novels

453 osumaa haulle. Näytetään tulokset 81–100.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mikä on syy siihen, että Rautatie-romaanissa Matti ei suostu kuuntelemaan, mitä Liisa on kuullut pappilassa? Liisa on kuullut monia asioita, joita Matti ei… 224 Rafael Koskimies nostaa Rautatie-analyysissaan Matin välinpitämättömyyden syyksi "miehisen ylemmyydentunnon": "Matti hieman kiukuttelee itsekseen ja arvaa Liisan menneen vuorollaan rautatiestä uutta kuulemaan. Niin laita onkin. Liisa saapuu ja Matti on olevinaan välinpitämätön, vaikka näkee, että vaimo on aivan täyteen syötetty uutta tietoa rautatiestä. Seuraa mainio kohta, missä Matti näyttelee  – miehisen ylemmyytensä tunnossa –  välinpitämätöntä. Aina Liisan alkaessa puhua rautatiestä, hän lopettaa yrityksen alkuun tokaisten, ettei halunnut kuunnella valheita. Onkohan muka koko rautatietä olemassakaan?" Juhani Ahon huumoria tutkinut Unto Kupiainen on samoilla linjoilla huomauttaessaan, että Matti suhtautuu yleensä hieman...
Olen etsinyt tiettyä kirjaa jo jonkin aikaa. En ole itse lukenut sitä, mutta entinen ystäväni luki sen joskus koulussa. Muistan hämärästi juonta ja kantta ja… 167 Hei! Todella hyvin kuvattu kansi, kiitos siitä. Tiina Lasten- ja nuortenosastolta löysi kirjasi heti. Kyseinen teos on nimeltään Ihme ja sen on kirjoittanut Palacio, R. J. Teos löytyy meiltä Riihimäen kirjastosta, nuorten osastolta.
Osaatteko suositella 1950-60 luvun ja nimenomaan Helsinkiin sijoittuvia kaunokirjallisia teoksia, joissa kuvataan silloisten nuorten elämää? Esim. Alpo… 513 Tässä ehdotuksia, joiden tarkemmat kuvaukset löydät Kirjasammosta. Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin Torsti Lehtinen: Kun päättyy Pitkäsilta Pirkko Saisio: Elämänmeno Myös Leo Laurilan Pako maalta sisältää ajankuvaa 1950-luvun Helsingistä ja nuorten aikuisten ajanvietosta siellä. Kirjasammosta voi myös löytää lukusuosituksia erilaisilla sanahauilla. Katso ohje täältä: https://www.kirjasampo.fi/kirjasammon-hakuohje Finna-haussa hakua voi tarkentaa esimerkiksi asiasanoilla "nuoriso" tai "nuoret" sekä "aikakausiromaanit" tai "ajankuva" tai vain "romaanit". Voit yhdistää useita hakuryhmiä: ensimmäiseen voit lisätä JA-operaattorilla hakusanoja, joiden pitää esiintyä sisällönkuvailussa, toiseen hakuryhmään TAI-operaattorilla sellaisia...
Mistä löytäisin nuortenkirjan, jonka nimeä en muista, enkä muista kirjoittajaakaan, mutta kirjan päähenkilön nimen muistan, se oli Sinna. Muistaakseni Sinna… 167 En valitettavasti löytänyt täysin kuvausta vastaavaa kirjaa. Sinna-niminen päähenkilö on Johanna Marttilan kirjassa Tunteiden tuulet (1994). Hän ei kuitenkaan ole yksinhuoltaja, vaan rakastuu yksinhuoltajamieheen. Lasten nimistä takakansitekstissä mainitaan vain Juuli, mutta miehellä on kolme lasta. Linkki kirjan kuvaukseen Kirjasammossa: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_20034
Ilmari Kiannon kirjassa Ryysyrannan Jooseppi kerrotaan, että kolme Joosepin ja hänen vaimonsa Kaija-Reetan (tuosta vaimon nimestä en ole varma, että muistanko… 309 " -- kovalle on ottanut ennenkuin Kaisa-Reeta äitinä ja Jooseppi isänä ovat luovuttaneet luomuksensa kuoleman kuninkaalle. Voi niitäkin tulisten pihtien nipistyshetkiä!" Vaikeissa synnytyksissä, joissa lapsi ei ottanut tullakseen maailmaan, entisaikain kätilöt käyttivät apuna synnytyspihtejä vetääkseen vauvan ulos kohdusta. "Tulisten pihtien nipistyshetket" ja niiden voivottelu voivat viitata joko yksinkertaisesti Kaisa-Reetan kokemiin kivulloisiin pihtisynnytyksiin ja lasten kuoleman ikään kuin "turhiksi" tekemiin synnytystuskiin, tai sitten kertoja on halunnut pihtiviittauksellaan rinnastaa syntymän ja kuoleman hetket sekä samalla vielä korostaa sitä, kuinka hankalaa "kuoleman kuninkaan" on ollut vetää Kaisa-Reetan ja Joosepin...
Yläkouluikäinen tyttö lukee erittäin innokkaasti hevoskirjoja, mutta on kahlannut läpi oikeastaan koko kirjaston lasten- ja nuortenosaston heppakirjavalikoiman… 149 Hevosaiheisia aikuisten romaaneja ovat ainakin: Sinimaaria Kangas: Sielunhevonen Essi Paju: Koskenniskan naapurissa ja Koskenniskan naisia Nora Roberts: Nainen kuin tulta
1976-1977 rakentelun lomassa kuuntelin kuunnelmaa jossa "piru tai paholainen" tuli maan päälle ja kohtasi paljon pahemman ympäristön jonka itse pystyisi… 216 Olisikohan kyseessä ehkä Mark Twainin kirjaan perustuva Matkakirjeitä Maasta, jossa "itse Saatana lähetetään ekskursiolle luojan luoman ihmiskunnan pariin"? Radioteatterin tulkintaa Twainin postuumisti julkaistusta satiirista esitettiin torstaiaamuisin 15.7.–5.8.1976. Tällä hetkellä ohjelma ei valitettavasti ole kuunneltavissa Yle Areenassa. Matkakirjeitä Maasta | Yle Areena – podcastit
Etsin kirjaa, jonka olen lukenut 80-luvulla. Suomalainen kirjoittaja, pääosassa nainen ja koira. Kertoo kesästä ja sen loppumisesta. Kiitos avusta! 161 Hei, Antamasi tiedot viittaavat Eeva Kilven teokseen Häätanhu (1.p. 1973). Täältä löytyy sisällönkuvaus (Kirjasampo): https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au61924ab8-ee10-44e3-852c-d…  
Kuka on kuvittanut Laila Hirtamiehen Mäeltä näkyy toinen mäki-romaanin kannen, jossa on ikkunasta kuva mäelle? 166 Mäeltä näkyy toinen mäki -kirjan kansitaiteilija on Seppo Polameri.
Miten Eläinten valtakunnassa on suomennettu lause "Liberty is worth more than ribbons"? 383 Ensimmäisen kerran vuonna 1969 ilmestyneessä Panu Pekkasen Eläinten vallankumous -suomennoksessa lause kuuluu seuraavasti: "[Etkö sinä pysty ymmärtämään, että] vapaus on enemmän kuin rusettien arvoinen?" Sitaatti on kirjan toisesta luvusta, Lumipallon vastauksesta valkoisen Mollie-tamman kysymykseen. Jussi Tuomas Kiven uutta suomennosta (2021) en valitettavasti saanut käsiini.
Ranskalainen kerrostalo jossa joka huoneiston tarina vie seikkailuihin 183 Hei, Tämä voisi olla Georges Perecin Elämä : käyttöohje : romaaneja (suom. 2006, Loki-kirjat). Tässä linkki Kirjasampoon: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_3204
Mikä oli kotimainen hyvät arvostelutkin saanut romaani, jossa minäkertojana ja päiväkirjan pitäjänä oli mies, joka toimi sodan ajan mielialatarkkailijana?… 177 Kyseessä voisi olla Sanna Ravin vuonna 2006 ilmestynyt Ansari, joka on palkittu sekä Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla (2006) että Runeberg-palkinnolla (2007). Ansari | Kirjasampo
Mitkä ovat hyviä romaaneja vuosilta 1910-1919? 195 Tässä muutamia vuosina 1910-1919 ilmestyneitä romaaneja: Aho, Juhani: Juha (1911) Barrie, J.M.: Peter Pan (1911, suom. 1922) Burroughs, Edgar Rice: Tarzan, apinain kuningas (1912, suom. 1921) Finne, Jalmari: Kiljusten herrasväki (1914) Joyce, James: Dublinilaisia (1914, suom. 1965) Novelleja Lassila, Maiju: Tulitikkuja lainaamassa (1910) Lehtimäki, Konrad: Ylös helvetistä (1917) Kafka, Franz: Metamorfoosi (1915) Mann, Thomas: Kuolema Venetsiassa (1912, suom. 1928) Novelli Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä : Swannin tie (1913, muokattu versio 1919, suom. osa 1 1968 ja osa 2 1977) Sillanpää, Frans Emil: Hurskas kurjuus (1919) Soseki, Natsume: Kokoro (1914) Swan, Anni: Tottisalmen perillinen (1914)
Voisitteko ystävällisesti kertoa, mikä on varhaisin sidottu yhteispainos Väinö Linnan romaanisarjasta Täällä Pohjantähden alla? Kiitos jo etukäteen! 174 Sanoin "Pentinkulman eepos ensimmäistä kertaa yksissä kansissa" takakannessaan itseään mainostanut Täällä Pohjantähden alla -laitos ilmestyi vuonna 1985.  
Yritän löytää kirjaa, jonka näin kerran, mutta en löydä nyt. Sen on kirjoittanut Pietarissa 1900-luvun alussa asunut kirjailija/maalari. 174 Etsimänne teos on varmaankin Martti Merenmaan Aamu keisarin kaupungissa (1963). Teos pohjautuu kirjailijan nuoruudenkokemuksiin Pietarissa. Merenmaa opiskeli maalaustaidetta Pietarin taideakatemiassa. Alla on linkki Kirjasammon esittelyyn teoksesta. Siinä on kuvaus teoksen sisällöstä ja kuva kannesta. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_23997 https://finna.fi/ https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Merenmaa
Ville Verkkapuron Pete-romaania kuvaillaan takakannessa "dokumenttiromaaniksi". Miten tämä eroaa autofiktiivisestä teoksesta? 186 Dokumenttiromaani tarkoittaa romaania, jonka tekemisessä on käytetty aineistona historiallisia dokumentteja. Niillä on siis kosketuspintaa todellisiin tapahtumiin, mutta ei välttämättä tekijän omaan elämään, kuten autofiktiossa (auto = itse). Autofiktiivinen romaanikin voi olla dokumenttiromaani, mutta dokumenttiromaani ei välttämättä ole autofiktiivinen. Esimerkiksi Verkkapuron esikoisteos luultavasti pitää sisällään myös autofiktiivisiä elementtejä, mutta koska se keskittyy Verkkapuron Pete-isän elämään ja tämän jäämistöön eikä tekijään itseensä, se on nimetty dokumentaariseksi.  Muita dokumenttiromaaneja ovat esimerkiksi Truman Capoten klassikko Kylmäverisesti (In Cold Blood), jossa ruoditaan Kansasissa 1950-luvun...
Kuka on kirjoittanut kirja Hän 299 Kirjan Hän kirjoittajanimi on Anonyymi ja kirja on suomennettu 2 kertaa. Suomentajat ovat Saara Puranen (1971) ja Pasi Junila (1989). Pseudonyymin takana oli amerikkalainen kirjailija Borden Deal (1922-1985).  Lähteet ja lisätietoja: Kirjan tiedot Kirjasammossa: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_8416 Wikipedia: Borden Deal: https://en.wikipedia.org/wiki/Borden_Deal#cite_note-5 Missisippi Writers & Musicians: Borden Deal: https://www.mswritersandmusicians.com/mississippi-writers/borden-deal    
Tarvitsisin päivämäärän tai vuodenajan, milloin ilmeistyivät Kalle Päätalon Iijoki-sarjaan kuuluvat Ahdistettu maa 1977 Miinoitettu rauha 1978 Ukkosen ääni… 325 Asiaa kannattaa tiedustella sarjan kustantajalta Gummerukselta (https://www.gummerus.fi/fi/ota-yhteytta/). Myös Ritva Ylösen väitöskirjaa Tervaksinen toteemi kannattanee tutkia. Siinä tutkimuksen aineistona ovat Iijoki-sarjan ilmestymisajan kritiikit, lehtikirjoitukset ja lukijakirjeet. Tervaksinen toteemi on luettavissa osoitteessa https://trepo.tuni.fi/handle/10024/94472 .
Mitä perunaa käsitteleviä kaunokirjallisia teoksia on julkaistu? Tarkoitan romaaneja, joissa peruna on tavalla tai toisella keskeisessä roolissa - ei… 273 Tässä ainakin muutama romaani, joissa peruna on jossain roolissa: Tuula Salmela: Lampi : rikosromaani (2014) Jarmo Stoor: Maailmanparantaja Kuikkanen (2005) Ruumiittomat : Suomalaisia aavenovelleja (2014, novelli Kari Välimäki: Uudet perunat) Risto Rantanen: Humpukan perunamuusi (2021) Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja -sarja (esim. Mielensäpahoittaja ja Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä)   Perunaa käsitteleviä romaaneja on todennäköisesti enemmänkin, mutta perunaa ei ole välttämättä löydy teoksen asiasanoista eli aiheista. Lisäksi vanhemmasta kirjallisuudesta puuttuu asiasanat kokonaan. 
Pohjautuuko Paavo Rintalan romaani Pojat todellisuuteen tai onko kyseiset henkilöhahmot Rintalan lapsuuden kavereita? 294 Pojat perustuu Rintalan lapsuudenkokemuksiin Oulun Raksilassa. Henkilöhahmojen yhteydestä todellisuuden henkilöihin on kysytty aiemminkin tässä palvelussa. Ainakin Jakella ja Urkilla on ollut suorat esikuvat myös elävässä elämässä. Urkin esikuva Urho Koskipaasi on sanonut, että 80 prosenttia kirjasta on varmasti totta (Kaleva 22.11.2004).  Lähteet ja lisätietoja Olen kiinnostunut Paavo Rintalan Pojat-romaanin erään tietyn kohtauksen taustoista ja siitä, perustuuko ko. kohtaus tositapahtumiin? Ko. kohtaus tapahtuu… | Kysy kirjastonhoitajalta (kirjastot.fi) Pohjoista kirjallisuutta: Pojat Pojat - Pohjoista kirjallisuutta - Oulun kaupunki (ouka.fi) Artikkeleja aiheesta Paavo Rintala: Pojat paavo rintala pojat |...