| Hukassa on erään lapsuuden lempisatukirjani nimi. Muistan, että kirjassa oli yhdeksän prinsessaa (sisaruksia keskenään) ja heistä yhdeksäs/nuorin oli aina… |
618 |
|
|
|
Kyseessä voisi olla Grimmin veljesten satu Kaksitoista tanssivaa prinsessaa. Sitä on julkaistu erilaisina versioina sekä satukokoelmissa että erillisinä kuvakirjoina, vuonna 1995 Dorothée Duntzen ja vuonna 1978 Errol Le Cainin kuvittamana.
Sadussa kaksitoista prinsessasiskosta livahtaa joka yö salakäytävää pitkin tanssimaan lumotussa linnassa. Retkistä todistavat vain joka aamu puhki tanssitut kengät. Kuningas ilmottaa, että se, joka selvittää prinsessojen salaisuuden, saa yhden heistä vaimokseen. Prinsessat puijaavat kuitenkin kokelasta toisensa jälkeen. Vihdoin eräs neuvokas nuori mies onnistuu seuraamaan heitä näkymättömyysviitan avulla. Nuorin prinsessoista huomaa, että jotakin outoa on tekeillä, mutta vanhemmat vaientavat hänet kerta... |
| Etsin vanhaa lastenkirjaa jota äiti luki pienenä. Kirja kertoo kahdesta siskosta josta yksi on kiltti ja toinen paha. Kirjan lopussa tonttu kataa terva (tai… |
1419 |
|
|
|
Aihe, johon kaivattu kirja perustuu, löytyy sekä suomalaisesta kansansadustosta että Grimmin veljeksiltä. Kultatyttö ja tervatyttö -nimisenä kansansatu löytyy muutamasta vanhasta alakoulun lukukirjasta. Kerttu Mannisen uudelleenkertomia kansansatuja sisältävässä kokoelmassa Orpotyttö ja taikapuu ja muita suomalaisia kansansatuja sen nimenä on Avannolla kehrääjät. Grimmin saduista pääpiirteissään sama tarina löytyy sekä nimellä Holle-muori että Kaivolla kehräävät sisaret (esimerkiksi kirjassa Grimmin kauneimmat sadut).
Holle-muorista on julkaistu ainakin kolme kuvakirjaversiota, jotka sisältävät vain tämän yhden tarinan: Alberto Solsonan kuvittama Rouva Holle (Mestarikustannus, 1981), Bernadetten kuvittama Rouva Pyry (Kustannus-Mäkelä, 1985... |
| Olen yrittänyt etsiä lapsuuteni lastenkirjaa, muistan kirjasta vain sadun mutten nimeä, enkä ole onnistunut löytämään tätä kirjaa mistään. Kirja kertoo… |
1210 |
|
|
|
Kaivattu kirja saattaisi olla Monique Gorden Tyttö, jonka hiukset vaihtoivat väriä (Kirja-lito, 1969). Suomenkieliseen laitokseen tekstin on kirjoittanut Mirja Rutanen.
|
| Mistähän kirjasta löytyisi sellainen satu, jossa ihmisen ruumiinosat (esim. vatsa, suu ja kädet) kiistelevät siitä, mikä osa on tärkein? En muista sadun enkä… |
1179 |
|
|
|
Sadun nimi on Ruumiinosat, ja se löytyy kirjasta Aisopoksen sadut (ilmestynyt v. 1976).
Kädet, jalat ja hampaat päättävät lopettaa vatsan palvelemisen, koska pitävät itseänsä tärkeämpinä. Sadun opetus on, että kukaan ei tule toimeen omin voimin - yhteistyötä on tehtävä.
Tieto löytyy Kirjasammosta hakusanoilla "ruumiinosat" ja "sadut".
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi…
|
| Vanhassa sadussa keskustelivat ja kilpailivat jänis ja Pakkanen. Kumpi ote sadun keskivaiheilta on alkuperäinen / oikea: 1. .... huh hellettä sanoi jänis… |
5442 |
|
|
|
Tällaista versiota sadusta Pakkanen ja jänis emme onnistuneet löytämään.
Raul Roineen versiossa jänis sanoo: ”Mikäpäs tässä, niin tuli juostessa lämmin, että täytyy hieman selällään kelletellen vilvoitella." (vanhin versio kirjassa Tarinoita Metsolan väestä, 1943)
Roineen versiossa Pakkanen on kirjoitettu isolla alkukirjaimella ja jänikselle annetaan nimeksi Loikkakoipi.
Kirjoissa Lasten oma lukukirja (1958) ja Suomen kansan eläinsatuja 2 (1979) Jäniksen repliikki on "Voi, voi, kun on kuuma! Voi, voi, kun on kuuma!"
Isoa kirjainta voisi siis käyttää sadussa Pakkasta puhuteltaessa. Tällöin se olisi varmastikin kirjoitettu isolla kirjaimella koko tarinan ajan.
|
| Onkohan kirjastossa lainattavissa italiankielisiä satukirjoja, joissa olisi myös kuvat? Olemme muuttamassa puoleksi vuodeksi Italiaan ja yritän sopeuttaa… |
1276 |
|
|
|
Monissa pääkaupunkiseudun suurissa kirjastoissa on italiankielisiä lastenkirjoja (esim. Vantaalla Tikkurila, Espoossa Sello, Helsingissä Pasila). Kirjoja voi varata tai voi pyytää kirjaston virkailijaa tekemään varauksen. Esim. näissä satukirjoissa on kuvitus:
TEKIJÄ Piumini, Roberto
TEOS L'albero delle fiabe : tante altre storie
TEKIJÄ Piumini, Roberto
TEOS Poco prima della notte
Tämä on helppolukuinen ja humoristinen mukaelma Punahilkasta (kuvitettu):
TEKIJÄ Denti, Roberto
TEOS Cappuccetto Oca
Oheisista linkeistä saa näkyviin listoja italiankielisistä saduista, kuvakirjoista ja helppolukuisista kirjoista, joita on saatavilla pääkaupunkiseudun kirjastoista:
sadut:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%28sadut%29%20f%3A1%20l%3Ai…... |
| Etsiskelen sadun kirjoittajan nimeä. Sadun olen lukenut tätini vanhasta koulukirjasta ja sen nimi oli muistaakseni "pekka pikkaraisen ilmapallomatka" Tai … |
889 |
|
|
|
Satu Pekka Pikkaraisen lentomatka löytyy kirjasta Lasten oma aapinen vuodelta 1958. Tekijöinä ovat Urho Somerkivi, Hellin Tynell ja Inkeri Airola. Uudistettu painos on vuodelta 1967, näköispainos tästä v. 2001. Aapisen tekstistä ja sisällysluettelosta ei ilmene tämän kyseisen sadun kirjoittajaa tarkemmin. Kustantajan eli Otavan kautta voit pyytää tarkempia tietoja kirjoittajista.
|
| Etsin kirjaa, en tosin tiedä onko edes suomennettu. Tuntomerkit: Mahd. islantilainen (sukunimi dottir tai jokin muu erikoinen). Kyseessä kuvakirja, jonka perhe… |
773 |
|
|
|
Kysymyksessä annetuista tuntomerkeistä tulee mieleeni ruotsalainen Jonna Björnstjerna ja hänen "ihmeellinen" kaniiniperheensä, jonka vaiheista on toistaiseksi julkaistu neljä kirjaa: Sagan om den underbara familjen Kanin och monstret i skogen (2007), Sagan om den underbara familjen Kanin och fru Skräck (2009), Sagan om den underbara familjen Kanin och godistrollet (2010) ja Sagan om den underbara familjen Kanin och Djupsjöns hemlighet (2013). Näistä kolme ensimmäistä on julkaistu myös yhteisniteenä Samlade sagor om den underbara familjen Kanin (2013).
Mustikkametsässä ollaan kirjassa Sagan om den underbara familjen Kanin och monstret i skogen ja karkkeja ahmitaan kirjassa Sagan om den underbara familjen Kanin och godistrollet.... |
| Ovatko seuraavat sadut Rudolf Koivun kirjoittamia:Kuninkaan tytar kristallivuoressa, Kultavuori, Kaupin linna, Pitkanenainen kuninkaantytar, Taikaharso, Poika… |
1100 |
|
|
|
Saduista Rudolf Koivun kirjoittamia ovat Kultavuori, Pitkänenäinen kuninkaantytär, Taikaharso, Poika ja kukkanen ja Pilvenukko. Kuninkaantytär kristallivuoressa ja Marjatytto ja peikko ovat kansantarinoita ja Peikko ja korppi kansansatu. Kaupin linna on keskiaikainen joulutarina.
Kaikki sadut ovat ilmestyneet Rudolf Koivun kuvittamina kirjassa Rudolf Koivun satukirja, ja monet myös muissa satukirjoissa. Useat saduista ovat ilmestyneet ensimmäisen kerran lastenlehdissä.
Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannan kautta löytyvät tiedot Rudolf Koivun satukirja –kirjan saduista, ja siis myös kysymistäsi saduista:
http://prettylib.erikoiskirjastot.fi/lib4/src?PBFORMTYPE=01002&TITLEID=…
|
| Onko olemassa kokoelmaa, jossa olisi intiaanien perinteisiä kertomuksia koottuna? Tiedän, että tällaisia on olemassa Afrikasta, mutta onko Pohjois-Amerikan… |
1229 |
|
|
|
Suomeksi en onnistunut löytämään HelMet-kokoelmista kuin kaksi kirjaa:
- Poppamiehiä ja karhukansaa / kirj. Marion Wood
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C|Rb1592188
ja
Intiaanisatuja / Vladimir Hulpach
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C|Rb1304584
Jälkimmäisen kirjan tarinoista on tehty äänikirja
Istuva Härkä : Leiritulien tarinoita http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C|Rb1970245
Haussa käytetty vaihdellen asiasanoja intiaanit, kansantarinat, kertomukset, sadut, Pohjois-Amerikka
|
| Minulla oli lapsena, 1980-luvulla, kauniisti kuvitettu satukirja, jossa seikkailivat eläinhahmot. Kirjan sadut olivat lyhyitä, ja muistan niistä kunnolla… |
823 |
|
|
|
Aili Siniluodon kirjassa Jänö Pupula ystävineen seikkailujen tiellä (1948) seikkailee Jänö Pupula. Kun Jänö aivasti -sadussa Jänö sairastaa nuhaa, mutta muuta yhteistä muistamaasi satuun ei ollut. Eli ikävä kyllä tämä ei taida olla etsimäsi kirja.
|
| Missä kirjassa on satu nimeltä Voikukkia? Päähenkilö on pieni tyttö, nimeltään Lyyli Laurikainen, Lyyli kuoli ja lähti taivaaseen voikukkien hahtuvien myöät. |
943 |
|
|
|
Aukusti Salon kansakoulun lukukirjasta löytyy Maija Konttisen tarina nimeltä Voikukkia. Mahtaisiko olla kyse tästä tarinasta?
Saatte tarinan sähköpostiinne.
https://www.vaskikirjastot.fi/web/arena/welcome
https://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena
Salo Aukusti: Meidän lasten elämää (Otava, useita painoksia)
|
| Tällainen kysymys löytyi suomi24-sivuilta ja se jäi vaivamaan kun en löytänyt vastausta. Missä kirjassa on seuraavanlainen kohtaus? "Päähenkilö on piilossa,… |
963 |
|
|
|
Tarina on nimeltään Don Rhododendron ja löytyy kirjasta Sandman Lilius: Irmelin : Muukalaiskadun satuja (2001) s. 172-181. Myös suomi24-sivuille on vastattu.
|
| Minkähän nimisestä kirjasta löytyvät sadut: "Matti, Musti, Mirri ja Teppo" , Pikku Maija (Mari) taikinatiinussa" ja "Koivu ja Tähti" ...? Voi olla kysymyksessä… |
1020 |
|
|
|
"Matti, Musti, Mirri ja Teppo" –satu sisältyy vanhaan lukukirjaan Hyvästi aapiskukko (toim. Aarni Penttilä, Gummerus, useita painoksia).
"Pikku-Mari taikinatiinussa" on luettavissa esimerkiksi teoksista Pieni aarreaitta. 1 / koonneet Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto (WSOY, 1991) ja Käkikoski, Hilda: Satuja, joita isoäiti rakasti (Otava, 1963, 3.p, Sarjassa Meidän lasten kirjasto).
Myös Zacharias Topeliuksen klassikkosadun "Koivu ja tähti" voi lukea Korolaisen ja Tuluston toimittamasta teoksesta Pieni aarreaitta. 1. "Koivu ja tähti" sisältyy myös lukuisiin muihin antologioihin ja lukukirjoihin. Satu löytyy esimerkiksi teoksista Kansakoulun lukukirja. 1 (toim. K. A. Horma, Hilda Huntuvuori, E. A. Saarimaa, WSOY, useita painoksia),... |
| Luin lapsena satukirjaa, jossa oli satu jokihelmisimpukasta. Sadussa kerrottiin simpukan koettelemuksista, ja aina jouduttuaan uuteen sellaiseen simpukka… |
668 |
|
|
|
Ikävä kyllä satua ei ole tunnistettu. Muistaisiko joku lukijoista sen?
|
| Minulle luettiin pienenä kirjaa, jossa esiintyi peikkohahmo, jota kutsuttiin Penttahittiseksi. Kirja oli alunperin äitini lapsuudenkirja ja siten ehkä 30- tai… |
772 |
|
|
|
Maija-Leena Noppari on kirjoittanut kirjat Penttahittisen pidot vuoressa (v. 1938) ja Penttahittisen kasvatti (v. 1946). Edellisen on kuvittanut Helga Sjöstedt, ja jälkimmäisen Soini Talaskivi.
Satuja on julkaistu myöhemmin kirjassa Vuorenkuningas Penttahittinen (v.1965). Tämä kirja sisältää kokonaan Penttahittisen pidot vuoressa -teoksen, ja joitakin satuja kirjasta Penttahittisen kasvatti. Lisäksi teoksessa on osia Maija-Leena Nopparin Topias Todenpuhuja -kirjasta. Vuorenkuningas Penttahittinen -kirjan on kuvittanut Leena Puranen.
Vuorenkuningas Penttahittinen -teoksesta on olemassa vielä v:lta 2005 selkokielinen versio, jossa on useita eri kuvittajia.
|
| Löytyykö Vaarin kinnas -satukirjaa? Painettu vuosina 1977 ja 1986. Unkarilainen satu, jossa 33 sivua ja suomeksi kääntänyt Jokela. Nauhoitettiin aikanaan,… |
1878 |
|
|
|
Vaarin kinnas on ukrainalainen satu, jonka SN-kirjat on julkaissut suomeksi vuonna 1986. Mikäli kirjaa ei löydy omasta lähikirjastostanne, voitte pyytää teoksen kaukolainaksi jostain toisesta kirjastosta. Kirjaa näyttäisi olevan useiden Suomen yleisten kirjastojen kokoelmissa.
Lähteet:
https://finna.fi
http://monihaku.kirjastot.fi/fi/
|
| Muistelin joku päivä vanhaa lasten joulukirjaa jota äitini luki meille kun olimme pienenä. En muista kirjasta juuri muuta kuin kirjan kannen. Kirja oli noin A5… |
902 |
|
|
|
Täsmälleen annettuja tuntomerkkejä vastaavaa ajankohtaan sopivaa kirjaa en valitettavasti onnistunut löytämään. Lähimmäs osunee Lasten suuri joulukirja (Kirjalito, 1978). Sekin tosin on A5-kokoa suurempi, ja parhaiten kuvailtua holvi-ikkunakuvaa vastaava kuva ei ole siinä kannessa vaan sivulla 75.
Ehkäpä palstamme lukijoiden joukosta löytyisi joku, jonka päässä kysymyksessä kuvailtu kansi saisi joulun kellot kilkattamaan.
|
| Etsin satukirjaa jota minulle on luettu jossai 80-luvun alussa. Kirjassa oli monta lyhyttä tarinaa esim. Mummo viluinen sekä pieni meritähti tai vastaavat. En… |
739 |
|
|
|
Etsitty kirja lienee Joan Walsh Anglundin Satukirja (Taikajousi, 1979). Tarinassa Tähtiä taivaan tähti katselee syvää tummaa merta ja meritähti taivaasta alhaalta, kumpikin omassa sinessään varmana siitä, että kaikki tähdet kuuluvat sinne missä ne itsekin ovat. Kissanpoikanen ja hivenen rakkautta lämmittää kylmintäkin sydäntä tarinassa Mamma Vilunen. Kirjan muut tarinat ovat Uskollinen Nalle-karhu, Viisi pientä ankanpoikaa, Iso ruskea pussi, Jouni Pipari, Uteliaan pikku kalan seikkailu, Valtava vihreä aalto, Tarina meloonista, Kaukopuhelu ukille, Paksu valkoinen lumi, Joulutähti ja Tuutulaulu.
|
| Olen jo vankasti keski-iässä, mutta edelleen muistan sadun, joka pelotti lapsena. Se kertoi Rouva Kammosta, joka kierteli taloa ja yritti päästä sisään. Tarina… |
737 |
|
|
|
Kammottava Rouva Kammo esiintyy Hjalmar Bergmanin sadussa Ruusutuvan Lassi. Satu sisältyy Kirsi Kunnaan toimittamaan satukokoelmaan Aarteiden kirja 6 : Idästä länteen, lännestä itään (WSOY, 1958). Sadun on suomentanut Hannes Korpi-Anttila.
Aarteiden kirja 6 löytyy HelMet-kirjastojen kokoelmista.
http://pandora.lib.hel.fi/kallio/sadut/sankarit.html
http://pandora.lib.hel.fi/kallio/sadut/
http://www.helmet.fi/fi-FI
|