Saksa

64 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Kauan sitten oli tv:ssä elokuva itäsaksasta (-berliinistä). Nimi oli muistaakseni jotain tyyliä kehäkukkakatu tai auringonkukkakatu tms. Jotain keltaista… 109 30.10.2023 Hei, Muistan tämän elokuvan. Hieno leffa! Kyseessä oli 1999 ilmestynyt ja Leander Haussmannin ohjaama Aurinkokuja (Sonnenallee, täsasä linkki ImDb:n tietokantaan https://www.imdb.com/title/tt0177242/). Draamakomedia, joka seuraa 1970-luvun alun nuoria ja eritysessä asemassa oli lännestä salakuljetettu pop/rock-musiikki. Yle/Yle Teema näytti tämän varmaan suht tuoreeltaan.
Tehtiinkö natsi-Saksassa lainkaan komedia- tai huumorielokuvia? Jos tehtiin, millaisia ne olivat? 156 23.3.2023 Natsi-Saksassa tehtiin paljon komediaelokuvia. Osa niistä oli propagandaelokuvia, mutta kevyet ja pinnalliset huumorielokuvat ilman suoranaista propagandasisältöä olivat tavallisia. Kolmannen valtakunnan aikaisia huumorifilmejä olivat esimerkiksi: Tran und Helle -lyhytelokuvat (1939 - 1940). Elokuvissa Tran-niminen henkilö aiheutti mokailullaan ongelmia Saksan sotaponnistuksille. Komeampi ja fiksumpi Helle osoitti hänelle hänen virheensä. https://en.wikipedia.org/wiki/Tran_and_Helle_films Münchhausen (1943) Paroni von Münchhausenin uskomattomista seikkailuista kertova elokuva, joka tunnetaan erityisesti tehosteistaan. https://www.imdb.com/title/tt0036191/?ref_=fn_al_tt_6 Die Feuerzangenbowle (1944), suom. Aikamiestä lapsettaa...
Mistä saisin tietoa saksalaisista ,hote rahoista vuodelta 1916 jne. 97 25.10.2022 Hain kirjastojen yhteisestä Finna-tietokannasta hakusanoilla Saksa ja numismatiikka. Pääset selaamaan hakutulosta tästä linkistä: https://finna.fi/Search/Results?lookfor=saksa+numismatiikka&type=AllFie… Vasemman laidan valikoista voit rajata hakutulosta haluamallasi tavalla. Esimerkiksi rajaus Aiheen aika -> 1900-luku rajaa tuloksen 1900-luvun rahoja käsitteleviin kirjoihin. Monet käyttökelpoisista kirjoista näyttävät olevan Museoviraston kirjastossa, josta niitä ei saa kotilainaan. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa olevia kirjoja sen sijaan voi tilata kaukolainaksi kaukopalvelumme kautta. 
Suur-Suomi-aatteen kytkökset Saksaan ja Alldeutscher Verband -järjestöön 168 12.7.2022 Alldeutscher Verband -järjestöstä ei valitettavasti vaikuttaisi löytyvän kirjallisuutta suomeksi. Myös Saksan 1800-luvun aatehistoriasta on julkaistu valitettavan vähän suomenkielistä kirjallisuutta. Finna-tiedonhakupalvelusta löytyy jonkin verran Alldeutscher Verband -järjestöä käsittelevää kirjallisuutta, mutta se on pääasiassa saksaksi ja englanniksi. Valtaosa teoksista vaikuttaisi sijaitsevan ainoastaan Kansalliskirjastossa. Suur-Suomi-aatetta käsittelevää suomenkielistä kirjallisuutta löytyy melko paljon. Sari Näreen ja Jenni Kirveksen toimittama Luvattu maa: Suur-Suomen unelma ja unohdus (Johnny Kniga, 2016) on Suur-Suomi-aatteen eri puolia käsittelevä artikkelikokoelma, jonka kattavasta lähdeluettelosta löytyy myös lisää...
Toinen maailmansota alkoi "virallisesti" vasta 1.9.1939, mutta mitä sotatoimiksi katsottavia operaatioita Saksan natsihallinto oli toteuttanut jo sitä ennen? 553 12.11.2021 Vaikka 1. syyskuuta 1939 on päivämäärä, jota yleisesti pidetään toisen maailmansodan alkamisajankohta, niin siitä ei ole kuitenkaan universaalia yksimielisyyttä historioitsijoiden parissa. On esimerkiksi esitetty, että vuonna 1937 alkanut Toinen Kiinan-Japanin sota tai jopa sitä edeltänyt Japanin vuonna 1931 suorittama Mantsurian valtaus ovat sopivampia alkamisajankohtia. On myös esitetty, että Euroopassa ja Asiassa eri ajankohtina 1930-luvulla alkaneet konfliktit yhdistyivat maailmansodaksi vasta vuonna 1941. Myös seuraavia vaihtoehtoisia alkamisajankohtia on ehdotettu: Japanin ja Neuvostoliiton välillä käydyt rajakonfliktit Mongoliassa kesällä 1939, Italian hyökkäys Etiopiaan lokakuussa 1935. Joka tapauksessa 1.9.1939 on vakiintunut...
Luin muutama vuosi sitten tuoreen teoksen Hitleristä ja muista kolmannen valtakunnan "merkkihenkilöistä". Tietokirjan kirjoittajat olivat suomalaisia… 210 30.8.2021 Kyseessä voisi olla Markku Jokisipilän teos Hitlerin kopla : 20 natsi-Saksan johtajaa (WSOY, 2017).
Olen kiinnostunut lukemaan sellaisia kirjoja, joissa käsitellään jotenkin niitä henkilöitä, jotka yrittivät varoittaa esimerkiksi Saksassa kun näkivät… 324 19.3.2021 Kaikkein äänekkäimmin ja sinnikkäimmin natsismin uhkaa vastaan lienee kampanjoinut kansallissosialistisen liikkeen pääkaupungissa Münchenissä ilmestynyt sosialidemokraattinen sanomalehti Münchener Post. Sen kirjoittajat ennakoivat jo varhain natsi-ideologiaan ja liikkeen mahdolliseen valtaanpääsyyn liittyvät vaarat. Hitler pitikin sitä yhtenä hankalimmista poliittisista vastustajistaan. Jo vuodesta 1920 aina siihen saakka kun Hitler lopetti sen toiminnan 1933 Münchener Post kampanjoi aktiivisesti ja sanoja säästelemättä Hitleriä ja kansallissosialisteja vastaan. Tässä vaiheessa monikaan ei ottanut Hitleriä niin vakavasti, että olisi pitänyt häntä ja hänen liikettään todellisena uhkana, niin kuin Münchener Post teki. Siitä syystä...
Saksalainen taidemaalari Erich Spörl. En löytänyt mistään henkilötietoja, paljon kuvia maalauksista - lähinnä huutokauppajuttuja. Kiinnostaa elämäkerta,… 183 3.9.2020 Erich Spörliä ei tosiaan mainita missään taiteilijaluetteloissa verkossa eikä häntä löydy painetuista teoksistakaan. Tutkiskelin saksalaisen taiteen ja historian teoksia tuolta ajalta, siis 1940 eteenpäin signeerausten perusteella, mutta mitään ei löytynyt. Myöskään esim. Leni Riefenstahlin muistelmissa vuosilta 1902-1945 ei tätä henkilöä löydy. Riefensthal kertoo melko paljon kansallissosialistisen ajan taide- ja kulttuurielämästä. Ainoat tiedot ovat nuo, joita taulun signeerauksista on löytynyt eli hän olisi müncheniläinen ja professori. Toinen samaan aikaan Münchenissä toiminut professori on tunnetumpi historian tutkija Johannes Spörl, mutta ei ole mitään tietoa, onko näillä henkilöillä mitään yhteyttä. En löytänyt hänestä tietoja...
Länsiliittoutuneiden Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Ranskan miehitysjoukot (määrä ja merkittävin aseistus) kullakin miehitysvyöhykkeellä vuosina 1945-49? 182 13.7.2020 Kysymykseen on haastavaa löytää täysin tyhjentävää vastausta, sillä joukkojen määrissä Saksan alueella oli merkittäviä vaihteluita kyseisten vuosien aikana. Lisäksi eri lähteissä on havaittavissa ristiriitaisuuksia. Välittömästi sodan päättymisen jälkeen vuonna 1945 joukkojen määrä Saksan alueella ylipäätään oli ymmärrettävästi korkea, mutta kotiuttamisten ja uudelleenjärjestelyiden myötä määrä alkoi kuitenkin laskea varsin nopeasti. Berliinin saarto 1948-1949 lisäsi jännitettä alueella uudelleen, mikä näkyi myös joukkojen määrässä. Euroopan taisteluiden päättyessä toukokuussa 1945 Yhdysvalloilla oli Saksassa 61 divisioonaa, yhteensä 1 622 000 sotilasta. Jo myöhemmin kesällä 1945 julkaistiin suunnitelma miehitysjoukoista, joiden mukaan...
Saksa sulkee hiilivoimaloita mutta poistuuko samassa yhteydessä suljettavien voimaloiden päästöoikeudet markkinoilta ja leikkaako Saksa samalla… 253 22.1.2020 Euroopan unionin päästökaupassa kullekin päästökauppakaudelle on määritelty päästöjen maksimimäärää vastaava päästöoikeuksien kokonaispotti. Potti jaetaan eri jäsenvaltioille, joiden kansalliset päästökauppaviranomaiset jakavat maakohtaisen kiintiön teollisuus- ja energiantuotantolaitoksille. Päästöoikeuksien määrä markkinoilla on rajattu ja niiden määrää pyritään edelleen vähentämään. Hiilivoimalla tuotetun energian päästöoikeudet ovat kallistuneet ja se kannustaa osaltaan luopumaan hiilivoimaloista. Ylen verkkouutisen mukaan Saksassa sähköntuotanto kivi- ja ruskohiilellä romahti kesäkuussa 2019 noin 40 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Jos yksittäinen hiilivoimala suljetaan jossakin maassa tai yksittäisen...
Tv1:ssä on sunnuntaisin tullut saksalainen tv sarja Syyttäjä(Der Staatsanwalt).Siinä syytäjämies on ensimmäisenä muiden viranomaisten kanssa paikalla kun joku… 787 8.1.2020 Tutkiskelin Nordrhein-Westfalenin Justiz-online -sivustoa. Siinä kerrotaan Staatsanwaltschaftin tehtävistä. Staatsanwalt näyttää Saksassa olevan viranomainen, joka selvittää ja johtaa rikoksen tutkintaa, yhdessä poliisin kanssa ja päättää syyttämisestä tai syyttämättä jättämisestä. https://www.sta-bonn.nrw.de/aufgaben/index.php jahttps://www.sta-bonn.nrw.de/aufgaben/Aufgaben-StA/index.php Tutkimuksen etenemisestä kerrotaan sivuilla myös. Siihen sisältyvät todisteiden ja todistajieen etsiminen ja tutkiminen sekä rikospaikan tutkiminen. Näitä hoitaa joko Staatsanwalt tai -wältin itse tai hän antaa ne muun viranomaisen, erityisesti poiisin tehtäviksi. Unter Ermittlungen versteht man die Durchführung von Beweiserhebungen. Dazu gehören...
Minua on jo pitkään askarruttanut miksi ihmeessä pieni ja tuntematon Bonn valittiin Saksan liittotasavallan (Länsi-Saksa) pääkaupungiksi vuonna 1949? Miksi ei… 482 28.5.2019 Saksan läntisillä miehitysvyöhykkeillä toimineiden maapäivien valitsema 65-jäseninen parlamentaarinen neuvosto  - Saksan "esiparlamentti" -  aloitti työnsä Bonnissa syyskuun alussa 1948. Neuvoston puheenjohtajaksi valitulla Konrad Adenauerilla oli talo Rhöndorfissa, kivenheiton päässä Bonnista, ja Adenauerin sanan kerrotaan painaneen kokouspaikan valinnassa. Tämä antoi Bonnille odottamatonta poliittis-hallinnollista painoarvoa ja ehkä myös pienen etulyöntiaseman tulevaa pääkaupungin valintaa ajatellen. Yllätys Bonnin valinta tästä huolimatta oli. Sekä Köln että varsinkin Frankfurt olivat valmiita ottamaan vastaan Länsi-Saksan pääkaupungin tehtävät. Adenauerin puoltosanan lisäksi Saksan esiparlamentin kotipaikalla oli kuitenkin...
Mitä eroa on Saksan ja Sveitsin reformaatioilla? 3668 1.4.2019 Reformaation eli uskonpuhdistuksen katsotaan alkaneen saksalaisen Martti Lutherin (1483-1546) opetuksista. Vuonna 1517 Martti Luther naulasi väitetysti Wittenbergin linnankirkon oveen kuuluisat 95 teesiään, joissa hän kritisoi paavin oppeja sekä katolisen kirkon anekauppaa. Lutherin ajatukset levisivät nopeasti Euroopan oppineiden keskuudessa samoihin aikoihin yleistyneen kirjapainotaidon avulla. Vuonna 1518 Luther julistettiin harhaoppiseksi, ja vuonna 1521 paavi Leo X ekskommunikoi hänet. Luther joutui ekskommunikaation jälkeen piileskelemään, mutta hänen kannattajansa pyrkivät kuitenkin aktiivisesti jatkamaan reformaatiota. Aluksi reformaatio ja sen uudet opit olivat lähinnä yksittäisten kaupunkien, kaupunkilaisten ja muutamien...
Arki sodanjälkeisessä Berliinissä 381 18.2.2019 Sodanjälkeisen Saksan ja Berliinin arjesta on kirjoitettu melko runsaasti, mutta suomennoksia on olemassa valitettavan vähän. Vaski-kirjastoista löytyy esimerkiksi kulttuurihistorioitsija Wolfgang Schivelbuschin teos In a Cold Crater: Cultural and Intellectual Life in Berlin, 1945-48 (1998). Schivelbusch keskittyy pääasiassa Berliinin kulttuurielämään sodanjälkeisessä Berliinissä. Vaski-kirjastoista löytyy lisäksi Marta Hillersin omaelämäkerrallinen teos Nainen Berliinissä: Päiväkirja 20.4.-22.6.1945 (1954). Tässä anonyymisti julkaistussa kirjassa tekijä kuvailee omaa elämäänsä sodan viimeisinä päivinä sekä sodan jälkeen. Tietoa sodanjälkeisestä elämästä löytyy jonkin verran sotahistorioitsija Antony Beevorin teoksesta Berliini 1945 (2002...
Eräs saksankielinen teos kertoo tarinan lapsesta, joka oli ruma (rujo?) mutta jonka hyvä haltiatar taikoi niin, että kaikki näkivät hänet kauniina ja taitavana… 225 19.11.2018 Valitettavasti tiedustelemastasi saksankielisestä teoksesta ei ole löytynyt tietoa. Suosittelen yhteydenottoa esim. Goethe-Institutin tietopalveluun.
Muistan joskus vuosia sitten, ehkä kenties jo 90-luvun lopulla, kuulleeni radiosta usein jonkin saksankielisen biisin, jossa oli ainakin sana lieben eli… 1457 12.10.2018 Kyseessä on varmaankin "Da Da Da", saksalaisen Trio-yhtyeen kappale vuodelta 1982. Sekä kappaleen sävellys, sanat että julkaistu musiikkivideo olivat hyvin pelkistettyjä ja humoristisia, millä teos erottui tehokkaasti tuon ajan musiikista ja nousi listoille useissa maissa. Kokonaisuudessaan nimi kuuluu: Da Da Da ich lieb dich nicht sie liebt mich nicht aha aha aha. Suomeksi siis Da da da en rakasta häntä, hän ei rakasta minua, ahaa ahaa ahaa. Englanninkielisellä Wikipedia-sivulla on tilastoitu laulun kaupallista menestystä. Laajimmat tiedot ovat saksankielisellä sivulla. Alkuperäinen musiikkivideokin on saatavilla.
Tuore uutinen käsittelee Saksan katolisen kirkon hyväksikäyttöskandaalia vuosilta 1946 - 2014. Syyllistyneitä pappeja on ollut 1707 . Kuinka monta pappia noina… 188 18.9.2018 Alla Deutsche Bibliotekin kautta saatua tietoa katolisten pappien määristä: Jahr Anzahl 2014 14.404 2013 14.490 2012 14.636 2011 14.847 2010 15.136 2009 15.367 2008 15.527 2007 15.759 2006 15.935 2005 16.190 2004 16.326 2003 16.523 2002 16.777 2001 16.988 2000 17.129 1999 17.370 1998 17.733 1997 17.931 1990 19.707 1980...
Miten Saksa rahoitti sotavarustelunsa toisessa maailmansodassa? 2658 9.2.2018 Historioitsija Frank B. Tipton esittää lyhyen yhteenvedon aiheesta teoksessaan A History of Modern Germany Since 1815 (Continuum, 2003). Vuonna 1929 alkanut lama iski Saksaan erityisen raskaasti, mikä johti esimerkiksi korkeaan työttömyyteen. Saksan talous elpyi kuitenkin 1930-luvulla suhteellisen nopeasti verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Vuoteen 1938 mennessä Saksassa oli saavutettu käytännössä täystyöllisyys. Tutkijoiden keskuudessa ei ole täyttä yksimielisyyttä siitä, mikä rooli kansallissosialisten talouspolitiikalla oli Saksan talouden elpymisen kannalta. Joidenkin käyttöhyödykkeiden tuotanto oli lähtenyt kasvuun jo ennen kansallissosialistien valtaannousua vuonna 1932. Kansallissosialistit olivat kuitenkin luvanneet töitä ja...
Mitä kirjoja tai artikkeleita on julkaistu suomen kielellä saksalaisten natsimenneisyyteen kohdistuneesta tilinteosta 456 13.10.2017 Esimerkiksi alla mainituissa kirjoissa aihetta eri tavoin käsitellään. Varmasti niitä on muitakin: kirjan nimi tai asiasanakaan ei aina kuvaa aihetta kovin tarkkaan tai tyhjentävästi. - Herraskansaa : elämäni natsieliitin sisäpiirissä / Henriette von Schirach (2017) - Perintönä perinnön vaikeus : keskusteluja kulttuuriperinnöstä saksankielisellä alueella / Outi Tuomi-Nikula (2013) - Sotilaat : taistelemisesta, tappamisesta ja kuolemisesta / Sö̈nke Neitzel ja Harald Welzer (2011) - Olin Hitlerin sihteeri / Christa Schroeder (2011) - Isäni maa : saksalaisen perheen tarina / Wibke Bruhns (2010) - Muistin politiikkaa Münchenissä : keskustelu kansallissosialismi-dokumentaatiokeskuksesta paikallisen menneisyydenkäsittelyn ilmentäjänä /...
Minua kiinnostaa Saksan keskiaikaiset miesten nimet. Mistä mahtaisin löytää moisen tiedon? Kiitos kovasti vastauksesta. 3010 21.2.2017 Esimerkiksi Behind the Name -sivustolla on luettelo keskiaikaisista saksalaisista nimistä. Miehen nimen jälkeen on m-kirjain ja naisen nimen f-kirjain. Luettelo löytyy täältä: http://www.behindthename.com/submit/names/usage/medieval-german