postkort

14 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–14.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Haluaisin muustaa uusia tyttavuani ystävänpäivänä, mutta on liika aikaista kutsua heitä vielä ystäväksi. Kevätkin on vielä ystävänpäivänä kaukana. Mikä olisi… 170 29.12.2021 Näin itse Postcrossing-harrastajana pohdin, että asiaa voi lähestyä useammalta eri näkökannalta. Kortin saaja ilahtuu varmasti kortista, jossa on jotain hänelle tärkeää, esimerkiksi jotakin hänen harrastukseensa liittyvää tmv. Tai kenties kuvituksessa voisi olla jotakin, joka yhdistää teitä - ystävänpäivän hengessä. Tai sitten kortissa voisi olla jotain yleistä ystävyyteen/tuttavuuteen, kevättalveen liittyvää, tai esimerkiksi jotain kaunista (esim. kukat kai harvemmin ovat virhevalinta). Kuten Sirkka Lassila kertoo kirjassaan Uusi käytöksen kultainen kirja (WSOY 1997): "Mieti saajaa, tunnelmaa jonka haluat välittää tai asiasi ja kuvasi yhteensopivuutta." (s. 84) Lassila kirjoittaa myös: "Maailmassa on tuhat hyvää syytä kirjoittaa...
Postikorttien arvo? 252 27.12.2021 Harvinaisimmissa keräilyasioissa kannattaa ottaa aina yhteyttä asiantuntijoihin.  Korteista voisi kysyä esim Postimuseon Kysy museolta palvelusta. Siellä on vastattu postikorttien arvon kyselyyn 6.7.2018 Kysyä voi myös sivustolta Filatelisti.fi. Muitakin alan harrastajia löytyy esim. https://www.kultaomena.com/ Museo suositteli keräilykauppojen lisäksi kokeilemaan korttien myymistä Filateliaan erikoistuneissa huutokaupoissa. Esim Helander.com Iltalehti 5.6.2018  
Voiko viime vuoden joulumerkkejä käyttää? 6880 13.12.2021 Kotimaan joulukortit voi postittaa edullisemmin joulutervehdyksen ikimerkillä.  Tämän vuoden joulukortit voi postittaa edullisemmalla joulutervehdyksen ikimerkillä viimeistään tiistaina 14.12.2021 klo 23.59. Joulutervehdysten viimeinen lähetyspäivä kannattaa tarkistaa joka vuosi Postin nettisivuilta tai palvelupisteestä. Kotimaan joulutervehdyksen ikimerkin tunnistaa lumihiutalesymbolista. Joulutervehdyksen ikimerkin hinta on nykyisellään 1,30 €, mutta myös aiempien vuosien joulutervehdyksen ikimerkit käyvät joulukorttien postitukseen, kunhan niistä löytyy edellämainittu lumihiutalesymboli. Jos joulutervehdysmerkkien viimeinen lähetyspäivä on jo mennyt, voi joulukortit postittaa kotimaan ikimerkillä varustettuna - tänä vuonna viimeistään...
Keitä taiteilijoita oli piirtämässä postikortteja 1941 perustetussa Taidekorttikeskus Oy:ssä nimenomaan sota-aikana? 248 13.10.2020 Kirjapaino ja kustantaja Oy Taidekorttikeskus Ab toimi vuosina 1941-52. Se oli erikoistunut postikortteihin, paperinukkearkkeihin ja satukirjoihin. Yhtiö johtajana oli alunperin saksalainen graafikko ja valokuvaaja Hans Brückner. Hän piirsi osan yhtiön kustantamista postikorteista. Sota-aikana Taidekorttikeskuksen graafikkona toimi myös Tove Jansson. Erityisesti Janssonin piirtämät postikortit ovat nykyään haluttuja keräilyharvinaisuuksia. Lähteitä:https://www.porssitieto.fi/kirjoitus/saksalaisyhtiot2.htmlhttps://fi.wikipedia.org/wiki/Hans_Br%C3%BCckner  
Liityin Postcrossing-sivustolle ja pidän siitä erittäin paljon, mutta sitä kautta voi lähettää vain tietyn määrän postikortteja. Tällä hetkellä matkalla voi… 394 8.9.2016 Terve postcrossing-harrastaja! Minäkin olen harrastanut postcrossingia tähän mennessä 949 päivää. Olen lähettänyt ja saanut 258 korttia. Vain neljä lähettamääni korttia on jäänyt vaille vastakaikua. Tällä hetkellä minulla on oikeus 14:ään yhtä aikaa matkalla olevaan korttiin. Yhtaikaa liikkeellä olevien korttien määrä kasvaa sitä mukaa kun lähetettyjen korttien määrä kasvaa. Tällä tavalla varmaan testataan harrastajan sitoutumista harrastukseensa. En onnistunut löytämään millä määrillä lähetettävien korttien määrä kasvaa. Suomenkielisillä postcrossingharrastajilla on omat sivut, osoite http://www.postcrossingyhdistys.fi/. Postikortteja lähettämällä on osoitettu mieltä Sevettijärven postipalvelujen puolesta ja ilahdutettu sairaita tai...
Haluaisin ostaa käyttämättömiä karttapostikortteja eri maista. Minun on todella vaikea löytää sellaisia. Olen ajatellut sellaista postikorttikirjaa, jossa… 366 22.6.2016 Kysymyksestäsi ei selvinnyt oletko kiinnostunut vanhoista karttapostikorteista vai uudemmista. Yritin löytää etsimääsi kirjaa Amazon.com verkkokaupasta. Löysin englanninkielisen kirjan nimeltä Antique Maps: Postcard Book. Yksinkertaisella haulla (map postcard) sai vastaukseksi myös mm. tämän peltipurkin, jossa karttapostikortteja (Cavallini Vintage World Map Carte Postale, 18 Postcards per Tin). Kirjaston tietokannasta löysin Apollo-postikorttilehden, joka on Suomen postikorttiyhdistyksen jäsenlehti. Lehteä pääsee lukemaan Pasilan kirjaston lehtialueella. Valitettavasti lehteä ei voi lainata kotiin. Oletan, että tuollaisessa harrastelijoiden lehdessä olisi postikorttikauppojen ja muiden sellaisten tahojen yhteystietoja, jotka voisivat...
Joitain vuosia sitten joistain Helsingin keskustan kahviloista / baareista ym. sai ilmaisia postikortteja. Onko Helsingissä missään näitä ilmais-… 463 19.5.2016 Ehkä tarkoitat MiniMoi-postikortteja, joita on ollut jaossa mm. kahviloissa useissa Suomen kaupungeissa jo vuodesta 1995. MiniMoin blogissa kerrottiin viime syksynä, että kortteja on julkaistu vuonna 2014 hyvin vähän ja jakelupaikkoja on vähennetty. Alla tietoa: http://minimoikirja.blogspot.fi/ http://minimoikirja.blogspot.fi/p/korttien-jakelupisteita.html
Olen yrittänyt etsiä muumiaiheisia 3d-postikortteja. Kävin Formin muumikaupassa, jossa niitä ei ollut. Myyjä ei osannut sanoa tehdäänkö niitä edes enää tai… 542 19.5.2016 Kysyin asiaa Muumien viralliselta sivulta ja he vastasivat seuraavaa: "Moomin Shopeista saattaisi löytyä eniten korttivalikoimaa, meillä on tällä hetkellä ainoastaan yksi setti postikortteja. Voitte olla yhteydessä Forumin Moomin Shoppiin: forum@moominshop.fi Yst. terv. Saara Moomin.com" Katsoin sivuston korttivalikoimaa, mutta 3D kortteja en löytänyt. Aika kivoja koottavia muumihahmoja kyllä löytyi...) Kannattaa toivoa kortteja taas valikoimiin. https://www.moomin.com/fi/ Huutonetistä tai Tori.fi palveluista saattaa satunnaisesti löytyä myös postikortteja. Postikorttien keräilyyn liittyviä linkkejä löytyy osoitteesta: http://postimerkkeily.blogspot.fi/p/postikorttien-keraily-linkkeja.html
Heippa! Missä Helsingin kirpputoreista olisi paras postikorttivalikoima? Kiitos paljon! 485 17.2.2016 Tällä hetkellä (17.2.2016) mielestäni parhaiten postikortteja löytää Jäähallin kirpputorilta, joka on pääsääntöisesti avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin. Tarkista netistä Jäähallin kirpputorin aukioloajat. Jäähallista löydät niin käyttöpostikortteja kuin keräilykortteja.
Postikorttikeräilystä kiinnostuneena olen pannut merkille erään erikoisen seikan: 1900-luvun alussa etenkin saksankielisissä maissa julkaistiin paljon… 655 7.1.2016 Helluntai on kevään juhla, joka päättää pääsiäisajan. Juhlaa vietetään 50 päivää pääsiäisen jälkeen. Kristinuskossa helluntaita juhlitaan myös kristillisen kirkon perustamisen muistoksi. Turilaat ovat hyönteisiä, jotka kuuluvat kovakuoriaisten lahkoon. Esimerkiksi Suomen luonnossa turilaita tapaa enää harvoin. Kuitenkin vielä 1900-luvun alkupuolella niitä pidettiin pahamaineisina tuholaisina, jotka olivat vaaraksi etenkin puille ja viljelysmaille. Esimerkiksi vuonna 1939 Saksaa riivasi suoranainen turilasepidemia, sillä pelkästään yhden tien varresta kerättiin 18 miljoonaa turilasta. Alueen puut oli syöty paljaiksi lehdistä. Kovakuoriaisiin on perinteisesti liitetty erilaisia uskomuksia. Esimerkiksi pillerinpyörittäjä oli pyhä jo...
Lähdemme kaverin kanssa matkaamaan ympäri Eurooppaa ja keräämään postikorteille ihmisten unelmia (nettisivultani mallia -> postourdreams.blogspot.com). Reissu… 294 19.11.2015 EU-maissa voimassa olevan tekijänoikeuslainsäädännön lähtökohtana on, että tekijänoikeutta ei voi kokonaan luovuttaa toiselle, vain taloudelliset oikeudet voi myydä, vuokrata tai lahjoittaa. Tällaista osittaistakaan luovutusta ei ainakaan kiistatta voi tehdä kysymyksessä ehdotetulla tavalla. Jotta oikeuksien luovutus olisi oikeudellisesti kestävä, täytyisi asiasta tehdä molempien osapuolten allekirjoitukset sisältävä sopimus. Monet nettipalvelut kyllä käyttävät menettelyjä, joilla he ilmoittavat tekijänoikeuden siirtyvän itselleen, jos palvelun käyttäjä lähettää heille jotain tai käyttää palvelua tietyllä tavalla. En tiedä, onko tällaisen menettelyn laillisuutta vielä testattu, mutta ainakaan kiistaton se ei ole eikä sillä ole vaikutusta...
Mistä voisin löytää tietoa kirjeenvaihdon historiasta Suomessa? Kaipailen lähinnä ns. lähihistoriaa, tietoa 80-90-luvuilta? Olisiko esimerkiksi jotain… 1235 5.9.2008 Haettaessa tietoa kirjeenvaihdon historiasta ongelmia aiheuttaa se, että monia asioita on tutkittu käyttäen lähteenä kirjeenvaihtoa, mutta tutkimuksen kohde onkin ollut esimerkiksi sotahistoria. Eli kun käytetään hakusanoina kirjeitä, kirjeenvaihtoa ja historiaa saadaan runsaasti lähteitä, mutta vain harva niistä käsittelee sinun aihettasi. Lähihistoriasta (1980-90-lukujen) löytyy lähinnä artikkeleita siitä, miten sähköposti ja tekstiviestit ovat hävittämässä tavan lähettää kirjeitä ja kortteja postin kuljettamina. Esimerkiksi Suomen lääkärilehdessä (2007, nro 26, s. 2565) on Laura Kolben artikkeli Jäähyväiset kirjeille. Päinvastainenkin suuntaus näyttäisi olevan: postcrossing on kansainvälinen korttirinki, jonka perusideana on lähettää...
Mistä osoitteesta löydän postikortteja käsittelevän osoitteen. 847 11.3.2002 Hei, Et maininnut millaisesta näkökulmasta haluat tietoa postikorteista. Postimuseon sivulta löytyy tietoa postikorteista http://www.posti.fi/postimuseo/ Klikkaa "vaihtuvat näyttelyt" ja sitten esimerkiksi "1998" ja "Postikortti - tervehdyksen tuoja". Myös "verkkonäyttelyt" otsikon alta löytyy tietoa postikorteista ainakin Keräilyn ihanuus ja hulluus sekä Joulunäyttelyt 2001 otsikoiden alta Jos haluat lähettää elektronisen postikortin, voit kirjoittaa googleen www.google.com sanan "postikortit", jolloin saat useampia viitteitä paikkoihin joista voi lähettää elektronisen postikortin. Ainakin Suomi24:stä http://www.suomi24.fi/postikortit/ vaikuttaa hyvältä. Voit käydä myös Suomen Postikorttiyhdistys Apollo ry:n sivuilla http://www....
Ystäväni muistaa lainanneensa joskus muinoin Lappeenrannan Sammonlahden kirjastosta pienen ohuen valkoisen kirjan, jossa oli suomalaisia postikortteja 1900… 830 3.8.2000 Helsingin kaupungin kirjaston kokoelmista löytyisi keltakantinen Kantola, Ilkka, Sortokauden postikortteja I-II, jonka ensimmäisessä osassa on kannessa kuva Albert Edelfeltin Porin marssi (jossa on korkeahattuinen sotilas). Kirjoista löytyy suomalaisia postikortteja 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta.