järnvägar

28 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Pitikö 1800-luvun lopulla käydä jotain kursseja päästäkseen asemamieheksi rautatieasemalle, vai koulutettiinko uudet työntekijät työn ohessa? 65 16.8.2023 Mikko Laakson kirjassa Oikeilla raiteilla : raideammattilaisten työn historia (Siltala, 2017) kerrotaan, että vuoteen 1922 asti rautateillä oli voimassa jako virkamiehiin ja palveluskuntaan. Ensinmainitut rekrytoitiin yleensä upseerien ja aliupseerien parista, jälkimmäiset edustivat suomenkielistä, alempaa yhteiskuntaluokkaa. Virkamiehille kuuluivat esimerkiksi keskushallinnon, asemapäällikön, sähköttäjän ja lipunmyyjän tehtävät. Palveluskunta taas työskenteli mm. juna-, asema- ja vaihdemiehinä, eikä näihin tehtäviin tarvittu kansakoulutodistuksen lisäksi muuta tutkintoa. 1800-luvun lopussa oli yleistä aloittaa asemalla palkattomana työntekijänä, ns. alokkaana, ja yletä siitä kokemuksen ja työnantajan tarjoaman koulutuksen avulla....
Etsin suomesta pientä kylää, jonka läpi tai sivussa olisi vanha jo käytöstä poistettu rautatie. Voitko auttaa? 136 29.3.2023 Väyläviraston sivuilta löytyy karttakuva Suomen rataverkosta. Himmeällä harmaalla pisteviivalla merkityiltä rataosuuksilta on liikennöinti lopetettu. https://vayla.fi/documents/25230764/47264414/Rataverkko_01012021.pdf/2d… Rantasalmi–Savonlinna -rata näyttäisi olevan poissa käytöstä. Rataa ei ilmeisesti ole purettu. https://fi.wikipedia.org/wiki/Huutokoski%E2%80%93Parikkala-rata Samoin pohjoisessa Pesiökylästä Taivalkoskelle kulkevalla ratosuudella ei ole liikennöintiä. Rata on täälläkin vielä olemassa  https://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84mm%C3%A4nsaaren_rata Haapamäki–Pori -rata on pääosin liikenteeltä lakkautettu. Kunnostamisesta ja uudelleen avaamisesta on toisinaan keskusteltu. https://fi.wikipedia.org/wiki/Haapam%C3%A4ki%E2%80%...
Milloin junien pistoraiteet tehtiin Hatanpään kohdalle Tampereella ja suora yhteys Nekalasta Hatanpäälle katkesi? 131 11.11.2022 Kuokkamaantien taakse Etelä-Nekalaan kaavoitettiin teollisuusalue vuonna 1939. Nekalan pelloilta varattiin silloin Vihiojan, rautatien sekä myöhempien Kuokkamaantien ja Jokipohjantien rajaama alue teollisuusyrityksille. Kaupunginhallitus hyväksyi alueelle Lempääläntien yli johtavan pistoraiteen rakentamisen kokouksessaan 24.8.1942 "rautatiehallituksen ehdotuksen mukaisena".  Rata haarautuu viuhkamaisesti tonteille, ja kaiken kaikkiaan tälle vajaan neliökilometrin suuruiselle alueelle tuli rautatietä 3,5 kilometriä. Pistoraidetta ratkaisevammin oli Nekalan ja Hatanpään väliseen kulkuyhteyteen vaikuttanut ratapiha-alueen laajennus, jota varten kaupunki luovutti vuonna 1926 etelään vievän radan molemmin puolin lähes 60 hehtaaria maata....
Kuinka kauan kesti Helsinki Hämeenlinna rautatien rakentaminen? Espoo Salo rataa Elsa rataa eli nyttemmin tunnin rataa on suunniteltu ainakin parikymmentä… 272 14.3.2022 Ensimmäinen ehdotus rautatiestä Suomeen tehtiin 20.3.1849. Suomen tie-ja vesikulkulaitosten insiinöörikunnan päällikkö Alfred Stjernvall ehdotti rautatielinjausta Helsingistä Hausjärven Turkhautaan. Rautatie ajateltiin toteutettavan hevosvetoisena.  Vuonna 1851 valmistunut ratasuunnitelma sisälsi kuitenkin höyryvetoisena toteutettavan radan välille Helsinki-Hämeenlinna. Vuonna 1856 maaliskuisen Suomen-vierailunsa aikana Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II käski laatia esityksen sisämaan liikenneyhteyksien parantamiseksi, liikenne ei silloin ollut vielä kovinkaan suunnitelmallista. Tarkastettu ratasuunnitelma Helsinki-Hämeenlinna esitettiin marraskuussa 1856 pidetyssä komitean kokouksessa, jossa se sai komitean enemmistön...
Timo Honkelan isä käytti sanaa toijala, kun tarkoitti, seis. Mikä voisi olla toijalan etymologia. T. Honkela, Rauhankone. s. 159 497 17.3.2021 Timo Honkelan Rauhankoneessa kyseisellä sivulla ei isän ilmausta tarkemmin taustoiteta, arvellaan vain, että se ei liene ymmärrettävä useimmille nykynuorille. Olisikohan isä viitannut siihen, että Toijala on ollut rautateiden risteyspaikka, jossa junat varmasti usein ovat pysähtyneet.  Suomalainen paikannimikirja (2007) kertoo, että Toijala kasvoi tavallista kirkonkylää suuremmaksi sen jälkeen, kun sinne perustettiin rautatieasema 1876. Toijala-nimen taustalla saattaa olla samanniminen talo, ja nimen vanha muoto ehkä on ollut Toiviala.
Yksi parhaimmista mieleeni jääneistä kirjoista oli venäläisen kirjailijan kirjoittama. Vaan kun en muista kirjailijaa ym. Hämärä mielikuva, että kyseessä,oli… 250 20.1.2020 Voisikohan etsimäsi teos olla Nikolai Ostrovskin Kuinka teräs karaistui? Teoksessa rakennetaan Siperian rataa. 
Etsin tietoa Pietaarista lähtevän rautatieverkoston kehittymisestä 1800-luvulla. Siis missä kerrotaan mm. milloin rata Pietarista moskovaa, Pavlovskiin ja… 147 14.6.2019 Perustiedot Pietarista lähtevän rautatieverkoston rakentamisesta 1800-luvulla löytyy suomeksi nopeimmin Wikipediasta. Tällä sivulla on koottu kattava lista eri Pietarista lähteviä ratoja koskevia sivuja: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Ven%C3%A4j%C3%A4n_rataverkko Näillä yksittäisillä sivuilla (esimerkiksi täällä https://fi.wikipedia.org/wiki/Pietari%E2%80%93Varsova-rata) kerrotaan muun muassa milloin eri ratoja rakennettiin. Jos vain perustiedot kiinnostavat, kannattaa katsoa näitä. On myös vastaavia englanninkielisiä sivuja, joilla on enemmän tietoa ja parempia lähteitä. Englanniksi löytyy myös tämä kattava katsaus: https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_rail_transport_in_Russia   Kansalliskirjastossa on aihetta tarkemmin...
Mitkä ovat ne itsenäiset valtiot, joissa ei ole rautateitä? 297 19.2.2019 Eri lähteet esittävät hyvin samankaltaisen listan rautatiettömistä maista sekä huomioita tilanteen muutoksista. Joissakin maissa on aiemmin ollut rautatieverkko, toisissa on suunnitelmia sellaisen rakentamiseksi.https://www.worldatlas.com/articles/countries-without-a-railway-network…https://www.telegraph.co.uk/travel/lists/countries-with-no-railways-air…https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_rail_transport_netwo… Kaikki luetellut maat eivät ole itsenäisiä - esim. Macao. Vertailuksi voikin ottaa Wikipedian luettelon itsenäisistä maista:https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_sovereign_states    
Etsin tietoa Pohjanmaan radan rakentajista. Mistä voisin saada tietoa työhön osallistuneiden henkilöluetteloista, muualta Pohjanmaalle muuttaneista yms. 126 19.2.2019 Rautatiemuseosta kerrottiin, että heiltä löytyy radanrakennuskertomuksia joissa on yleensä kerrottu työntekijöiden henkilömäärät. Joissakin on jopa ylempien henkilöiden nimilistoja mutta ei kaikissa. Oulun radan ja Tampere-Seinäjoki radan kertomuksissa ei ole henkilöiden nimilistoja. Henkilömäärät löytyvät taulukoiden muodossa työtehtävien mukaan. Kansallisarkistossa saattaa olla satunnaisia henkilökortistoja, mutta systemaattisesti kerättyä tietoa ei taida olla näiltä ajoilta missään. Rautatiemuseon verkkosivu ja museon kokoelma- ja tietopalvelun yhteystiedot löytyvät alta: https://rautatiemuseo.fi/ https://rautatiemuseo.fi/fi/kokoelma-ja-tietopalvelu
Asemapäällikkö Robert Wilhelm Wichmann (vuodesta 1933 Vihma) Löytyisikö tietoja, millä asemilla on ollut töissä? 304 21.2.2018 Asiassa kannattaa kääntyä Suomen Rautatiemuseo puoleen. http://rautatiemuseo.fi/fi/kirjasto-ja-arkistohttp://rautatiemuseo.fi/arkistot-ja-tietopalvelu   Helmet-hausta löytyy jonkin verran rautateitä käsittelevää kirjallisuutta.http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Rb2231945__Srautatiel%C3%A4i…
Kauanko kesti junamatka Oulusta Turkuun lokakuussa 1948? 245 5.2.2018 Asiassa kanttaa kääntyä Suomen Rautatiemuseo puoleen. Museon yhteystiedot sivulla http://rautatiemuseo.fi/fi/henkilokunta
Asun radan vieressä. Kohdallani on junan ajolangoissa paikka, jossa virta on hetken poikki ja veturi siirtyy paikan yli massan voimalla. Kuulee, kun moottorin… 1105 24.1.2017 Tarkoittamasi tangot ovat ilmeisesti niin sanotun erotusjakson eristeet. Eräs helsinkiläinen veturinkuljettaja kuvaili niitä seuraavalla tavalla: "Ne ovat eristeet, joilla saadaan sähkötön alue kahden sähkönsyöttöaseman välille, jotta syöttöasemien syöttämä sähkö ei menisi toistensa "päälle" ja siten sekottaisi koko systeemiä. Kutsutaan erotusjaksoksi, jossa veturin/sähköjunan pääkytkin avautuu ja se rullaa alueen läpi. Näin myös saadaan rataverkon sähköistys jaettua useampaan osaan, jolla järjestelyllä saadaan toteutettua useat syöttöasemat, jotka syöttävät tarvittavan määrän sähköä junien tarpeeseen." Verkosta on löydettävissä Liikenneviraston dokumentti "Sähkörataohjeet", jossa on havainnollistava kuva erotuskentästä ja erotusjaksosta (...
I am very interested in urban rail systems, also do collect printed literature about this fascinating subject. As I read, the Marja Line in Helsinki just… 648 3.8.2015 Thank you! Actually it was called Marja-rata just until 2005. Since then it has been Kehärata (Ringbanan in Swedish and Ring Rail Line in English). You can have information in English about Kehärata from the web pages of Liikennevirasto (Finnish Transport Agency), HSL (Helsinki Region Transport) and from Wikipedia: http://portal.liikennevirasto.fi/sivu/www/e/projects/under_construction… https://www.hsl.fi/en/ringrailline https://en.wikipedia.org/wiki/Ring_Rail_Line For more information, please contact Liikennevirasto: keharata-pbm@bm.com
Näin radanvarressa hiukan Oulun eteläpuolella pylvään, jossa oli luku 735. Tarkoittaako se, että ko. kohdasta on 735 km Helsinkiin? 873 24.4.2015 Pylvästä näkemättä on vaikea sanoa, onko se nimenomaan kilometripylväs. Kilometrimerkissä on valkeapohjaiset kilvet. Merkki sijoitetaan kilometrien kasvusuuntaan katsoen ensisijaisesti radan oikealle puolelle. Ratakilometrin pituus on yleensä noin tuhat metriä, mutta tähän on suuriakin poikkeuksia. Radan pituus on voinut muuttua rataoikaisujen ja raidemuutosten yhteydessä.
Vanha helsingin päärautatieaseman päätepysäkki kaivokadulla. Matka muistaakseni n.160 m. 510 21.10.2014 Helsingin rautatieaseman raiteet sijaitsivat aivan aseman vieressä Kaivokadun reunassa. Laitureiden päälle rakennettiin suuri puurakenteinen katos. Lähiliikenteen matkustajat tulivat juniin suoraan rautaportista Kaivokadulta ja ainoastaan kaukomatkustajat kulkivat asemahallin läpi. Rakennus sijaitsi lähempänä Kaivokatua kuin nykyinen asemarakennus. Sen pääty osoitti Kaivokadulle, ja pääsisäänkäynti oli Rautatientorin puolella. Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_p%C3%A4%C3%A4rautatieasema http://www.hel.fi/hel2/kaumuseo/kehyksissa/kluuvi/rautatieasema_2.html
Löytyykö internetistä maksuttomia karttoja, joista näkee liikenneyhteydet (junanradat, maantiet) Suomen ja Arkangelin välillä. Voi olla, ettei kelvollisia… 1008 23.1.2014 Pietariin pääsee junalla Helsingistä, ja siitä eteenpäin myös Arkangeliin. Yksi reitti olisi Helsinki-Pietari-Vologda-Konosa-Arkangeli. Reitin voi nähdä rautatiekartasta, joka löytyy Wikipedia-commonssista: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Russia_Rail_Map.svg Venäjälle suuntautuvasta junamatkasta voi kysyä lisää myös VR:n palvelunumerosta: Junalla Venäjälle 0600 41 905 ma-su klo 7-22 1,99 €/vastattu puhelu + pvm Venäjän suuntaan lähtevät aikataulut löytyvät myös VR:n sivuilta: http://www.vr.fi/fi/index/aikataulut/aikataulutvenajalle.html Venäjän maantiet löytyvät pääpiirteissään tästä kartasta: http://www.ezilon.com/maps/europe/russia-road-maps.html Maantiethän löytyvät myös googlen kartoista.
Haluaisin tietää milloin kulki viimeinen evakkojuna Valkjärveltä Viipuriin?Mihin aikaan se ljuna saapui Korpiojalle? Juna seisoi papulan sillalla, kun viipuria… 4127 3.11.2011 Valkjärvi kuului Viipurin suojeluskuntapiirin alueeseen. Piiri sai tehtäväkseen laatia ja tarkistaa operatiiviset evakuointisuunnitelmat. Työn aikana luetteloitiin elollinen ja eloton materiaali. Kuljetustarpeet laskettiin. Kuljetusvälineiden määrä arvioitiin ja kuormausasemat tarkistettiin. Oli tarkoitus mm. ohjata Kannakselta lähtevät evakkojunat yhtä matkaa suoraan purkuasemilleen Koti-Suomeen ja huolehtia siitä, että saman kunnan evakot ohjattaisiin samaan sijoituskuntaan. Suunnittelijoiden työpäivät olivat pitkiä, esimerkiksi vuonna 1943 klo 8-21, eikä vapaapäiviä pidetty. Junanvaunuista ja hevosista oli puutetta. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua 9.6.1944 suomalaisia joukkoja kuljetettiin itään päin ja junat tulivat tyhjinä...
Onko rautatien ylittäminen jalkaisin sallittua esim. aseman kohdalla? Paikassa on useita raiteita, ei tasoristeystä. 3543 31.8.2009 Ratahallintokeskuksen #link::f5da4533-71e1-465e-83de-a6504bed60d7::http://www.rhk.fi/::linkend# nettisivuilla sanotaan: Radalla luvatta liikkuminen on kielletty. Liikkuminen rautatiealueella, kuten esimerkiksi ratapihalla tai ratapenkalla on aina luvanvaraista. Muusta kuin virallisesta radan ylityskohdasta radan ylittäminen on ehdottomasti kielletty. Asiaton oleskelu ratapiha-alueella, ratalinjalla, rautatiesillalla tai rautatietunnelissa, jotka eivät ole yleisön käytettävissä on kielletty ja rautatielain 68§:n mukaan voidaan rangaista rautatielainsäädännön rikkomisesta sakkoon. www.rhk.fi/ymparisto_ja_turvallisuus/turvallisuus/rataverkolla_liikkumi… Rautatielaissa 29.6.2006/555 todetaan pykälässä 68: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/...
Mulle ja niin monelle muulle kelpais todella hyvin huonompi ja halvempi junakyyti kuin hieno ja kallis. Miks junalippujen hinnat on niin älyttömän korkeita? … 1023 5.7.2007 Kyllä VR:lle voi lähettää palautetta. Tosin palautesivulla sanotaan: "Vaikka kaikkiin palautteisiin emme voikaan vastata henkilökohtaisesti, jokainen mielipide auttaa meitä toimintamme kehittämisessä." Mutta jos nimenomaan pyydät palautteessasi vastausta, uskoisin, että siihen myös vastataan. VR:n palautelomake löytyy osoitteesta http://www.vr.fi/heo/palaute/fpalaute.htm VR:n yhteystietosivulla ( http://www.vr.fi/heo/fyhteystiedot.htm ) todetaan myös seuraavaa: Voit myös soittaa meille, p. 0307 21 173 (ma-pe klo 9.00-15.00) tai lähettää palautetta postitse osoitteeseen: VR Osakeyhtiö VR Henkilöliikenne Eteläinen asemakatu 2 A 11130 Riihimäki Kannattaa siis kertoa asiasta suoraan näille tahoille.
Onko Helsingin metron raideleveys leveämpi kuin Suomen rautateiden? 4130 2.8.2006 Yleensä metrot tehdään rautateiden kanssa samalle raideleveydelle. Myös Suomessa on päädytty samaan ratkaisuun. Suomessa rautateiden ja Helsingin metron raideleveys on 1524 mm. Se ei kuitenkaan merkitse, että metro ja rautatiet olisivat yhteensopivia. Rautatiekalusto ei sovi metroradalle kaluston poikkileikkausten erojen vuoksi. Lisätietoja metrosta ja kiskoliikenteestä löytyy esimerkiksi seuraavilta internetsivuilta: http://www.kaupunkiliikenne.net/mikametro.htm http://www.saunalahti.fi/rautatie/faq/