konservering -- livsmedel

10 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–10.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Lasse Nordlundin kirjasessa "Elämämme perusteista..jne" on kuulemma ohje painovoimaan perustuvaan marjojen säilöntään. Mitenkä tuo käytännössä tapahtuu, sillä… 81 26.9.2023 Hei, Tuossa kirjassa mainitaan että kyseessä on Lasse Nordlundin itsensä kehittelemänsä säilömismenetelmä, jossa marjat säilyvät omassa liemessään purkeissa, joita käännellään säännöllisesti. Tämän tarkempaa tietoa ei tuossa ole edes siitä, millä marjoilla hän on asiaa kokeillut. Ainakin puolukka säilyy hyvin survottuna marjoissa olevan bentsoehapon ansiosta ihan ilman purkkien kääntelyä. Lasse Nordlundista on tänä vuonna ilmestynyt myös uusi kirja: Lantun henki : Lasse Nordlund ja omavaraistuva elämä / Touko Hujanen & Antti Salminen. Se ei ole juuri nyt meillä paikalla, joten en voi tarkistaa onko tuosta säilömismenetelmästä siinä yhtään tarkemmin.
Voiko raa´an kuoritun perunan pakastaa? Esimerkiksi voiko perunat viipaloida / suikaloida ja laittaa pakkaseen valmiiksi odottamaan päivää, kun on aika tehdä… 4501 29.10.2019 Aivan kaikki ei sovellu pakastettavaksi, ainakaan käsittelemättä. Monen tuotteen rakenne kärsii pakastuksen ja sulatuksen vuoksi, niin kuin juuri raa'an perunan tai muiden tuoreiden juuresten. Tuoreiden yrttien lailla niitä kuitenkin voidaan pakastaa, kun ne on ensin ryöpätty eli kiehautettu vedessä ja sen jälkeen nopeasti jäähdytetty. Toiset perunalajikkeet sopivat myös pakastettavaksi paremmin kuin toiset. Paras lajike pakastettavaksi on vastanostettu tasakokoinen 'Siikli'. Pakastusta varten perunat ensin pestään ja laitetaan veteen kiehumaan pariksi minuutiksi. Sitten perunat jäähdytetään nopeasti kylmän veden alla ja niiden annetaan kuivahtaa. Lopuksi perunat pakastetaan annospusseissa. Lähteet:Ilkka Isotalo & Santeri Vuosara,...
Liitteen kuva ja resepti on jostakin ihanasta eestin kielestä käännetystä kirjasta. 259 24.9.2019 Kyseessä on virolaisen Katrin Pressin teos Sieniä pataan, pannulle ja purkkiin (Seened potti, pannile ja purki, suom. Sanna Immanen, Otava, 2015). Teos löytyy kirjastoalueesi kokoelmista. https://otava.fi/kirjat/sienia-pataan-pannulle-ja-purkkiin/
Millä aineella ennen valettiin säilykepurkki homeen estämiseksi? 1013 12.3.2019 Atamon-nimistä säilöntäainetta on käytetty sekä säilöntäastioiden huuhtelemiseen että itse säilykkeisiin. Hajuton ja mauton Atamon sisältää natriumbentsoaattia ja bentsoehappoa. Atamonia voidaan käyttää sekä sokeroitujen että sokeroimattomien marja-, hedelmä ja etikkasäilykkeiden säilöntään. https://www.martat.fi/marttakoulu/ruoka/sailonta/sailonnan-valmistus-ja-lisaaineet/
Teen esitelmää kouluun espanjalaisesta ruokakulttuurista, ja tarvitsisin tietoa espanjalaisen ruoan säilöntä- ja säilytystavoista. Miltä nettisivulta tätä… 1243 20.1.2011 Espanjan kielen taidosta olisi nyt hyötyä, mutta tässä joitakin nettisaitteja, joista saattaisi olla hyötyä. http://www.iberianature.com/spainblog/a-guide-to-food-in-spain-f-g-h/ http://www.spanishfoodfinder.com/spanishfood.html http://chowhound.chow.com/topics/523945 http://spanishfood.about.com/od/discoverspanishfood/Discover_Spanish_Fo… http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoristokinkku Kirjoista voisi löytyä varmemmin (ainakin suolauksesta, kuivaamisesta ja öljyyn säilömisestä), esim. Goldstein, Joyce, Espanja ja Portugali : ruokaohjeita ja tunnelmia Iberian niemimaan keittiöstä. Weilin+Göös, 2000. http://www.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=espanja+ruokaohjeet&searchscop…
Mitä löytöretkeilijät söivät? 3163 9.10.2008 Löytöretkeilijöiden ruokavalio riippui myös heidän matkakohteestaan ja -tavastaan. Löytöretkien aikakausikin vaikutti. Aikaa myöten, ja esim. kokemusten karttuessa pitkiltä valtameripurjehduksilta, tieto terveellisestä ruokavaliosta ja sairauksien ehkäisystä lisääntyi. Maitse ja varsinkin asutuilla seuduilla matkaavien varhaisten löytöretkeilijöiden ruokavalio ei liene usein juurikaan poikennut matkaympäristöstä löytyvästä ja sen asukkaiden tavanomaisesta ruokavaliosta. Pitkillä vaikeilla matkoilla ei kannattanut kuljettaa mukana kuin välttämättömimmät tarvikkeet. Metsästys, kalastus ja paikallisten kanssa tehtävä kaupankäynti olivat luontevia keinoja hankkia elintarvikkeita. Pitkillä valtameripurjehduksilla - ja esim. jäisille napa-...
Millä tavalla hedelmiä kannattaa kuivattaa itse? 2081 2.8.2006 Hedelmien kuivaukseen on monia menetelmiä. Sigri Sahlin puhuu teoksessaan Kuivata ja syö hyvin (Kustannus-Mäkelä, 1992) kolmesta erilaisesta kuivausmenetelmästä. Näitä ovat 1) ilmakuivatus; 2) kuivatus keinolämmöllä; ja 3) kuivatus auringossa. Sopivimman menetelmän valitseminen riippuu paljolti hedelmän koosta, sillä se määrää, kannattaako hedelmä kuivata kokonaisena vai paloina. Toinen merkittävä tekijä, joka pitää ottaa huomioon, on hedelmien sisältämä nestemäärä. Turun kaupunginkirjaston kokoelmista löytyy esimerkiksi seuraavat hedelmien kuivatusta käsittelevät teokset. Niistä voi tarkastella lähemmin hedelmien kuivauksen periaatteita ja saloja. Kotisäilöjän kirja. Helsinki, Marttaliitto 1996. Sahlin, Sigri: Säilö kuivaamalla marjoja,...
Mistä kirjoista löytäisin tietoa säilönnästä, eteenkin muista säilöntämenetelmistä kuin kasvien kuivaamisesta ja marjojen säilöämisestä? 1213 14.12.2005 Asiasanoilla säilöntä tai säilykkeet voit katsoa kirjastojen tietokannoista esim. Oulun kaupunginkirjaston aineistotietokanta Introsta http://oukasrv6.ouka.fi:8001/?formid=find2 . Mm. teoksessa Marketta Levanto: Säilö terveellisesti esitellään eri säilöntämenetelmiä, esim. umpiointi, kuivaaminen, suolaaminen, etikkasäilöntä, maitohappokäyminen ja Nina Henseleyn Ota kesä talteen kirjasta löytyvät esim. chutneyt ja säilötyt hedelmät. 2005 ilmestyneessä Birgitta Rasmusson kirjassa Säilö itse marjat, hedelmät ja kasvikset on myös chutney- ja kasvissäilykkeistä. Maitohapposäilönnästä: Myllys-Niemelä, Maija-Liisa: Terveyttä Maija-Liisan herkuilla Schöneck, Annelies: Vihannesten maitohapposäilöntä Arktiset aromit sivuilla on tietoa marjojen ja...
Pari edellisenä syksynä säilöessäni suurta kurpitsasatoa olen tehnyt "englantilaista kurpitsamarmeladia", jonka ohjeen löysin säilöntäkirjasta, joka kuuluu… 892 10.10.2005 Kysymäsi kurpitsamarmeladin resepti löytyy kirjasta: Kerstin Henriksson: Säilö kesä purkkiin, Tammi 1973. Kirja löytyy mm. Hämeenlinnan kaupunginkirjaston ja Varastokirjaston kokoelmista.
Kysyisin kuinka kauan itse tehty omenatuoremehu säilyy tavallisissa pulloissa kellarissa samoin tavoin laitettuna kuin muut marjamehut, säilöntäaineillako… 4685 28.8.2002 Kirjassa "Vuoden sato talteen " (tekijä, Kerstin Englund) annetaan seuraava omenamehuohje: Omenatuoremehu, johon ei lisätä vettä, kestää jääkapissa pari kuukautta jos juomaan lisätään natriumbentsoaattia. Yhdestä kilosta paloiteltuja omenoita saadaan 1-1 1/4 litraa omenajuomaa. 1-1 1/2 kg omenoita 1 l vettä 1 rkl sitruunahappoa 2 mm natriumbentsoaattia 1 dl sokeria valunutta mehulitraa kohden Huuhtele omenat, leikkaa pois vahingoittuneet osat. Anna kuorien ja siemenkotien olla paikoillaan. Leikkaa omenat puolikkaiksi. Raasta omenat käsin tai koneessa tai purista lihamyllyn läpi. Sekoita hedelmämassa, vesi, sitruunahappo ja natriumbentsoaatti. Peitä kulho lautasella tai kannella, anna seisoa kylmässä vuorokausi. Sekoita silloin tällöin....