2023 Song Meanings and Facts -sivuston mukaan laulun sanat rohkaisevat kuulijaa havaitsemaan oman voimansa, saamaan äänensä kuuluville ja puuttumaan yhteiskunnan epäkohtiin. Laulun kirjoittaneen englantilaisen Keith Reidin mukaan laulu on myös jossain määrin sodanvastainen. Songfacts-sivuston mukaan laulun inspiraationa toimi ydinaseriisuntaa kannattanut mielenosoitus Lontoossa 25.10.1985. Lähteet: https://www.songmeaningsandfacts.com/youre-the-voice-by-john-farnham/ https://www.songfacts.com/facts/john-farnham/youre-the-voice  
Moikka mua on askarrtattunut se että viitataanko pakoon pahaa maailmaa kappaleessa karman levyttämä huumeisiin 94 3.4.2023 Kappale löytyy Youtubesta, joten kuuntelin sanat. Vaikka laulun ensimmäisessä säkeistössä sanotaan "Voimat veit niin kuin huume ja mä näännyn jos vain jään / Pakoon, pakoon lähden pakoon, pahaa suurta maailmaa", sillä ei välttämättä viitata narkoottisiin aineisiin. Lyriikassa tällaista kuvailua käytetään usein symbolisesti kertomaan esimerkiksi rakkauden tunteesta ja rakastumisesta. Eräässä toisessa säkeessä puolestaan lauletaan "mulle sä oot kuin tauti", mikä voisi viitata siihen, että laulaja ei saa kyseistä henkilöä mielestään, vaikka haluaisi. Omana mielipiteenäni voisin sanoa, että jokainen voi kuitenkin tulkita laulujen lyriikoita, runoteoksia tai muita taideteoksia sangen vapaasti. Lähteet: Karma: Pakoon pahaa maailmaa. Youtube....
Elokuva Kaunis aamu ( ranskalainen kuva), mikä siinä soiva tuttu kappale on suomeksi? 665 31.3.2023 Tarkoittanet Mia Hansen-Løven elokuvassa Kaunis aamu (Un beau matin, 2022) soivaa Carl Michael Bellmanin laulua Liksom en herdinna (Fredman epistolat, nro 80). Suomeksi laulu on saanut nimen Häämatka. Suomenkieliset sanat on sommitellut P. J.  Hannikainen. Laulu alkaa sanoin "On neitonen kaino armainen, mi aamuna sunnuntain...". https://fi.wikisource.org/wiki/H%C3%A4%C3%A4matka https://www.imdb.com/title/tt13482828/
Onko J. Karjalainen kirjoittanut Sankarit-laulun kertosäkeen sanat "kun oikein silmin katsotaan" vai "kun oikein silmiin katsotaan". 610 22.3.2023 J. Karjalaisen säveltämä ja sanoittama kappale "Sankarit" löytyy tosiaan muun muuassa levyltä "Yö kun saapuu Helsinkiin". Vuonna 1982 ilmestyneen LP-levyn tekstiliitteessä kertosäe on kirjattu muotoon "kun oikein silmin katsotaan". Yö kun saapuu Helsinkiin | OUTI-kirjastot | Finna.fi Nuottijulkaisussa "Laulukirja" kertosäe on kirjattu myös yllä mainittuun muotoon. J. Karjalainen ja Mustat Lasit : laulukirja | Kainet-kirjastot | Finna.fi Lisäksi Antti Isokankaan teoksessa "Villejä rubiineja - Väärin kuultuja laulunsanoja" kyseisen "Sankarit"-kappaleen kertosäe on yhtenä esimerkkinä väärin kuulluista sanoituksista, jossa vääräksi on kirjattu "kun oikein silmiin katsotaan" ja oikeaksi versioksi korjattu " kun oikein silmin katsotaan"....
Missä laulussa lauletaan näin. Unohtaisin eilisen, unohtaisin huomisen.... 98 7.3.2023 Kukaan vastaajistamme ei tunnistanut etsimääsi laulua. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon laulusta voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Missä laulussa on säe: Liityn päähän jonon harmaan? 107 28.2.2023 Olisikohan kyse Curly Putmanin laulusta On ihmeen hyvä tulla kotiin (Green green grass of home)? Sen viimeisessä säkeistössä tosin lauletaan, että "En kulje kujaa luokse armaan, liityn jatkoks jonon harmaan." Suomen kieliset sanat lauluun on sommitellut Jussi Raittinen. Laulun sanat sisältyvät esimerkiksi Suuren toivelaulukirjan osaan 14 sekä teokseen Käymme yhdessä ain' ja muita 60-luvun hittejä (1986). https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/fennica-suomen-kansallisbi…
Onko suomennettu Carlos Gardelin hienoa tangoa El día que me quieras? Mistä teksti löytyisi? 98 21.2.2023 Carlos Gardelin tangoon on ainakin kolme suomenkielistä sanoitusta, Jukka Virtasen, Harri Saksalan ja Ahti Taposen. Nuottina tangoa ei valitettavasti ole saatavana suomenkielisin sanoin. CD-levyllä Päivä jolloin rakastat : argentiinalaisen tangon suurimmat klassikot (1999) Tapani Kansa laulaa tangon Ahti Taposen suomentamin sanoin. Myös kappaleen nimi on siis Päivä jolloin rakastat. Tässä äänitteessä on mukana kappaleiden sanat. Jukka Virtanen suomensi kappaleen nimeksi Tuo päivä kun jäät luoksein. Virtasen suomennos on kuultavissa esimerkiksi Olli-Pekka Ketosen äänitteeltä Lauluja sinulle, mutta tekstiliitteessä ei ole laulun sanoja. Harri Saksalan suomennos on tangosta on äänitteellä Lauluja, vuosia, elämää - osa 2 : kootut...
Onko tietoa mistä laulaja Enya on saanut inspiraation Orinoco Flow kappaleeseen ? 138 21.2.2023 Enya keksi albumin toistuvan kertosäeriffin ja tuottaja Nicky Ryanin ehdotuksesta soitti sen yhtä aikaa viidessä oktaavissa. Tästä tuli myöhemmin kappaleen keskeinen "sail away" -kuvio. Koko sävellys kehittyi sen ympärille. Sanoituspuolella Enya ja Ryan keksivät ainoastaan hokeman "sail away". Sävellyksen introa on verrattu sävellykseen "Can't Get Used to Losing You". Ainakin intro inspiroi laulun sanoittajaa Roma Ryania. Hän kuunteli sitä studiossa ja näki lastensa hyppivän ulkona, ilmeisesti samankaltaiseen rytmiin kuin intron kuvio. Rytmi, purjehtimiseen liittyvä hokema ja se, että albumia äänitettiin Orinoco-nimisessä studiossa, innoittivat häntä kirjoittamaan kertomuksen matkasta pitkin Orinocojokea. Sanoituksessa viitataan myös...
Mitä tarkoittaa "pyttipannu-blues"? 191 20.2.2023 Popedan Kersantti Karoliinan tekstin kirjoittanut Mika Sundqvist on jälkeenpäin kuvaillut oikeastaan vain sen syntyhistoriaa. Laulun tematiikkaa hän on kommentoinut vain hyvin yleisellä tasolla. Sanatarkkaa analyysia hän ei ole koskaan esittänyt. "'Kersantti Karoliina' on sellainen tuhkimotarina, että muut biisit olivat jo valmiina. 'Karoliinan' pohja oli tehty, mutta siinä ei ollut kunnollista tekstiä. Oli vaan olemassa se lause: 'On mulla buutsit ja mä soitan kitaraa'. Mun mielestä se oli sävellyksenä helvetin hyvä poprock-biisi. Tuumasin, että tässä pitää olla kaupallinen teksti. Costello ilmoitti, että 'eiköhän anneta olla, onhan tässäkin jo biisejä tarpeeksi. Ei sitä biisiä välttämättä tarvita.' Sanoin, että tää on niin hyvä biisi,...
Olen ihastunut runoon/ lauluun Danny Boy. The Londonderry Air. Sain runokortin Britanniasta, ja löysin lauluna youtubesta. Olen kuunnellut laulua myös… 138 15.2.2023 "Danny Boyn" sanoituksen kirjoitti vuonna 1910 englantilainen lakimies ja sanoittaja Fred Weatherly. Musiikki on tätä vanhempi pohjoisirlantilainen kansansävelmä "Londonderry Air", johon on tehty muitakin sanoituksia. Weatherlyn irlantilaissyntyinen käly Margaret kuuli sävellyksen Yhdysvalloissa vuonna 1912 ja lähetti sen nuotit Weatherlylle, joka sovitti runonsa musiikkiin. "Danny Boyn" tarkasta merkityksestä on monta teoriaa. Yhden mukaan laulun kertoja on vanhempi, joka hyvästelee sotaan lähtevän poikansa ja toivoo hartaasti, että tämä palaisi elävänä kotiin. Tähän viittaisi avaussäkeen "the pipes are calling". Monissa brittiarmeijan irlantilaisissa tai skotlantilaisissa joukko-osastoissa perinteisiin kuuluu säkkipillien soittaminen....
Kuka esittää kappaleen jossa lauletaan Mä en voi jatkaa näin...ja lisää pelättiin....kuin surkeet orpolapset....kyseessä miespuolinen artisti ja sanat… 170 7.2.2023 Kyseessä on Even (muusikko Jarkko Eve) tammikuussa 2023 julkaisema single Löytötavaraa.   
Mikä laulu, sanat: pillit ei pala kun Pakkanen paineet vei 87 30.1.2023 Kukaan vastaajistamme ei tunnistanut laulua. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Mistä löytyisi "Juokse sinä humma" -laulun varhaisemmat sanat? Tuli hiljattain vastaan sekin tieto, että Tapio Rautavaaran kappale "Juokse sinä humma" perustuu… 897 12.1.2023 Lasse Erolan mukaan sanoituksen pohjana on ollut rekilaulu, joka sisältyy Erkki Ala-Könnin kokoamaan ”Härmän laulukirjaan”. Laulu on laulukirjassa nimellä ”Eihän se oo kumma : Kujanpään Kaappoo-kräätärin laulu”. Laulu alkaa: ”Eihän se oo kumma, kun poika on tumma”. Erolan mukaan Rautavaara muokkasi sanoitusta pitkään. Alkuperäisestä sanoituksesta on jäljellä hieman muunneltuna säe: ”Juokse sä humma, kun taivas on niin tumma, ja kotia on pitkänlainen matka.” Myös Pekka Nissilän mukaan Rautavaara ”keräsi ja muokkasi kansanperinnetekstiä pitkään”. Nuotissa ”Karjalaisia kansanlauluja Rautjärveltä” on laulu ”Elon polun taittaja”, joka alkaa: ”Juokse sinä humma, kun taival on niin tumma ja varjot ne vierellä kulkee”. Laulun kertosäkeessä...
Mistä Rajaton-yhtyeen Joulun Neiet -biisissä lauletaan? 233 27.12.2022 Joulun neiet -kappaleen sanoitus tulee Eino Leinon kirjoittamasta samannimisestä runosta. Runo julkaistiin vuonna 1923 Joulutunnelma -lehdessä. Joulun neiet tarkoittaa joulun neitoja, Kielitoimiston sanakirjan mukaan neito on nuori naimaton nainen, tyttö, neitonen, neitsyt, impi. Kirjastosta runo löytyy mm. runokokoelmasta Juhla on runojen aikaa (Karisto, 1980). Netissä sanohin voi tutustua esim. Kainuun Eino Leino -seuran kotisivulla: https://www.kainuuneinoleinoseura.fi/eino-leinon-runoja/joulu/
Vesa-Matti Loiri laulaa konserttitaltioinnissaan Niin joululta tuntuu vuodelta 1999 laulua, jonka nimeksi mainitaan Soutaja.. Se alkaa sanoilla Reunalle saakka… 157 27.12.2022 Niin joululta tuntuu -ohjelman lopputeksteissä kerrotaan, että Soutaja-laulun sanoittaja on Vesa-Matti Loiri. Sama tietoa on myös ohjelmasta tehdyn tallenteen luettelointitiedoissa. https://areena.yle.fi/1-4379657 https://finna.fi/Record/musa.015425009#componentparts
Mitä olen luonnollisten puhuttujen kielin suuri ystävä humaanina harrastuksena miessukupuolen edustajana, olen myös jonkin verran miettinyt asiaa, onko kaikki… 256 17.12.2022 Tallennetuissa ja kirjoihinkin paineituissa kansanlauluissa löytyy sekä naisten että miesten tekemiä eroottisia lyriikoita. Naisten laulamia eroottisia lauluja arkistoäänitteiltä cd-levylle on julkaissut ainakin Juminkeko ry albumilla Sandra Remsujeva: Vienan kansan lauluja. (JUMCD3.) Nyky-etnomuusikoiden tulkintoja on julkaissut ainakin Kansanmusiikki-instituutti levyllä Duo Pimperot: Piika huusi pinkotinta, laulajina Heidi Camus ja Maija Kauhanen (KICD136). Uudemmassa populaarimusiikissa on myös naisten sanoittamia eroottisia lauluja, vaikea sanoa kuulematta, ovatko ne samaa genreä kuin "isojen poikien laulut" ja vastaavat. Tässä ainakin yksi tutustumisen arvoinen albumi: Pyylampi, L., Pyylampi, L. & Hänninen, S. 2013. Silitä vielä...
Miksi Sibeliuksen Jääkärimarssissa lauletaan : ...sotahuutomme HURMATEN maalle soi, vaikka p.o. HURRATEN maalle soi? Ja miksi lauletaan ... ei ennen UHMAMME… 224 13.12.2022 Yksi syy siihen, että lauluja lauletaan ”väärin”, on varmaankin se, että laulujen sanoituksista on vuosien varrella julkaistu erilaisia versioita esimerkiksi lehdissä ja nuoteissa. Laulujen sanat kuullaan usein väärin ja sanoja kirjoitettaessa voi helposti tulla kirjoitusvirheitä ja nämä virheellisetkin sanoitukset lähtevät leviämään. Laulujen sanoja voidaan muuttaa myös tietoisesti. Esimerkiksi runoa voidaan muokata, jotta se sopii paremmin sävelmään. Myös kieli muuttuu ajan kuluessa. Voi olla erittäin hankalaa, usein jopa mahdotonta, tarkistaa, mikä on sanoituksen varhaisin tai alkuperäinen tai ”oikea” versio tai kuka sanoja on muuttanut. Joskus sanoittajan nimi jää selvittämättä. Heikki Nurmion ”Jääkärimarssi”-sanoituksesta löytyy...
Etsiskelen suomenkielisiä sanoja amerikkalaiseen kappaleeseen "Home On The Range". Muutamia muistamiani värssyjä googlatessa löytyi ET-lehden keskustelusivu,… 178 2.12.2022 Samaan sävelmää on tosiaan tehty ainakin kahdet eri suomenkieliset sanat. Nimellä "Kun lapinvuokko kukkii" julkaistun version on sanoittanut Sauvo Puhtila, salanimellä Merja. En löytänyt version sanoja, mutta Matti Heinävahon vuoden 1959 levytys on kuultavissa  muun muassa YouTubessa. ET-lehden keskustelussa lainattu teksti "Oon kotona taas" näyttää olevan Tapio Kullervo Lahtisen käännös. Kappaleesta on tehty nuottijulkaisu, joka on saatavissa ainakin Kansalliskirjastosta lukusalikäyttöön. Levytyksistä ainakin Maalaispoika Marwin Goodsonin versio löytyy YouTubesta.
Minua ja lapsia on vaivannut jo jonkin aikaa epäselvyys laulun sanoista. Epäselvää on vain yhden sanan verran, emmekä löydä sanoja mistään niin että voisimme… 222 10.11.2022 CD-levyn liitteessä ei ollut laulujen sanoja mukana ja verkostakaan niitä ei löytynyt. Yritin myös kuunnella tarkkaan ja minullekin jäi epäselväksi mitä tuossa kohdassa lauletaan. Tietäisikö joku tämän kysymyksen lukijoista mitä tuossa lauletaan? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.