romaanit

466 osumaa haulle. Näytetään tulokset 201–220.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mitä eroa on vuoden 2007 ja 2013 kärpästen herra-kirjassa? Kansi on erilainen, ja vuoden 2007 versiossa on n. sata sivua enemmän. Haluaisin tietää… 720 Sisällöllisesti vuosien 2007 ja 2013 laitokset Kärpästen herrasta eivät eroa toisistaan: molemmat sisältävät saman suomennoksen William Goldingin romaanista. Sivumäärien eroavaisuus selittyy erilaisella typografialla (tekstityyppi, kirjasinkoko, riviväli, tekstin määrä sivulla). Juhana Perkin käännös ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1960. Kaiken kaikkiaan kirjasta on otettu toistakymmentä painosta. Keskiyön kirjasto -sarjassa vuonna 2007 ilmestynyt 336-sivuinen Kärpästen herra lienee kuitenkin ainoa alkuperäisen kustantajan Otavan julkaisema versio, jota varten on valmistettu kokonaan uusi ladelma. Muut näyttävät 264 sivuineen vastaavan vuoden 1960 ensipainosta. Otavan lisäksi Kärpästen herra on Perkin suomennoksena...
Löytyisiköhän tätä kautta tietoa kirjasta, jota selailin todella kauan sitten..? Muistan ainoastaan että kirjan nimi oli ”Kolme”, ja päähenkilön (?) sukunimi… 448 Kyseessä on Juhani Peltosen romaani Kolme vuodelta 1969.  Kolme Kirjasammossa https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_22609
Löysin Munoz Molinan Serafad-kirjasta häräntappoaseen. Liekö kääntäjä viitannut Härköseen vai härkätaisteluun? 369 Vaikka kysymyksessä viitatussa Muñoz Molinan tekstikatkelmassa härkätaisteluviittaus tuntuisi todennäköisemmältä vaihtoehdolta, täytyy todeta Sefaradin suomentajan Tarja Härkösen tässä turvautuneen Anna-Leena Härkösen "oikeeseen häräntappoaseeseen" etsiessään sopivaa vastinetta alkuteoksessa käytetylle termille emborricado, jolla Muñoz Molinan romaanin kertoja luonnehtii kohtauksen härkätaistelijan miehistä kiihottuneisuuden tilaa. Alkuperäisen espanjankielisen tekstin mukaan tämä on karkea ja kansanomainen, lähes kadonnut ilmaus, eikä sitä sanakirjoista näyttäisi löytyvänkään. Asiayhteydestä sen merkityssisältö on kuitenkin verrattain helppo päätellä. Sefaradin englanninnoksessa esimerkiksi on päädytty varsin suorasukaiseen...
Etsin novelleja ja romaaneja, jotka kuvaavat naisen sairastumista skitsofreniaan ja skitsofrenian ilmenemistä hänen elämässään. 704 Kuvailemiasi novelleja oli vaikea löytää. Tässä on kuitenkin muutama novelli tai novellikokoelma, jotka kuvaavat tai joiden voi tulkita kuvaavan skitsofreniaa. Romaaneja sen sijaan löytyi enemmänkin. Novelleja: Asikainen, Raija: Joku muu, novellikokoelmassa Joku muu (Like, 1991) Atwood, Margaret: Poikkeustila-novellikokoelma (Otava, 2007). Sivuhenkilöllä on skitsofrenia. Krohn, Leena: Läsnäolo, kirjassa Ettei etäisyys ikävöisi : 2 kertomusta (WSOY, 1995) Romaaneja: Anderberg Strollo, Åsa: Minna (Karisto, 2009) Nuortenkirja Green, Hannah: En luvannut sinulle ruusutarhaa (Tammi, 1974) Honkanen, Rauha: Vaiennettu potilas (Books on Demand, 2011) Koistinen, Vuokko: Poikkiviivat (Kirjayhtymä, 1969) Kozlova, Anna: F20 (Scanria, 2018) Kärkkäinen...
Kirja: Linnuntietä,Kirjoittaja: Ann-Marie MacDonald. suomentaja:Kaijamari Sivill.Kirjassa on runsaasti ranskankielisiä lauseita ja niitä ei ole suomennettu… 455 Ann-Marie MacDonaldin alkuperäinen englanninkielinen teos The way the crow flies sisältää myös ranskankielisiä lauseita, joita ei ole englanninnettu. Siksi tuntuu luontevalta, ettei suomennos poikkea tässä suhteessa alkuteoksesta. (Jos ne olisi suomennettu, minulle tulisi pikemminkin tunne, että lukijaa aliarvostetaan, mutta joku voi tietysti kokea toisinkin.) Asiasta toki silti voi lähettää kustantajalle palautetta. Suomennoksen on kustantanut Tammi, jonka yhteystiedot löytyvät täältä: https://www.tammi.fi/
En ole lukenut vielä Pirjo Rissasen romaaneja, missä järjestyksessä voin aloittaa? 872 Wikipediaan on listattu Pirjo Rissasen tuotanto siinä järjestyksessä, jossa se on julkaistu: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pirjo_Rissanen Lisäksi verkkokirjastossa voi muokata hakua niin, että se näyttää kirjailijan teokset vanhimmasta uusimpaan. Hakutulosten järjestyksen muuttaminen onnistuu, kun hakee ensin kirjailijan nimellä ja valitsee sitten tulosten yläpuolelta, kohdasta "järjestä", vaihtoehdoksi "vuosi (vanhin ensin)".
Löytyykö nuorille kaunokirjallisuutta aiheena media ja/tai sosiaalinen media? 677 Mediaa ja sosiaalista mediaa käsitellään ainakin seuraavissa nuortenkirjoissa:   Asher, Jay: Sinä ja minä sitten joskus Bates, Laura: The burning Bourne, Holly: Mitä tytön täytyy tehdä? Noël, Alyson: Musta lista Palviainen, Jukka-Pekka: Virityksiä Sugg, Zoe: Girl Online -sarja Thomas, Angie: On the come up  
Kuka jo edesmennyt kirjailija kirjoitti kirjassaan taksiinsa kuolleesta artistista? Sellvisi, että ko. kirjailija kuvasi tapauksella Kari Tapiota, joten se… 536 Arto Salmisen (k. 2005) Ei-kuoren loppukohtauksessa kuolee taksiin laulaja Roope Tanttu.
Missä Ilmari Kiannon kirjassa on lause "ukko Rusanen ja Hulkkosen poijat"? 301 "Oi Rusasen ukko vainaa ja Hulukkosen poijat!" sadattelee Ryysyrannan Jooseppi samannimisen kirjan 29. luvussa.
Mikä kirja on kyseessä: kertoo tiikerinkesyttäjästä, joka toimi sirkuksessa? Perustuu tositapatumiin, mutta ei ole elämänkerta. 407 Etsimäsi teos on varmaankin Robert Hough'n Tiikerinkesyttäjättären täysi tunnustus (suom. Sari Karhulahti, Tammi, 2005). Alla olevasta linkistä voi lukea kuvauksen teoksesta. Teos näyttää kuuluvan myös kirjastoverkkoalueesi kokoelmiin. http://armas.btj.fi/request.php?id=f55f7189859e3777&pid=9513131963&qtyp… https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_11883
Miten seuraava sitaatti on suomennettu Oscar Wilden teoksessa Dorian Grayn muotokuva? "The world is changed because you are made of ivory and gold. The curves… 724 Kai Kailan (1963) suomentamana kysymyksen Wilde-sitaatti kuuluu seuraavasti: "Maailma on muuttunut, koska sinut on tehty norsunluusta ja kullasta. Huultesi kaaret kirjoittavat historian uudelleen." Jaana Kapari-Jatta (2009) on tulkinnut kohdan jokseenkin samoin: "Maailma on muuttunut, koska sinut on tehty norsunluusta ja kullasta. Sinun huultesi kaaret kirjoittavat historian uusiksi." Helmi Setälän (1906) ja Aarne Nopsasen (1947) suomennoksia ei valitettavasti ole käytettävissäni.
Missä Mark Twainin kirjassa kerrotaan ihmisestä, joka kuoltuaan taivaassa jonkin aikaa soitteli harppua ja heilutteli jalkojaan pilvenreunalla ja kyllästyi… 510 Etsimänne teos on Mark Twainin Kapteeni taivaassa (Report from paradise, suom. Jorma Etto, 1958). Voitte tarkistaa teoksen saatavuuden pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa Helmet-haulla. Mark Twainin Kapteeni taivaassa Kirjasammossa https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_12065 http://www.helmet.fi/fi-FI  
Onko Ulla-Lena Lundbergin Jää filmattu tai tv-elokuvana? 773 Ulla-Lena Lundbergin teoksesta Jää (Is, 2015) ei ole tehty elokuvaa. https://kavi.fi/ https://finna.fi https://yle.fi/  
Mikähän kirja olisi kyseessä nainen työskentelee toimittajana ja haluaisi keskittyä talousjuttuihin. Hänen siskonsa muuttaa naisen luokse ja lopulta he… 424 Olisikohan kyseessä ehkä Virpi Hämeen-Anttilan Perijät? https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_56067
Tarvitsisin yhtä käännöstä varten seuraavan pätkän ruotsinkielisestä Seitsemästä veljeksestä: "On minua yhdeksikin mielitty kuvata ja kutsua; mäyräksi, Könnin… 547 Elmer Diktonius on kääntänyt Seitsemän veljeksen kahdeksannesta luvusta löytyvän Laurin repliikin "Oiva Lauri, en yhtään muuta, vaikka minua on yhdeksikin mielitty kuvata ja kutsua: mäyräksi, Könnin kuokkamieheksi, kärnäveikoksi ja sen tuhanneksi täällä. Hm!" seuraavasti: "Den duktiga Lauri, ingenting annat, fast man nog velat kalla och beskriva mig på alla möjliga vis: grävling, en drölig gräftare, knarrbroder och åtskilligt till. Hm!"
2. maailmansodasta kirja jossa pieni joukko saksalaisia sotilaita pakenee venäjällä kohti kotimaataan eli saksaa 578 Tekisipä mieleni ehdottaa Josef Martin Bauerin kirjaa Pako Siperiasta (WSOY, 1956), olkoonkin, että tässä todellisuuspohjaisessa romaanissa kuvailtu pakomatka tapahtuu vasta sodan jo päätyttyä ja pakenijoitakin on vain yksi.
Löytyisikö tälle kirjalle nimi ja tekijä: kirjailija on suomalainen nainen, kirjan päähenkilö on Frank, joka työskentelee ison tavaratalon eri osastoilla… 344 Etsimäsi kirja on varmaankin Meri Kuusiston Vuosi tavaratalossa (Otava, 2018). Alla olevasta linkistä voit lukea kuvauksen teoksesta. http://armas.btj.fi/request.php?id=f55f7189859e3777&pid=9789511315643&q…  
Miten Rokka muuttui sodan aikana? 948 Asiasta ei löytynyt juurikaan tietoa tutkimistani lähteistä. Ilkka Malmbergin teoksessa Tuntemattomat sotilaat (Helsingin Sanomat, 2007) Rokan kuvauksessa ei juuri muutoksista puhuta vaan pikemminkin esitetään Rokka melko samanlaisena pysyvänä hahmona, joka on toisaalta kylmäverinen tappaja, toisaalta perhettään rakastava ja vankia hyvin kohteleva mies. Malmberg kuvaa Rokkaa jopa melkein äidilliseksi hahmoksi, joka pitää huolta toisista Näkisin itse, että Rokka muuttuu sodan edetessä pessimistisemmäksi ja auktoriteetteja yhä enemmän uhmaavaksi hahmoksi. Rokan pontimena sotimisessa on menetetyn Karjalan, hänen oman kotiseutunsa, ottaminen takaisin. Kun alkaa olla selvää, että sota hävitään eikä Rokan kotiseutua saada takaisin, hänen...
Kahden ulottuvuuden dekkari? 578 Olisikohan kyseessä China Miévillen romaani Toiset? Kansi ja sisältö tuntuisivat vastaavan kuvaustasi. Voit tarkistaa kannen ja sisällön kuvauksen osoitteesta https://www.risingshadow.fi/artikkelit/63-artikkelit/kirja-arvostelut/315-arvostelu-china-mieville-toiset löytyvästä Juha Salmen arvostelusta.
Arvid Järnefelt 1902 Helena 447 Arvid  Järnefeltin Helena (1902) kuuluu joidenkin Suomen kirjastojen kokoelmiin ja näyttäisi olevan kaukolainattavissa. Kaukolainapyynnön voitte tehdä oman lähikirjastonne kautta. Myös teoksen uusi painos vuodelta 1926 on tilattavissa kaukolainaan. Järnefeltin Helena on luettavissa myös digitoituna verkossa: http://www.doria.fi/handle/10024/100740 https://finna.fi/