ruokaperinne

33 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Yle kertoo artikkelissaan (https://yle.fi/a/3-6361570), että munavoin ohje julkaistiin 1946 Saimi Latosen Pula-ajan ruokaohjeita -vihkosessa. Onko tiedossa,… 104 17.10.2023 Kyseinen vihkonen sisältää Ylen artikkelin mukaan 11 ohjetta voin jatkamiseen tai sen korvaamiseen. Näistä yksi on munavoi. Pula-aikana tällaisille ohjeille oli käyttöä. Munavoi on kyllä tunnettu jo kauan ennen 1940-lukua. Esimerkiksi Kansalliskirjaston digitoimien aineistojen nopea tutkiminen antaa munavoista runsaasti tuloksia. Vanhimmat munavoin mainitsevat aineistot ovat 1800-luvun puolelta. https://digi.kansalliskirjasto.fi/search?query=munavoi&orderBy=RELEVANCE  
Mistä mämmi on kotoisin? Millainen on mämmin historia? 679 30.3.2022 Hei, Asiasta ei ole yksiselitteistä tietoa. Ahmed Ladarsin kirjassa Mämmi (Perhemediat, 2008) kansantieteen dosentti Teppo Korhonen kertoo esipuheessa Daniel Jusleniuksen 1700 ilmestyneestä väitöskirjasta Aboa vetus et nova (Vanha ja uusi Turku), jossa selvitetään perinneherkun taustaa. Väitöskirjassa kerrotaan "varsinaisuomalaisten suosimasta puurosta, joka paistetaan uunissa levytuohesta tehdyssä matalassa astiassa (tuokkonen, rove) ja jota nimitetään mämmiksi" (s. 6). Esipuheessa mainitaan myös, että mämmiä syödään pääsiäisenä happamattoman taikinan muistoksi. Mainitaan myös, että Henrik Gabriel Porthanin mukaan mämmin kanta-aluetta olivat Häme ja osittain Etelä-Suomi (katolisen ajan lounaissuomalaisen asutuksen alue), mutta ruokaa ei...
Onko nakit ja perunasalaatti päätyneet "uudenvuoden viettoon" kaupallisen markkinoinnin myötä vai jonkin kioskin tuotetarjonnan myötä? 229 3.1.2022 Työläämpien jouluruokien jälkeen uutenavuotena pääsee jo helpommalla nakkeja ja perunasalaattia tarjoamalla. Ylen verkkoartikkelin mukaan makkaroiden ja nakkien hinnat halpenivat 1960-luvulla teollisen valmistamisen myötä. Nakeista tuli arkiruokaa ja kaiken kansan tuote. Uusivuosi muuttui merkittävämmäksi juhlaksi niin ikään kaupungistumisen myötä. Perinneruokaa juhlaan ei aikaisemmin oikeastaan ollut. Ruokakulttuurin tutkijan Maarit Knuuttilan mukaan uuteenvuoteen ja vappuun perunasalaatti sekä nakit liitettiinkin lehdistön toimesta 1960-luvun puolessa välissä. Mainonnassa kehotettiin ihmisiä hankkimaan koteihinsa perunasalaattia ja nakkeja vuodenvaihteen juhlien ruokapöytään. Kaupallinen markkinointi tosiaankin siis vaikutti...
Tarvitsen suomalaisten kartanoiden historiaa ja ruokaperinnettä/ ruokaohjeita käsittelevää kirjallisuutta. Onko sitä mahdollisesti saatavilla? 842 13.11.2014 Helmet-kirjastojen kokoelmista löytyvät alla mainitut suomalaisten kartanoiden ruokaperinnettä käsittelevät kirjat: - Urajärven kartanon keittokirja : Lilly von Heidemanin reseptejä vuosilta 1905-1910 / [kirjoittaja: Jouni Kuurne] (2014) - Tertti : kartanon keittokirja / [teksti ja toimitustyö: Mikko Takala] (2014) - Makuja mahtipitäjästä : ruokaa, kulttuuria, tarinoita / Laura Kolbe, Birgitta Stjernvall-Järvi, Vuokko Virolainen, Mervi Pasanen (2011) - Laukon kartanon keittiössä / Leena Lagerstam (2008) - Vuoksen lohta ja Pietarin kaviaaria : Imatran seudun gastronomiaa ja kartanoelämää / Risto ja Ritva Lehmusoksa (2008) - Ihmisiä ja elämää Kirjakkalan, Mathildedalin ja Teijon vanhoissa ruukkikylissä / Leena Rossi (toim.) (2003) -...
Törmäsin internetissä sellaiseen ruokalajiin kuin rössymaito, mutta en löytänyt selitystä sille, että minkälaista ruokaa se on ja mitä se sisältää? 1415 19.7.2013 Rössymaito on etenkin Pohjanmaalla tunnettu perinneruoka. Sen ainesosat ovat rössy eli veripalttu, vesi, suola, perunalohkot ja maito. Perunalohkot lisätään suolalla maustettuun veteen ja keitetään puolikypsiksi. Veripalttu leikataan paloiksi ja lisätään keittoon. Kypsään keittoon lisätään maito. Keitto saa vielä kiehahtaa ennen tarjolle tuontia. Rössyn voi valmistaa monella eri tavalla, mutta yleensä siinä on ainakin verta, kaljaa tai maitoa, suolaa, jauhoja, sipulia, voita ja silavaa. Lähteet: Perinneruokia. Marttaliitto, 1976 Rieskaa ja rössypottuja : maakuntaruokia Pohjois-Pohjanmaalta. Pohjoinen, 1999
Teen esitelmää Kreikan ruoista ja perinteistä. Tarvitsisin tietoa Kreikan ruokahistoriasta? (kuten miten maan uskonto vaikuttaa siihen, mitä syödään) Netistä… 2632 6.2.2013 Näistä kirjoista voi löytyä tietoa: Helmet-tietokannasta voi etsiä hakusanoilla Kreikka and ruokakulttuuri. Sieltä löytyvät nämä kirjat: http://luettelo.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=kreikka+and+ruokakulttuur… Toisaalta voi myös hakea hakusanoilla Kreikka and ruokaperinne: http://luettelo.helmet.fi/search~S9*fin/?searchtype=X&searcharg=kreikka… Kirjastossa voi myös käydä selailemassa hyllyjä, joissa on kirjoja matkailusta, ruoanlaitosta, uskonnosta tai historiastakin. Esim. Merja Tuominen-Gialitaki: "Kreeta vieraanvaraisten jumalten saari" löytyy matkaoppaista.
Opisken kokiksi ja teen opinäytetyötä aiheesta andalusialainen keittiö. Tarvitsisin teoriatietoa ym. Andalusialaisesta keittiöstä 1067 12.1.2012 Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmiin kuuluvat mm. seuraavat Andalusian ruokaperinnettä käsittelevät teokset: - Kultainen keittokirja, osa 3. - Vivi-Ann Sjögren: Andalusian karkea suola - Cocina Andaluza - Antti Uusitalo: Sherry Viimeksi mainittu kirja on lainassa, mutta sisältänee nimestään huolimatta asiasanoituksen mukaisesti myös andalusialaista ruokakulttuuria. Lisäksi kirjastomme kokoelmiin kuuluu espanjalaista ruokakulttuuria käsitteleviä teoksia, joissa mahdollisesti on tietoa myös andalusialaisesta ruokakulttuurista, esimerkiksi Adrian Linssen: Tapas, Keith Floyd: Floyd Välimerellä ja Pepita Aris: Espanjalainen keittiö.
Onko tietoa mistä löytää tietoa Tampereen ruokahistoriasta ja vanhoja ruokaohjeita? 1061 17.5.2011 Hei! Tamperelaisesta ja pirkanmaalaisesta ruokaperinteestä on kirjoitettu muutamia kirjoja: Helen, Olli & Pitko, Matti: Mustaa! Helin, Martti: Jos et syä, niin kattele Helin, Martti: Pirkanmaan ruoka- ja tapakulttuuri Noissa kirjoissa painottuu perinnepuoli, varsinaisia reseptejä niissä ei ole kovin paljon. Lehtiartikkeleita Tampereen ruokaperinteestä löytyy myös: -Rautanen, Marianne: Taistelu kotoisen ruokaperinteen puolesta. 1998 Sisältyy julkaisuun Aikalainen / 3 (1998) -Rautanen, Marianne: Tamperelaisia makumuistoja. 1998 Sisältyy julkaisuun Aikalainen / 3 (1998 Lisäksi Raimo Seppälä on kirjoittanut kaksikin historiikkia Grand Hotel Tammerista, ne ovat ilmestyneet vusoina 1979 ja 2004. Mustamakkara-reseptejä löytyy netistä,...
Minkälainen mahtaa olla ruisperunapuuron valmistusohje? Ruokaa on tarjottu ainakin Karjalassa ja Eteläpohjanmaalla, mutta valmistusohje on jäänyt unholaan. 4880 6.9.2010 Perunapuuroon (potaattihuttu, pottupuuro) käytettiin vanhaan aikaan karkeita ohraisia puurojauhoja, mutta myöhemmin on ruvettu käyttämään ruisjauhoja tai ohra- ja ruisjauhojen sekoitusta. Tästä eri puolilla Suomea tunnetusta ruokalajista löytyy useita ohjeita, jotka pikku vivahde-eroja lukuunottamatta ovat pääpiirteissään melko samantapaisia keskenään. Alla pari esimerkkiä, ensimmäinen Kainuusta, toinen Savosta: POTTUPUURO "Kuoritut perunat keitettiin kypsiksi. Keitinvesi otettiin talteen ja perunat survottiin. Survokseen lisättiin keitinliemi ja suola. Seos sai kiehua, ja siihen lisättiin jauhot voimakkaasti vatkaten." (Götha Rannikko, Puukkolihaa, imellusvelliä ja muita evväitä) POTAATTIHUTTU 5 suurta perunaa 1 l vettä 1,5-2 dl...
Olisiko teillä antaa vinkkiä jostain kirjasta, jossa olisi 50-luvun ruokaohjeita kerättynä? Sain ajatuksen rakentaa kahvipöydän tarjottavia 50-luvun mukaan… 2717 26.3.2010 Helmet-verkkokirjastosta saadaan esille muutamia kirjoja aiheesta haulla: ruokaperinne leivonnaiset Toivottavasti seuraavista olisi iloa. Vanhan ajan kahvileivät, toim. Arja Nurminen, Anna-Liisa Salo. Kauppiatten kustannus 1980. Pitokokin herkkuja : [wanhanajan reseptejä], Veera Tuomi. Kustannus HD 2009. Leivos : tutkielma ylellisyyden muotokielestä, Bo Lönnqvist. Schildt 1997. Kirjassa mielenkiintoinen leivosluettelo vuosilukuineen (tosin nämä leivokset ajoittuvat varhaisempaan aikaan, paljolti 1800-luvulle). Seuraavat kirjat löytyvät haulla: ruokaohjeet 1950-luku Kisatytön keittiö : Maija Honkasen ruokavuosi 1952 Muistoja kotiliedeltä : reseptejä 1950-luvulta nykypäiviin Joka kodin keittokirja / Ulpu Järvinen, julk. 1950 Todettakoon...
Amerikan sukulaiset etsivät kirjaa, jonka nimen muistelevat olevan Pohjoisia perinneruokia. Ei kuitenkaan tunnu löytyvän ainakaan tällä nimellä. Kirjassa… 1326 11.3.2010 Jaakko Kolmonen on toimittanut teoksen Suomen pitäjäruoat, 1986. Tässä kirjassa on ruokaohjeita paikkakuntakohtaisesti. Selailemalla en kuitenkaan löytänyt klippisopan ohjetta. Sen sijaan ohje on seuraavissa teoksissa: - Ruokaa Keski-Pohjanmaalta, 1999 sekä - Rieskaa ja rössypottuja : maakuntaruokia Pohjois-Pohjanmaalta. Klippisopan eli sattumakeiton lisäksi tästä löytyy ohjeet mm. rössyyn eli veripalttuun ja rössyperunoihin. Hämeenlinnan kaupunginkirjaston linkkikokoelmassa on linkkejä suomalaisiin perinneruokiin http://www.makupalat.fi/Categories.aspx?classID=92aeeecd-1b81-471e-869d… Netistä löytynyt Klimppisoppaohje http://reseptivihko.net/klimppisoppa
Onko totta, että Kirgisiassa syödään yhä käsin? 1342 24.11.2009 Kirgisialaisesta ruokakulttuurista löytyy tietoa mm. kirgisialaisen turistiyhdistyksen CBT:n sivuilta http://www.cbtkyrgyzstan.kg/index.php?option=com_content&task=view&id=4… (National cusine). Siellä kerrotaan, että varsinkin perinteisiä ruokalajeja syödään sormin. Englanninkielisessä Wikipediassa kerrotaan myös tällaisesta perinneruuasta nimeltä besh barmak, jota syödään sormin. Besh barmak tarkoittaa englanniksi "five fingers" eli viisi sormea juuri syömätavan mukaan. Besh barmakia syödään varsinkin isoissa juhlissa, kuten syntymäpäivät ja hautajaiset. Islamilaisten pöytätapojen mukaan sormin syötäessä on käytettävä vain oikeata kättä. Facta-tietopalvelun mukaan 75% kirgiiseistä on muslimeja, joten oikean käden käyttö on...
Uudenmann ruokakulttuuri 1994 19.8.2009 Aiheesta löytyy parikin kirjaa Teos: Uusimaa a la carte : ruokakirja = matbok = foodbook / [toimittajat = redaktör = editors: Leena Kurronen, Ilse Kuusinen ; valokuvat = fotograf = photos: Martti Jämsä ; på svenska: Ilse Kuusinen, Annika Valovirta ; English translation: Marjaliisa Inha] Julkaisutiedot [Helsinki] : Uudenmaan liitto, 1999 Teos: Itä-Uusimaa - Östra Nyland a la carte / [toimittaja = redaktör: Topi Haapanen] ; [käännös = översättning: Stig Wilkman] Julkaisutiedot [Porvoo] : Itä-Uudenmaan liitto, 1998 Näitä teoksia on saatavissa HelMet-kirjastoista. Netistä aiheesta löytyy tietoa mm. Ruokatieto-sivustolta http://www.ruokatieto.fi/Suomeksi/Ruokakulttuuri/Paikallista_kulttuuria… Ylen nettisivuilta löytyy Lähiruokaa-sivusto,...
Pitäisi saada tietoa Viron ruokahistoriasta. Mitä kirjoja olisi tarjolla? 1081 10.8.2009 Viron ruokakulttuurista ja –perinteestä saa tietoa ainakin seuraavista kirjoista: Roosme, Ellen: Virolainen keittokirja; suom. Ritva Lehmusoksa. Jyväskylä; Hki: Gummerus, 1986, Herkkuja virolaiseen tapaan: Olli Vuori, Jorma Puusa, Porvoo, SR-julkaisut, 1993 (Kansiylänimike: Ruokasilta yli Suomenlahden), Ontto-Panula, Terhi: Ruokaa maailmalta, Hki, Wsoy, 2005, Makuja laajentuvasta unionista, koonnut Laura Mauno, Hki: Ulkoasiainministeriö, Eurooppa-.tiedotus, 2002. Kannattaa tutustua myös artikkeliin ”Tallinnan keskiaikainen Olde Hansa” julkaisussa Kotitalous 8-9, 2000, s. 44-45.
Mitkä ovat klassisten pizzojen Calzone, Margarita, Napoli ja Frutti di mare täytteet? 5324 20.4.2009 Calzone tarkoittaa pizzaa, jossa täytteet on leivottu pizzan sisään. Margheritaan kuuluu tomaatteja, mozzarellaa, oliviiöljyä ja tuoretta basilikaa. Napolin täytteenä on tuoreita kuorittuja tomaatteja, mozzarellaa, oliviiöljyä, kaprista ja anjovista. Frutti di mare ("meren hedelmät") pitää sisällään äyriäisiä ja simpukoita. Lähteet: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pizza http://www.fornobravo.com/pizza/pizza_recipe.html Lisäksi on olemassa Pizza napoletana eli napolilainen pizza, jonka valmistus ja koostumus on tarkkaan säädelty ja joka pyritään rekisteröimään EU:ssa aitona perinteisenä tuotteena. Sen tarkka kuvaus löytyy osoitteesta http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:C:2008:040:001….
Olen tekemässä esitystä pohjalaisesta ruokaperinteestä (opiskelutyö). Mistähän kirjoista löytyisi historiaa, ruokakuvausta, reseptejä ja kuvia? Voisin sitten… 1061 5.3.2007 Ainakin seuraavat Helmet-tietokannasta löytyvät kirjat käsittelevät Pohjanmaan ruokaperinnettä: - Pohjois-Pohjanmaa à la carte, toim. Manne Stenros, Studio Avec Audiovisual 2004 - Rieskaa ja rössypottuja : maakuntaruokia Pohjois-Pohjanmaalta, toim. Anneli Syrjänen, Pohjoinen 1999. - Ruokaa Keski-Pohjanmaalta, Keski-Pohjanmaan a la carte-hanke,1999 - Suomen maakuntaleivät, toim. Jaakko Kolmonen, Patakolmonen 1991 - Heikkinen, Leena:Perinteinen suomalainen, Valtion painatuskeskus 1988 - Suomen pitäjäruoat, toim. Jaakko Kolmonen, Patakolmonen 1987 - Patala, Anita: Perinneruokia, Otava 1984. - Pukonen, Seija: Makuja maakunnista, Tammi 1980 Edellä mainitut teokset saat esiin Helmet-haulla, jossa hakutapana on Sanahaku ja hakusanoina:...
Etsin kirjaa tai sähköistä osoitetta, josta saisin Karjalanpiirakoiden englanninkielisiä leivontaohjeita. Suomeksi minulla on näitä reseptejä, lupasin… 1695 16.10.2006 Internetistä löytyy karjalanpiirakoiden ohjeita englanniksi: http://www.websisters.de/issue2/buffet/finnish.htm . http://www.finnguide.fi/finnishrecipes/cat.asp?c=7 Löytyipä yksi saksaksikin: http://de.wikibooks.org/wiki/Kochbuch/_Karelische_Pirogge Teoksessa Carelia a la carte (Studio Avec Audiovisual 1999) on Pirkko Hyttisen karjalanpiirakoiden ohje suomeksi, englanniksi ja saksaksi (Karelian pasties, Karelische Piroggen).
Ranskan pääministeri kävi juuri Suomessa. Lehtiuutisen mukaan hän yritti lieventää maansa presidentin suomalaista ruokaa kohtaan esittämää kritiikkiä… 854 9.6.2006 Kuivattu kala näyttäisi olevan lähinnä itäsuomalaista perinneruokaa. Löysin linkin suomalaista ruokaa käsittelevälle internet-sivulle, jossa kerrotaan tarkemmin asiasta: http://cc.joensuu.fi/~spitkan/kotitalous/suomalainen/Page21.html Ruoka-aiheisia kysymyksiä voi myös lähettää esim. MTV3:n Ruokala-ohjelman kokeille: http://www.ruokala.tv/Public/Kysykokeilta Valitettavasti de Villepinin vierailumenu ei selvinnyt internetin avulla (etsin mm. Helsingin Sanomien uutisarkistosta).
Etsin kirjaa josta löydän tietoa Uudenmaan ruokakulttuurista? 1133 28.3.2006 Kysymykseen eteläisen Suomen tai Uudenmaan ruokaperinteestä on vastattu jo aiemmin Etätietopalvelusta. Vastaus löytyy osoitteesta http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/kysymys.aspx?questionID=48a2… . Arkistoon pääse os. http://www.kirjastot.fi . Kohdasta kysy kirjastonhoitajalta /Vastausten arkisto avautuu arkiston hakuruutu. Siihen kirjoitetaan hakusanoiksi: ruokaohjeet ja uusimaa. Näin saat esiin aiemman kysymyksen, joka toimii linkkinä vastaukseen. Vastauksessa annettuun kirjallisuusluetteloon lisäisin yhden teoksen: Patala, Anita: Perinneruokia, Otava 1984. Siitäkin löytyy tietoa Uudenmaan ruokaperinteestä sekä ruokaohjeita.
Tarvitsen tietoa Etelä-Karjalan alueella perinneruoasta särä (Lemin särä, Ruokolahden särä). 816 16.2.2006 Lappeenrannan maakuntakirjaston kotiseutukokoelmaan on kerätty lehtileikkeitä Lemin ruokataloudesta eli lähinnä juuri särästä. Kirjaston aineistorekisteristä löytyy lisää artikkeliviitteitä. Kirjallisuudessa löytyy Lemi-aiheisista kirjoista jotain taustatietoja, esim. ruokatalouteen ja lampaidenhoitoon liittyen.