pop music

242 osumaa haulle. Näytetään tulokset 21–40.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Laulun Paratiisi sanojen kerrotaan syntyneen niin että Rauli Badding Somerjoki muokkasi Arja Tiaisen alkuperäistä runoa, ja mm. mietti säettä "Meri vaahtosi… 461 Heikki Metsämäen ja Juha Miettisen kirjassa ”Badding : Rauli Somerjoen elämä ja laulut” (Sputnik, 1996, s. 135-136) on kerrottu ”Paratiisi”-laulun syntyhistoriasta. Arja Tiainen, jolta sanat oli tilattu, lähetti Rauli Somerjoelle kaksi kertovaa säkeistöä ja kertosäkeen varustettuna kommentilla: ”saat korjata jos ei mee”. Kirjassa on Tiaisen alkuperäinen teksti ja Somerjoen tekstiin tekemät korjaukset ja lisäykset. Esimerkiksi mainitsemasi kohdan alkuperäisessä tekstissä ”Meri vaahtosi kuin lahden A.” Kolmannen säkeistön Somerjoki kirjoitti itse.Jukka Rajalan kirjassa ”Kaita polku : Rauli Badding Somerjoen tarina” (Kustannusosakeyhtiö Siltala, [2018], s. 120-121) kerrotaan, että Somerjoki soitti Tiaiselle ja pyysi tätä kirjoittamaan...
Minkä yhtyeen biisi alkaa sanoilla:"Arkipäivä joskus kurja on" Veikkaisin, että teos on tehty 1980-luvulla 183 Arkipäivä oli tamperelaisen Sidi & Hermottomat -bändin vuonna 1979 julkaistun ensisinglen A-puoli.Sidi ja Hermottomat - Arkipäivä
Yritän etsiä nuottia piano säestäjälle Mariskan biisiin "Minä liityin sinuun". Musescoren nuotti kuulemma.sellainen, että ei voi säestää sillä. En löydä… 329 Tähän Mariskan säveltämään ja sanoittamaan kappaleeseen ei tähän mennessä ole julkaistu painettua nuottia. Verkosta löytyy Musescoren nuotin lisäksi sivuja, joilla on kappaleen soinnut, esimerkiksihttps://chordu.com/chords-tabs-min%C3%A4-liityin-sinuun-id_b4TkT_aO5wwhttps://chordify.net/chords/mina-liityin-sinuun-mariska-topic Lähteitä:Finna-hakupalvelu:https://finna.fiKansalliskirjaston hakupalvelu:https://kansalliskirjasto.finna.fi 
Julkaisiko joku suomalainen munkkikuoro? joskus v. 2004 albumin, jossa he coveroivat tunnettuja suomihittejä (ehkä mm. Leevi & Leavingsiä?) Tämä levy olisi… 246 Tässä tarkoitettaneen vuonna 2001 julkaistua Valamonks-ryhmän samannimistä pitkäsoittoa, joka sisältää "suomalaisista pop- ja viihdemusiikkikappaleista tehtyjä 'munkkikuorosovituksia'", mukana mm. Leevi and the Leavingsin Mitä kuuluu, Marja-Leena.Valamonks | Helmet-kirjastot | Finna.fi
Kuka on tehnyt suomenkieliset sanat lauluun Läähätän ja läkähdyn? 439 Kappaleen "Je ne suis pas un garçon facile" käänsi suomeksi Kari Tuomisaari.
Löytyykö mistään nuottia Johanna Kurkelan kappaleeseen Kiertokulku? 195 Kappaleesta ei löytynyt nuottia. Soinnut löytyvät Ultimate Guitar -sivustolta.
Kuulin n. 5 vuotta sitten Kuusamossa laulun jossa muistaakseni laulettiin jotain luokkaa "no need for make up I love your face when you wake up" ja "no need… 153 Laulu voisi olla ruotsalaisen John Emilin (eli John Emil Johanssonin) "Rewind replay".John Emil: Rewind replay YouTubessa:https://lyricstranslate.com/en/john-emil-rewind-replay-lyrics.html  
Löytyykö PMMP:n Heliumpallo kappaletta tai PMMP:n Rakkaudesta kappaletta joistain nuottikirjoista? 275 PMMP:llä on albumi nimeltään Rakkaudesta, muttei sen nimistä kappaletta. Tarkoitit varmaankin albumilta löytyvää kappaletta Rakkaalleni. Sekä Heliumpallo että Rakkaalleni löytyvät Suomipopin superbändit -nuottijulkaisusta. Heliumpallo myös Hits 2012 -julkaisusta ja Rakkaalleni Pop tänään. Vol. 2 -julkaisusta
Onko Jackson Brown levyttänyt studioversio Stay biisin kuin livenä.? 116 Browne ei ole ainakaan julkaissut studioversiota kappaleesta "Stay". Hänen levytetyt versionsa tästä Maurice Williamsin sävellyksestä ovat olleet konserttitaltiointeja.Lähteet:"Stay" Second Hand Songsissa"Stay" Jackson Brownen julkaisuilla
Onko the Marmalade-yhtyeen kappale Reflections Of My Life esitetty suomen ja kuka olisi esittäjä? Kiitos. 296 Ainakin Paavo ja Zephyr on levyttänyt suomenkielisen Reflections of my life -tulkinnan. Toteutukseltaan Talven tuulet poikkeaa melkoisesti Marmaladen alkuperäisestä.Fono.fi Talven tuulet 
Mistä voi löytää Juha Tapion Ohikiitävää-kappaleen musiikkivideon? 236 En onnistunut löytämään videota mistään muualta kuin Youtubesta huonolaatuisena epävirallisena kopiona. Se ei ollut mukana Ohikiitävää cd-levylläkään.Ehkäpä tuotantoyhtiön tai artistin suuntaan voi laittaa toivetta, mutta sopimukset tai artistin toiveet saattavat rajoittaa sen julkaisua. Musiikkivideon tiedot Kavin Elonet-tietokannassa: elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1498904 
Löytyykö Suvi Teräsniskan kappaleesta Hento kuiskaus nuotteja 270 Nuotit kappaleeseen löytyvät Suvi Teräsniskan Suurimmat hitit sanoin ja sävelin -nuottikirjasta: helmet.finna.fi/Record/helmet.2343762 
Kaseva yhtyeen Tyhjää laulu nuotit 612 Asko Raivion säveltämä ja sanoittama Kasevan Tyhää-kappale löytyy useammastakin nuottijulkaisusta, esim.:Leskelä, Ari: Suuri pop-toivelaulukirja. 5Raivio, Asko: Lauluja LP:ltä Silloin kunLeskelä, Ari: Pop, country & folk kitaralaulujaLeskelä, Ari: Kultainen suomipop laulukirja. 2Nuotteja/julkaisuja voi tiedustella omasta kirjastosta. Mikäli julkaisu ei kuulu kirjaston kokoelmaan, kannattaa kysyä kaukolainan mahdollisuutta.
Päässä soi kipale "kipitä tim" ja muistelen finlanderssilla olleen semmoisen kappaleen mutta en löydä sitä mistään enkä muutakaan kipitä tim kappaletta… 584 Tässä taitaa olla kysymys väärin kuulluista laulun sanoista: "Gimme dat ding".Finlanders: Gimme dat ding YouTubessa:https://www.youtube.com/watch?v=DHNWMc5_I1kKappaleen tekijät ovat Albert Hammond ja Mike Hazlewood, suomenkieliset sanat on tehnyt Raul Reiman. Kappale oli The Pipkins -duon hitti vuonna 1970:https://www.discogs.com/artist/468931-The-Pipkins 
Löytyykö nuotteja pianolle Bruno Mars Marry you kappaleeseen? 127 Kappaleesta "Marry You" löytyy nuotinnos pianolle/laululle/kitaralle julkaisussa Bruno Mars : piano, vocal, guitar (Hal Leonard, 2014) ja helppona pianosovituksena julkaisussa Best of Bruno Mars : 11 favorites arranged for easy piano (Hal Leonard, 2017). Molempia kirjoja on PIKI-kirjastojen kokoelmissa. 
Taas ja hyvää naistenpäivää! Klassista värikkäästi-ohjelman biisejä löytyi YouTubesta. Kiitos edellisestä viestistä. Asiasta kukkaruukkuun: tiedättekö sopraano… 112 Linkitetystä laulun "Spesso, Sprofondo" sanoista löytyy englanninkielinen käännös Lyrics Translate -sivustolla. Ainakin kappaleen alku tuntuu viittaavan Sapfon runoon. Samalta sivustolta löytyy käännöksiä muidenkin Shapplinin laulujen sanoista.
Minulla oli joskus levy, jossa oli erilaisia pop-hitteja. Jotkut hitsi for kids tyyppinen, minkähän niminen kokoelmasarja tää on ollut? Vuosien 2001-2005… 129 Olisiko kyseessä Radio Disney Jams -sarjan Vol. 2 vuodelta 2000? Sieltä löytyy Aguileran kappale "Reflection". Sama kappale on mukana myös taiwanilaisella Disney-kokoelmalla All for Love Vol. 2. vuodelta 1998. Christina Aguileran kappaleita löytyy myös useilta muilta kokoelmalevyiltä, jotka kuuluvat johonkin sarjaan.
Löytyisikö nuottia/partituuria Ilta - Kelle mä soitan? 592 Kappaleen nuotit löytyvät Ari Leskelän toimittamasta nuottikokoelmasta Hits 2021. http://tinyurl.com/Kelle-ma-soitan
Onko Donovanin kappaletta Sunshine superman tehty suomeksi? 262 En löytänyt mainintaa "Sunshine Supermanin" suomenkielisestä versiosta. Jos joku on esittänyt kappaleen suomeksi, ei tätä versiota ole levytetty tai julkaistu virallisesti.
Onko teillä tietoa, onko ruotsalaisen laulajan Sonja Aldénin kappaletta Du är allt koskaan suomennettu? Kiitos! 253 Hei, Valitettavasti näyttäisi, ettei sitä ole suomennettu. Uskoisin, että tieto löytyisi, kun on kuitenkin kohtuullisen tuoreesta kappaleesta kyse.