Rauma

13 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–13.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Löytyykö kirjastosta karttaa mahdollisimman suuresta Raumaa? 35 4.1.2024 Raumasta on karttoja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Kirjastosta löytyy seuraavanlaisia Rauman karttoja: Opaskartta : Kartasta löytyvät kadut ja kaupunginosat ja esimerkiksi koulut, hotelleja, nähtävyyksiä ym. Kartassa on koko kaupunkialue sekä myös ympäristö Vermuntilaan ja Lappiin asti. Kartan mukana on myös katuhakemisto.  Peruskartta : kartassa näkyvät mm. talot, tiet, pellot ja vesistöt. Katujen nimiä ei kartassa ole.  Maastokartta : kartassa näkyy maasto yksityiskohtaisesti, mm. maastonmuodot, korkeuskäyrät ja metsätyypit. Maastokartta on tarkoitettu helpottamaan luonnossa liikkumista.
Raumakuvaston nettisivulla on tieto: "Kansalaissodassa punaisten puolella kaatuneiden muistomerkki paljastettiin Rauman vanhalla hautausmaalla vuonna 1944."… 275 20.4.2020 Lehdessä Länsi-Suomi tiistai 29.8.1944 s.2.: "Muistokiven paljastus Rauman hautausmaalla viime sunnuntaina. Rauman Sos.dem. Työv.yhd. on hankkinut v. 1918 tapausten yhteydessä surmansa saaneiden haudalle muistokiven, jonka paljastustilaisuus pidettiin viime sunnuntaina. Yleisöä tilaisuudessa oli n. kolmisensataa henkilöä. ---"  Tilaisuus pidettiin siis sunnuntaina 27.8.1944 Kaarlo Reunasen veistämän muistomerkin viereen liitettiin nimipaasi, joka paljastettiin syyskuussa 1972 ja jossa on 147 sisällissodassa ja vankileireillä menehtyneen raumalaisen nimet. (Heino, Ulla: Rauma: Idylliä ja tehokkuutta 1875-2000, 2002, s.274)  
Onko Pori aina ollut Raumaa isompi? 826 25.3.2020 Pori perustettiin vuonna 1558. Kaupungin väkiluku oli vuonna 1564 n. 400 asukasta. Samana vuonna Rauman väkiluku oli n. 425 henkeä, joten varsin tasaväkisiä kaupungit olivat keskiajalla. Porin väkiluku oli vuonna 2017 84 587 henkeä ja Rauman 39 377 henkeä. Lähteet: Tilastollinen vuosikirja 2018 Porin kaupunki https://www.pori.fi/sites/default/files/atoms/files/tilastollinen_vuosi… Rauman kaupunki tilinpäätös 2018 https://www.rauma.fi/wp-content/uploads/2019/05/Rauman-kaupungin-ja-kau… Lähteenoja, Aina: Rauman kaupungin historia 1 Porin historia 1-2  
Lupasin selvittää kysyjälle, milloin Raumalla tapahtui - ehkä 1960-luvulla - Rilke Oy:n räjähdysonnettomuus. Kyse ei siis ole Raumalla vuonna 1947… 4195 8.4.2013 Raikka Oy:n tehtailla Raumalla on sattunut kaksi räjähdysonnettomuutta. Tämän yhtiön perustaja Ilmari Liikkanen oli perustanut myös Rilke Ky:n, joten kyse lienee kysymästäsi yhtiöstä. Räjähdys ja tulipalo tuhosivat Raikka Oy:n nallitehtaan Kaarolla 12.1.1965. Onnettomuudessa loukkaantui 5 ihmistä ja noin 50 asuinrakennusta vaurioitui. Raikka Oy:n Kinnon tehtaalla tapahtui 22.11.1977 räjähdysonnettomuus, jossa kuoli 2 työntekijää. Tietoja tästä onnettomuudesta löytyy Raikan onnettomuuden tutkijalautakunnan tutkimusselostuksesta (Komiteanmietintö 1978:51). Sanomalehti Länsi-Suomi uutisoi onnettomuuksista räjähdysten jälkeisinä päivinä. Tietoja Raikka Oy:n historiasta löytyy yhtiön nettisivuilta: http://www.raikka.fi/historia.html
Jossakin Nortamon jaarituksessa joku huutaa rommipullon putoamisesta ja käskee ottamaan kiinni. Miten lause tarkkaan ottaen kuuluu? Jossakin olen nähnyt… 1008 11.6.2012 Hannu Heinon kirjassa Raumlaissi sanambätki rommipullon putoamisesta varoitetaan näin: "Rommbott men, ot kii!". Nortamon teoksia selaamalla emme löytäneet kysymääsi lausetta. Rauman kielen asiantuntijalta Hannu Heinolta voi asiaa tiedustella. Yhteystiedot löytyvät hänen Uusi Rauma -kaupunkilehden murrepalstaltaan.
Mistä saisi tarkempaa tietoa Kekkosen vierailusta Raumalla kesällä 1962? Lähinnä kiinnostaisi tietää vierailiko hän kenenkään yksityishenkilön luona tuolloin. 939 31.1.2012 Rauman pääkirjastossa on Länsi-Suomi-lehti mikrofilmeinä. Kaukopalvelun kautta voi tilata mikrofilmin tai sitten sähköpostin liitetiedostona itse artikkelin. L-S 2.8.1962 kertoo presidentti Kekkosen ensimmäisestä Rauman-vierailusta mm.: Vastaanottoseremonia oli Rauman rajalla Kortelassa, sieltä autoletkassa kiertoajelulle, jolla ensimm. tutustumiskohde oli Rauman uusi kirjastotalo. Sieltä matka jatkui satamaan, jossa U.K. keskusteli työntekijöiden kanssa, mm. Aune Fagerströmin. Ajelu jatkui reittiä Komppi - Pidesluoto - maauimala - Syväraumankatu - vanha kaupunginosa. Koska presidentin pitkä Cadillac ei mahtunut kääntymään ahtaassa kadunkulmassa, U.K. käveli Isopoikkikadulta Kalatorille kaup.valtuuston pj E. Saarisen kanssa. Sieltä...
Teen tutkimusta paikkakuntien/naapurikaupunkien välisistä "kilpailuista" tai vinoilusta. Tunnetuin esimerkki tästä lienee Rauma-Pori asetelma. Onko tästä… 941 14.9.2011 Ulla Heinon kirjassa Rauma Idylliä ja tehokkuutta (2002)asiasta on lyhyt maininta s. 480 Muuten aiheesta löytyy lähinnä porilaisvitsejä ja kaskuja, esim.: Hanski ja Tapsa: Kanalim barttall (2005), Heino, Hannu: Sikses, sanos raumlaine (1997), Heino: Raumangiälise uutise (1998, Heino: Pystökaffell (2004), Heino: Raumlaissi sanambätki (1996), Kyherö, Wolter: Rauma matkaopas (1995).
Google Earth:tissa on Rauman seutu tarkempi kuin muu alue suomesta,onko mahdollista saada joku muu alue vaikka uudenkaupunkin alue selvemmäksi.Kiitos. 857 24.10.2007 Ikävä kyllä Google Earthin kuvien tarkkuus riippuu palvelun käyttämien lähdekuvien tarkkuudesta. Nähtävästi Rauman kuvat ovat olleet resoluutioltaan tarkempia kuin Uudenkaupungin kuvat. Lisätietoja Google Earthin ominaisuuksista saa esimerkiksi Wikipediasta "Google Earth"-hakusanalla.
Google Earthissa on kuva Raumastakin satelliitin kautta, mutta saatko selville koska tuo satelliitti kuva on otettu, mielestäni siitä on jo jonkin aikaa… 720 12.9.2007 Google Earthista löytyi tieto, että kuvat ovat pääasiassa 1-3 vuotta vanhoja. Rauman kuvia katsomalla ja tarkastelemalla rakennuksia päättelimme, että kuvat olisivat noin 5 vuotta vanhoja.
Onko Rauman kunnasta olemassa mitään kirjoja yms. kirjallista aineistoa? 881 1.11.2005 Kirjallisuutta Rauman kaupungista ja Raumasta yleensä löytyy jonkin verran, esimerkiksi Heino, Ulla, Rauma : Idylliä ja tehokkuutta 1875-2000, Rauman kaupunki, 2002 (Pori : Kehitys). Minun Raumani, (Veikkola, Vesa, Forssell, Johnny-Kai, Rauman kaupunki), Rauman kaupunki, 1992 (Vaasa : Vaasa oy). Erityisesti kunnallisasioista löytyy tietoa kaupungin vuosikertomuksista, uusin on Rauman kaupungin vuosikertomus 2004, Rauma : Rauman kaupunki, 2005. Rauman kuntaliitoksesta löytyy tietoa teoksesta Haveri, Arto, Muutosprosessit ja johtajuus : kuinka kunnat yhdistyvät?Helsinki : Suomen kuntaliitto, 2000. Lisäksi muuta tietoa sekä matkailutietoa Raumasta on luettavissa seuraavassa materiaalissa, Suomalaisia puukaupunkeja: Rauma, [... valokuvat:...
Mistä teoksista saa parhaan kuvan, mitä Raumalla vuonna l918 siis sisällisosodan aikana ja sen jälkeen tapahtui? 867 8.8.2003 Ainakin seuraavista teoksista löytyy tietoa sisällissodan ajan tapahtumista Raumalla: Heino, Ulla: Rauma: idylliä ja tehokkuutta 1875-2000, Alho, A. R.: Rauma 600 vuoden aikana, Uola, Mikko: Raumalaiset Suomea suojaamassa sekä Rauman seudun historia 3/P. Papunen.
Onko Rauman merenkulusta ja sen historiasta sekä Kuuskajaskarin saaresta tietoa missään kirjassa? 894 21.3.2001 Rauman merenkulusta löytyy tietoa mm. seuraavista teoksista: LAURELL, Seppo: Suomen majakat. Suomen merenkulkulaitos, 1999. s. 159-163 (Rauman edustan majakoista) LEHMUSKALLIO, Pekka: Rauma ja meri. Länsi-Suomi, 1991. RAUMAN kaupungin historia I-IV. Länsi-Suomen kirjapaino 1946. UOLA, Mikko: Merenkulun opetusta Raumalla 1888-2000. Satakunnan ammattikorkeakoulu, merenkulun Rauman yksikkö, 2000.
Tarvitsisin Raumasta SWOT-analyysin enkä löydä sitä mistään joten kysyn sitä teiltä. Tarvitsisin tietoa Rauman inflaatiosta. Mihin kuntayhtymään Rauma kuuluu… 935 1.2.2000 Kerroit tarvitsevasi tietoja päättötyötäsi varten. Ensimmäiseksi sinun kannattaisi keskustella päättötyösi ohjaajan kanssa. Häneltä voisit saada materiaalia, jonka avulla pääset alkuun. Myös oman oppilaitoksen kirjaston puoleen kannattaa kääntyä; sieltä uskoisin löytyvän ainakin yleistä aineistoa SWOT-analyysistä. Jos olet raumalainen, Raumaa koskevaa tilasto- ja muuta tietoa löydät helpoimmin Rauman kaupunginkirjastosta. Esimerkiksi Rauman kaupungin toimintakertomuksessa on ajankohtaista tilastotietoakin. SWOT-analyysin kuvaus löytyy internetissä esim. osoitteesta http://www.tekes.fi/julkaisut/opas/aloitus/swot.html Kirjastojen lisäksi voit kääntyä suoraan Satakuntaliiton ja Satakunnan TE-keskuksen puoleen ja kysyä heiltä aineistoa...