| Rauni Mollbergin elokuva "Siunattu hulluus" lienee suurimmalle osalle tuttu. Se perustuu suurelta osin Aapelin samannimiseen kirjaan. "Lehmäkohtausta" ei ko… |
683 |
|
|
|
Vastentahtoista kantturaa autetaan sisälle pirttiin tarinassa Kansanelämää, joka sisältyy Aapelin juttukokoelmaan Puuhevonen pakkasessa. Aapelin kirjassa miehellä ei ole nimeä, hän on vain "isäntä". Mollbergilla hän sen sijaan on "pientilallinen Puustinen". Nimi lienee lainattu Pentti Haanpäältä, jonka novellissa Taistelu eräästä talosta esiintyy Puustinen-niminen pientilallinen. |
| Ilmari Kiannon kirjassa Punainen Viiva Topi kertoo vaimolleen Riikalle muistaakseni, että jokainen 24 vuotta täyttänyt saa äänestää, mutta Riikka sanoo, että… |
740 |
|
|
|
Punaisen viivan 8. luvussa Topi selvittää äänioikeutta Riikalle seuraavasti: "Se kun on semmonen parakraahvi, jotta itekuhi saa äänensä käyttää, jos uuteen vuoteen mennessä on kerinnyt täyttää neljäkolmatta vuotta." Kolmeneljättä täyttävä Riika ei suinkaan ollut liian vanha äänestämään; hän vain ymmärtää "parakhraahvin" väärin ja luulee niin. |
| Mikä kotimainen kirja? Mies lähtee mökille saareen pakoon/pohtimaan huonoa parisuhdetta. Kuksan ei häntä kaipaa jättämiensä viestien johdosta. Hän ryhtyy… |
410 |
|
|
|
Etsitty kirja saattaisi olla Harri Närhen Palava pensas.
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_25687 |
| Luin kaksi vuotta sitten kirjan, mutta unohdin sen nimen. Siinä on köyhä tyttö, jonka välit ovat katkenneet hänen entisen parhaan kaverinsa kanssa ja ovat… |
431 |
|
|
|
Kyseessä on varmaankin Seita Parkkolan nuortenromaani Usva. Romaanin päähenkilö on 13-vuotias tyttö, joka tutustuu tavaratalon "asukkaisiin".
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_9789510353523 |
| Osaatteko suositella aikuisten tai ya romaaneja, jossa käsiteltäisiin tarinankerronnan ohella vaikkapa veganismia, zero waste ym. arjen valintoja luonnon ja… |
290 |
|
|
|
Esimerkiksi näissä romaaneissa käsitellään ekologisuutta, luontosuhdetta, ympäristönsuojelua ja ilmastoasioita
Ina Westman: Henkien saari (Kosmos 2018)
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (Otava 2012)
Anni Kytömäki: Kultarinta (Gummerus 2015)
Jonathan Franzen: Vapaus (Siltala 2011)
Johanna Sinisalo: Enkelten verta (Teos 2011)
Gabriel Tallent: Minun ikioma kultani (Gummerus 2019)
Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät (WSOY 2017)
Helena Waris: Linnunsitoja (Otava 2017)
Hanna Ryti: Rakkaudettomuus (SIltala 2019)
Voit tehdä myös itse hakuja verkkokirjastosta mm. asiasanoilla ekologisuus, luonnonsuojelu, ympäristönsuojelu, ilmastonmuutokset ja vegetarismi. Haun voi rajata koskemaan kaunokirjallisuutta.
|
| Kirja susien elämästä |
514 |
|
|
|
Voisiko kyseessä olla Jouni Tikkasen kirjoittama "Lauma : 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa"?
https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2389838__Sjouni%20tikkanen%20lauma__Orightresult__U__X2?lang=fin&suite=cobalt
Juho Hakkarainen on kirjoittanut teoksesta kirja-arvostelun Kulttuuritoimituksen verkkosivustolle. Arvostelun mukaan Lauma on tietokirja, mutta samalla myös jännittävää, tosipohjaista seikkailukirjallisuutta. Teoksessa käytetään tietokirjalle hyvin poikkeuksellisia keinoja. "Kerronnassa Tikkanen menee suden nahkoihin ja kuvaa asioita suden näkövinkkelistä." "Kirjassa sudet todellakin tuntevat, ajattelevat ja ennen kaikkea haistavat. Näitä ”haisemia” kuvataan sujuvasti ihmisen... |
| Mikä on romaanin ja elokuvan Liian paksu perhoseksi tapahtuma-aika? |
446 |
|
|
|
Sisko Istanmäen romaanin Liian paksu perhoseksi (1995) tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun alkupuolelle. Myös Heidi Könkään saman niminen elokuva vuodelta 1998 sijoittuu samaan ajanjaksoon. Tarkempaa vuosilukua tapahtumille ei mainita.
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_26009
https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_741428 |
| Haluaisin löytää erään kirjan. Luin nuorena (70-luvun lopulla tai 80-luvulla) todella hauskan ruotsalaisen kirjan. Tapahtumat sijoittuvat kesäiseen Tukholmaan… |
297 |
|
|
|
Aivan täysin yksiin kysymyksessä kuvatun kanssa se ei mene, mutta siinä määrin lähelle, että ehdotan P. C. Jersildin kirjaa Lasten saari (Tammi, 1976). Siinä lähes 11-vuotias Reine päätyy viettämään kesää Tukholmassa, kun hän jättää menemättä kesäsiirtolaan ('Lasten saari'), jonne hänen yksinhuoltajaäitinsä on poikaa lähettämässä. Reine saa kaikenlaista toimittelevan juoksupojan paikan Olga-tädin ateljeesta, jossa maalataan tekstejä hautaseppeleiden nauhoihin. Tarinan mies, jonka kanssa Reine viettää joutilasta aikaansa, on Stig, "yksi äidin kavereista, joka oli nukkunut muutaman yön vierashuoneessa viime pääsiäisenä".
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_9205 |
| Karen Kingsburyn kirjat: Kuuluisuuden hinta, Epätoivon vangit, Uskollinen sydän, Petollisella jäällä, Valheiden verkossa, Luja tahto, Julkisuuden valokeila, Ei… |
4607 |
|
|
|
Toistaiseksi suomennetut Karen Kingsburyn romaanit kuuluvat kaikki samaan Baxterin perhesagaan. Kirjojen suositeltu lukujärjestys on seuraavanlainen: ensin ns. Redemption-sarjan viisi osaa, sitten viisiosainen Firstborn-sarja. Tämän pitemmälle ei Baxterin perheen vaiheita ole suomeksi saatavilla.
Uskollinen sydän (Redemption), Petollisella jäällä (Remember), Valheiden verkossa (Return), Ei pakotietä (Rejoice), Perhesalaisuus (Reunion); Kuuluisuuden hinta (Fame), Epätoivon vangit (Forgiven), Valheen jäljet (Found), Julkisuuden valokeila (Family), Luja tahto (Forever).
https://www.karenkingsbury.com/baxters |
| Löytyisikö romaani, jonka kansikuvaan kuului henkilön nimi yliviivattuna. Muistaakseni naisen nimi. Mitään muuta en muista kirjasta. |
440 |
|
|
|
Voisikohan kyseessä olla Terry Prachettin teos Eric: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_12521
Kyseessä ei kylläkään ole naisen nimi. |
| Olisi hakusessa tämä Mika Waltarin viite (teos ja sivunumero). Mahtaisiko löytyä tätä kautta? :) "Onni – epäselvä haavekuva oli liukunut pakenevana ohi. Elämä… |
281 |
|
|
|
"Onni, – epäselvä haavekuva oli liukunut pakenevana ohi. Elämä oli hopeaisten kalojen pyydystämistä paljain käsin pettävästä vedestä. Kalat kimalsivat ja liukuivat pakoon tyhjien käsien välistä, saattoi tuntea vain liukkaitten suomujen kosketuksen ja hipaisun kaiken luistaessa pois."
Mika Waltari, Appelsiininsiemen (WSOY, 1931), s. 493 |
| Luin joskus 80-luvulla romaanin tai ehkä novellin, jossa trapetsitaiteilija tms. putoaa ja kuolee? Luultavasti kyse oli joko Keltaisen kirjaston kirja tai… |
391 |
|
|
|
Voisiko kyseessä olla Henry Millerin Hymy tikkaiden juurella? Pieni kirja, pääosassa klovnit. Traaginen on ja filosofinenkin muistaakseni. Tai Angela Carterin Sirkusyöt? |
| Pidän kovasti Kjell Westön kirjoittamista romaaneista. Olisiko jotakin samantyylistä kirjallisuutta tai muuta vastaavaa lukemista, joka voisi sopia minulle,… |
474 |
|
|
|
Suosittelemista helpottaisi, jos kertoisit hieman, mikä Westön kirjoissa erityisesti vetoaa. Onko se kerronta, historia-aiheet, Helsinki-kuvaus, suomenruotsalaisuus vai kaikki nämä yhdessä. Ymmärrettävää tietenkin on, ettei mieltymyksiä ole aina helppo eritellä, vaan kyse on kokonaisuudesta. Tähän listaan on kerätty sekä omiani että kollegoiden vinkkejä kotimaisen kirjallisuuden saralta. Samankaltaisia ne eivät Westön teosten kanssa arvatenkaan ole, mutta toivottavasti silti tutustumisenarvoisia.
Osassa on mainittu vain kirjailija, osassa myös tietty teos. Jos katsot kirjojen tietoja esimerkiksi Helmet-aineistohausta, voit asiasanoista päätellä, onko kirjan aihepiiri kiinnostava.
Andersson Claes: Oton elämä (ja sen jatko-osat)... |
| Antti Leikaksen kirjassa TONTTU on sivulla 94 lause: -omat ÄLLÄNSAKARET selän alla....Mitähän mahtavat olla? |
305 |
|
|
|
Kirjaa lukematta on vaikea sanoa mistä on kyse, eikä esimerkiksi googlaaminen tuota tulosta. Kaunokirjallisuus eli fiktio ja sen henkilöt, tapahtumat ja kieli toimivat omien lakiensa mukaisesti. Parhaiten vastaus löytyy itse kirjasta perehtymällä sen maailmaan ja kieleen. Joskus fiktio muistuttaa hyvinkin paljon oikeaa maailmaa eli faktaa, joskus kirjan tarkoitus on luoda uusia maailmoita ja jopa jättää lukija hämmenyksen valtaan.
Ällänsakareista voisi olla mahdollista kysyä myös kirjailijalta itseltään, mikäli hän on halukas avaamaan termiä. Kirjailijaan saa yhteyden facebookin kautta Kirjailija Antti Leikas -sivuilta, osoite https://www.facebook.com/kirjailija.anttileikas/ |
| Luin joskus 70-80- luvulla hulvattoman kirjan, Tom Sharpen ”Piemburgin pelottomat”. Lieneekö Sharpelta suomennettu muuta tuotantoa...? |
878 |
|
|
|
Piemburgin pelottomat (Riotous assembly) on valitettavasti ainoa Sharpen tuotannosta suomennettu kirja. Sen lisäksi Sharpen hulvattomuuksia on suomalaisyleisölle ollut tarjolla hänen romaaniensa televisio- ja elokuvasovituksina: MTV:n ohjelmistossa esitettiin vuonna 1986 6-osainen Seksi ja seutukaava (Blott on the landscape, 1985), "hurja brittikomedia intohimoista, politiikasta ja rahasta" ja vuonna 1988 (uusintaesitys 1990) neliosainen Vanha kunnon tiedekunta (Porterhouse Blue, 1987), "hirtehistä huumoria englantilaisesta yliopistosta ja perinteiden vaalimisesta"; Suomessa vain videolevityksessä 90-luvun alussa ollut rikoskomedia Tapaus Wilt (Wilt, 1989) televisioitiin MTV3:ssa vuonna 1996. |
| Wikipedian Leo Tolstoita käsittelevän artikkelin mukaan Sota ja rauha olisi julkaistu suomeksi ensimmäisen kerran vuosina 1865 - 1869. Suomentajana Juho Antti… |
491 |
|
|
|
Juho A. Mäkisen Sota ja rauha -suomennos julkaistiin vuosina 1895-97 20-sivuisina vihkoina, joita ilmestyi kaikkiaan 100 kappaletta, ja neljänä niteenä. G. E. Jansson ja Kumpp. oli tamperelainen kirjapaino, jolla oli myös omaa kustannustoimintaa. Suurena kustantajana sitä ei voi pitää, mutta sen julkaisut olivat kyllä yhtiön painamasta tuoteluettelosta tilattavissa Tampereen ulkopuolellekin.
"Arkeittain" merkitsee painoarkki kerrallaan. Painoarkilla tarkoitetaan painettua paperilevyä, tietyn määrän sivuja tai sivuladelmia käsittävää yhdistelmää. Kirjat painetaan tavallisesti 8-, 16- tai 32-sivuisina arkkeina riippuen mm. sivujen koosta ja paperin paksuudesta. 16-sivuinen kirja-arkki on tavallisin, ja sitä tarkoitetaan, kun puhutaan... |
| Kirja, nimeltä Turisti, ilmeisesti 1970-luvulta. Painettu Uudessa Kivipainossa. |
566 |
|
|
|
Olisikohan kyseessä ehkä nimimerkin Aito Salamies Turisti : pelkkää valhetta oleva veijaritarina (Kustannuspiste, 1977)? |
| Etsin joitain vuosia sitten lukemaani, ehkä yhdysvaltalaisen tai brittikirjailijan kirjoittamaa kirjaa. Kirja alkaa muistaakseni siitä, että nainen vapautuu… |
344 |
|
|
|
Etsitty kirja saattaisi olla Anna Quindlenin Se mikä on totta (Gummerus, 1999).
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_5501 |
| Löysin divarista hyvän romaanin vuodelta 1988 nimeltä Mölyapinat jonka kirjailijan nimi on Ken Mokas. En löydä ko. Kirjalijasta netistä mitään lisätietoa… |
651 |
|
|
|
Valitettavasti mekään emme onnistuneet löytämään ko. kirjailijasta enempää tietoa. Vaikuttaisi salanimeltä. Lisäksi teos näyttää olevan hyvin pienen kustantamon tai julkaisijan julkaisu. Ja koska teos on 80-luvulta ei tuosta julkaisijastakaan löydy netistä mitään tietoa enää. Ehkä jollakulla palvelumme seuraajista voisi olla jotakin tietoa kyseiseen kirjailijaan/salanimeen liittyen? |
| Etsin fiktiivistä romaania joka kertoo miten Venäjä hivuttautuu Suomeen pikkuhiljaa ja valtaa maan. Suhteellisen uusi teos ja suomalaisen kirjoittama. Voi olla… |
318 |
|
|
|
HeiEmme keksineet vastausta tähän täällä Vaasan kirjastossa mutta kollegat ympäri Suomen tekivät ehdotuksia. Seinäjoelta ehdotettiin Taavi Soininvaaran teosta Venäläinen vieras. Kemin kirjastosta ehdotettiin Jere Laineen teosta Sota 2016. Oulusta ehdotettiin Ilkka remeksen romaania Jäätyvä helvetti ja Pori veikkasi Antti Kauranteen teosta Punainen Porvoo : Venäjän öljysotaretki Suomeen. Mikään teoksista ei ole ihan tämän vuoden kirjasatoa mutta kuitenkin suhteellisen uusia.Toivottavasti joku näistä tuntuu oikealta! |