| Miten merilevämäti valmistetaan? |
2267 |
|
|
|
Sen verran kinkkinen oli kysymyksesi, ettei käytettävissämme olevista lähteistä tai toimituskuntamme tietämyksestä valitettavasti löytynyt vastausta. Myöskään englanninkielisillä nettisivustoilla surffaileminen ei tuottanut tulosta. Sen verran saimme selville, että merilevämätiä tuo maahan ainakin sellainen firma kuin Arvo Kokkonen Oy ja mädin valmistusmenetelmä on patentoitu, joten reseptiä ei välttämättä ole helppo saada: http://www.arvokokkonen.fi/tuotteet/madit/3113.php
Ehkä kannattaa myös kysellä erilaisilta ruokafoorumeilta, niistä voi saada yllättäviäkin vastauksia, joku jossain voi tietää: http://www.kotikokki.net/
Tai ehkä jollakin palstamme lukijoista on parempaa tietoa asiasta?
|
| Miksi kerma/maito juoksettuu tai "lörähtää" pohjalaisittain niin perunagratiinissa kuin uuniohrapuurossakin.? Onko syy suolan? Suolahan laitetaan ruokaan ennen… |
10921 |
|
|
|
Tavallisin syy maidon juoksettumiseen ovat ruuan happamat raaka-aineet, kuten tomaattisose, sinappi, viini, kasvikset ja hedelmät sekä niistä tehdyt mehut. Ne olisi hyvä lisätä ruokaan vasta valmistamisen loppuvaiheessa.
Ainakaan uuniohrapuurossa näitä aineita tuskin kuitenkaan on. Myös suola voi juoksettaa maidon, kuten arvelitkin. Se kannattaa lisätä vasta valmiiseen ruokaan.
Maidon käytöstä ruuanvalmistuksesta löytyy tietoa ja vinkkejä vaikkapa Maito ja Terveys ry:n sivuilta:
http://www.maitojaterveys.fi/index.php?id=3&n=147
|
| Kuinka paistan pihvin medium miinus, medium ja kypsäksi oikeaoppisesti. Netissä on paljon paistoaikoja, mutta ne tuntuvat vaihtelevan eri sivustoilla, vaikka… |
3425 |
|
|
|
Turun kaupunginkirjaston kokoelmissa on useita keittokirjoja, joissa annetaan erilaisille lihoille selvät paistamisajat. Oleellista lopputuloksen onnistumiselle on myös lihan esikättely, kuten esille otto huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen valmistamista, pihvien leikkaaminen poikkisyin sekä kalvojen poistaminen ja pinnan pyyhkiminen kuivaksi.
Teoksessa Brita Olsson: ”Suuri lihakirja” on Paistamisajat – taulukko (s. 15), jossa eri lihoille ja ruhonosille annetaan paksuuden mukaiset paistamisajat pannussa. Näillä ohjeilla liha on sisältä vaaleanpunaista ja punertava lihaneste tihkuu ulos paistetulta puolelta. Siinä annetaan myös vinkkejä miten pihvin saa punaisemmaksi tai läpeensä kypsäksi. Samanlaiset ohjeet löytyvät myös teoksesta ”... |
| Löytyisikö sellaista kirjaa missä on kuvin neuvottu tuoreen kalan käsittely ruoaksi? Tarkoitan esim. ahvenen fileointia. |
992 |
|
|
|
Kuvitettuja ohjeita tuoreen kalan käsittelystä löytyy esimerkiksi seuraavista kirjoista:
RASMUSSON, Birgitta, Herkutellaan kalalla : maukkaita kala- ja äyriäisruokia (Gummerus, 2001)
- Tuoreen kalan perkaaminen ja fileoiminen (s. 21-26)
HANSEN, Finn Edwin, Kalaherkut : merestä, joesta ja järvestä (Perhemediat, 2005)
- Fileointi (s. 16-19)
SUURI kala- ja äyriäiskeittokirja (Könemann, 2000)
- Pyöreän kalan perkaus ja fileointi (s. 24)
|
| Kumpi on energiataloudellisesti parempi: laittaa perunat kiehumaan 1,5:lle (jossa niitä on sopivin kiehauttaa) vai laittaa ensin isoin eli 3 päälle ja, kun… |
2040 |
|
|
|
Espoon kaupungin Energiansäästövinkeissä http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;7969;37682;37755 suositellaan kodin ruuanlaitossa pienentämään levyn tehoa heti kiehumisen alettua ja käyttämään tällä tavoin hyödyksi lieden jälkilämpö. Luultavasti kiehumisen odottelu pitkään käyttäen pienintä lieden levyn lämpötilaa kuluttaisi eniten sähköä. Eri mallisten liesien tehoissa, asetuksissa (levyasetusten 1,5 ja 3 teho jne.) ja sähkönkulutuksessakin voi olla kuitenkin hieman eroja.
Energian säästämiseksi kannattaa myös pitää sekä lieden levyt että keittoastioiden pohjat puhtaina. Lika eristää ja lisää sähkönkulutusta. Käytettävän kattilan tulisi olla keittolevyn kokoinen tai sitä suurempi hukkalämmön välttämiseksi. Kattilaan kannattaa... |
| Mitä tarkoittaa kokatessa käytettävä mittayksikön lyhenne jrkl? |
3354 |
|
|
|
Lyhenne jrkl tarkoittaa jälkiruokalusikallista.
Lusikallisten tilavuudet millilitroina ovat kutakuinkin seuraavat:
teelusikka - 5 ml
jälkiruokalusikka - 10 ml
ruokalusikka - 15 ml
|
| Nigella Lawsonin resepti "Srawberry ice-cream". Unohdin myös kirjan nimen. Voisitteko auttaa molemmassa? Resepti oli myös TV ssä nimellä "Forever summer" tai "… |
1122 |
|
|
|
Resepti on julkaistu kirjassa
Lawson, Nigella, Forever summer. Chatto & Windus, 2002. Teos löytyy Vaasan ammattiopistosta. Teos löytyy myös ruotsinkielisenä
Lawson, Nigella, Nigellas sommarmat. Stockholm : Forum, 2003 ((Italien)). Teosta löytyy useammasta kirjastosta, katso http://monihaku.kirjastot.fi . Voit tiedustella lähikirjastostasi, miten voisit tilata näitä kirjoja kaukopalvelun kautta.
Nigella Lawsonin kotisivuilta ei löydy tätä ohjetta.
Katso lisää
http://www.nigella.com/index.asp
|
| Etsisin kirjallisuutta, jossa esiteltäisi luonnosta löytyvien viherkasvien kuten piharatamon, voikukkien, nokkosen ym. rikkaruohojen käytöstä ruoan… |
904 |
|
|
|
Hämeenlinnan pääkirjastossa on paikalla seuraavat aihetta käsittelevät kirjat (luokka 68.2 ruoanvalmistus)
Kytövuori, Pirjo: Kanankaalista karpaloon : Luonnonruokaa keväästä syksyyn (1995)
Lehtonen, Ulla: Herkkuja luonnosta ja puutarhasta (1979)
Plattonen, Heli: Luonnonkasvit käyttöön (2006)
|
| Mistä löytyy tietoa alkoholin käytöstä ruoanvalmistuksessa? |
2766 |
|
|
|
Aiheesta voi hakea kirjallisuutta esim. hakusanoilla "alkoholi, alkoholijuomat, ruokaohjeet, ruoanvalmistus, viinit, alkoholikulttuuri". Kuopion kaupunginkirjaston aineistotietokanta löytyy osoitteesta www.kuopio.fi/kirjasto (Verkkokirjasto Salli). Hakusana kirjoitetaan tarkennetun haun asiasanakenttään, termejä voi yhdistää ja-sanalla (esim. "alkoholi ja ruoanvalmistus").
Alkoholin käytöstä ruoanvalmistuksessa löytyy tietoa mm. seuraavista kirjoista: Berens, Christer: Ruokaa ja viiniä; Bon appétit: alkoholijuomat ruoanvalmistuksessa; Karjalainen, Yrjö: Portviini; Kemppainen, Jouni K.: Puolikuiva siiderikirja; Sinivirta, Jukka: Elämäniloa ja samppanjaa; Töringe, Sanna: Liköörikirja: makuja luonnosta ja puutarhasta.
Alkoholikulttuurista... |
| Olen kaksi vuotta sitten ottanut toscaleivosten ohjeen suurtalous/laitostalous/suurkeittiöille tarkoitetusta ohjekirjasta, jonka lainasin Joensuun yliopiston… |
1237 |
|
|
|
Tarkoittamasi kirja on :
Lehtinen, Mika : Ruoanvalmistuksen käsikirja / Mika Lehtinen, Harri Peltonen, Päivi Talvinen. WSOY. 2005. Toscaleivosten ohje löytyy todellakin sivulta 757. Kirjan sijainti- ja saatavuustiedot pääkaupunkiseudulla selviävät HelMet -tietokannasta http://www.helmet.fi
|
| Mistä mahtaisi löytyä höyrykattilan käyttöohjeet, kuten eri ruoka-aineiden kypsymisajat? |
1810 |
|
|
|
Höyryssä keittäminen voidaan tehdä paineetta tai paineen avulla. On olemassa höyrykeittimiä ja painekeittimiä.
Verkosta löytyy ainakin Unit kodinkoneiden höyrykeitin http://www.unitscandinavia.fi/pagehoyr.htm sekä painekeitin Myllypostin sivuilta http://www.myllyposti.fi/ aakkosellisesta tuoteluettelosta. Keittimistä voi kysyä lisää näiden sivujen kautta. Työtehoseura http://www.tts.fi/ on testannut höyrykeitintä, myös sieltä voi kysyä lisätietoja.
|
| Löytyykö pääkaupunkiseudun kirjastojen valikoimista afrikkalaista (Saharan alapuolinen Afrikka) ruokaa ja reseptejä käsittelevää kirjaa. En onnistunut… |
1430 |
|
|
|
Voit tehdä Plussassa haun yhdistämällä asiasanat: ruokaohjeet ja Afrikka. Suurin osa tuloksista on englanninkielisiä. Näytät haluavan suomenkielisiä, joten tässä pari niistä:
Ruokamatka Afrikkaan (2000), Flink: Eksoottisia herkkuja (1998) ja Pesonen: Inkiväärihai ja merirosvoaarre - eksoottisia ruokia suomalaisittain (1994).
Saatavuustietoja voit katsoa Plussasta osoitteessa:
http://www.libplussa.fi/
|
| Löytyykö mahdollisesti Unkarin ruokakulttuurista tietoa? |
1127 |
|
|
|
Seuraavista keittokirjoista ja ruokakulttuuriin liittyvistä kirjoista voisi olla apua:
Makuja Unkarista/toim. tuija Lindqvist (1997), Masterpieces by master chefs (1993), Miklosi: The All colour hungarian Cookbook - 100 recipes (1991), Grimlund : Herkutellen maapallon ympäri (1986), Peltola: Ruokamatka vieraille maille (1981) ja Salamaa: Gulassista haaremin herkkuun. Kirjojen saatavuustietoja voit kysellä pääkaupunkiseudun kirjastoista tai katsomalla Plussa-hausta osoitteessa:
http://www.libplussa.fi/
|
| Haluasin tietää että mistä teoksista löytäisin rosvopaistista(hautapaistista)kertovaa aineistoa. koska teen lopputyön aiheesta enkä oikein löydä materiaalia. |
2411 |
|
|
|
Vaikka sinulla on jo rosvopaistin valmistusohje niin annan löytämiäni kirjojen nimiä, joissa on ruokaohjeita rosvopaistin valmistamiseksi. Niissä saattaa olla myös tiedonjyväsiä ja kuvia, jotka liittyvät rosvopaistin historiaan ym. tietoa:
Jaakko Kolmonen: Jaakon parhaat erikoiset. 1988.
Jaakko Kolmonen: Jaakon riistakirja. 1994. Tässä on myös muita maahaudassa valmistettuja ruokia
(maalintu, savilintu) kuin rosvopaisti.
Jaakko Kolmonen: Suomen, Karjalan ja Petsamon riistaruoat. 2000. Tässä on karhunlihasta tehty rosvopaistin ohje.
Kolbe, Pirkko: Kaiken maailman lammas. 1995.
Rautonen, Markku: Luonnon ruokavuosi : rosvopaistista valkosipulisieniin. 1991.
Sarola, Janne: Ruokaa avotulilla. 2000.
Lehtiartikkeleita ei juuri löytynyt. Lammas ja... |
| Keittiösanasto? |
4564 |
|
|
|
Et maininnut haetko ravintolasanakirjoja vai ruoanvalmistuksen sanastoa - tässä on viitteitä molempiin. Pääkaupunkiseudun kirjastoista on saatavilla mm. seuraavia kirjoja: Harvilahti-Rautonen, Anja: Ruokaa viidellä kielellä--kansainvälinen ruokailusanasto; Lehmusoksa, Ritva: Ruokasanakirja; Saikkonen, Pirkko: Termes culinaires--ravintolasanasto ranska-suomi, suomi-ranska; Anderson, Kenneth N.: The international dictionary of food & nutrition; Lampola, Riitta: Gastronomic terms--Ravintolasanasto englanti-suomi.
Näiden saatavuuden voit tarkistaa aineistotietokannastamme Plussasta (http://www.libplussa.fi). Muita viitteitä voit hakea Plussan aineistohaun kautta kirjoittamalla asiasanahakuun esim. sanakirjat (ruoka tai... |