Pirkanmaa

8 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–8.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Haluaisin tietää, milloin Tampereella tai naapurikunnissa vielä toimi kiertokouluja? Käytettiinkö Antti Jauhon vuonna 1904 - 1905 laatimaa… 93 24.1.2023 Tampereen ympäristökunnissa kiertokouluja perustettiin rinnakkain "kiinteiden" koulujen kanssa. Tampereella kansakoulua edelsivät yksityiset lastenkoulut ja tehtaan koulut. Messukylässä, Pirkkalassa, Kangasalla, Lempäälässä, Pälkäneellä ja Vesilahdella ensimmäisiä kouluja olivat 1800-luvun alkupuolella aloittaneet Ahlmanin koulut, joista osa oli kiinteitä ja osa paikasta toiseen kiertäviä. Seurakuntien ja kuntien kiertokoulutoiminta käynnistyi monin paikoin vasta 1870- ja 1880-luvuilla. Se jatkui uuden oppivelvollisuuslain voimaantuloon saakka, joka määräsi alakansakoulut perustettaviksi myös maalaiskuntiin. Pirkkalassa kiertokoulut jatkoivat tämän jälkeenkin vielä vähän aikaa Jokismaan, Pinsiön ja Taivalkunnan piireissä, ja Lempäälän...
Minä vuonna syntyi Pirkanmaan ensimmäinen ikäluokka, jolle oli tarjolla peruskoulu ensimmäisestä luokasta alkaen? 194 17.2.2022 Kaikkialla Pirkanmaalla ei siirrytty peruskouluun samanaikaisesti. Suuressa osassa maakuntaa koulunuudistus tapahtui vuonna 1976, mutta aiemminkin peruskoulun aloittaneita kuntia Pirkanmaalta löytyy: esimerkiksi Kangasalla alettiin peruskoulua käydä jo syyslukukaudella 1973. Ensimmäinen pirkanmaalaisikäluokka, jolle peruskoulu oli kotikunnasta riippumatta tarjolla ensimmäisestä luokasta alkaen, olivat siis koulunsa syksyllä 1976 aloittaneet eli vuonna 1969 syntyneet lapset.
Minkä vuoden tilanne on Virtain kohdalla ollut noin monimutkainen kuin kopiomani lehtileike kertoo. Leikkeessä on päiväys, mutta ei vuosilukua. Ennen vuotta… 831 8.10.2013 Lehtileike on vuodelta 1966. Virtolaisten hullunmylly -otsikolla Kansan lehden etusivulla julkaistussa pikku-uutisessa referoidaan Pirkanmaan maakuntaliiton hallituksen puheenjohtajan Risto Tainion kevätmaakuntapäivien avauspuhetta, jossa käsiteltiin aluejaotuksen nurinkurisuutta.
Onko Pirkanmaalla nettiruokakauppaa? 835 13.3.2009 Ainakin Ruokatori ilmoittaa toimintalueekseen osan Pirkanmaata eli seuraavat alueet: Tampere, Kangasala (ei Sahalahti), Lempäälän Kulju, Nokia, Pirkkala. Lisätietoja: http://www.ruokatori.fi, sähköpostilla asiakaspalvelu@ruokatori.fi.
Etsin teosta: on käsittääkseni geologisen tai geodeettisen laitoksen tms julkaisema, tekemä, aihe Pirkanmaa, Nokia kallioiden rakenne jne mukana Naulonvuori,… 931 15.2.2008 Voisikohan etsimänne teos olla seuraava: TEKIJÄ: MARMO, Vladi NIMEKE: Geology of the Nokia region, Southwest Finland / Vladi Marmo JULKAISUKIELI: englanti JULKAISUTIEDOT: Helsinki : Geologinen tutkimuslaitos, 1957 ULKOASU: 38, [8] s. : kuv., kartt. ; 25 cm SARJA/ISSN: Bulletin de la Commission géologique de Finlande, ISSN 0365-9283 ; Tome 29, 176 nid.) HUOMAUTUKSET: With 16 figures, 1 table Tämä teos löytyy Tampereen kaupunginkirjaston pääkirjasto Metsossa olevasta Pirkanmaa-kokoelmasta. Teoksessa ei ole aakkosellista hakemistoa, joten siitä ei voi hakea suoraan Naulonvuoresta tietoa, vaan teos on tältä osin selattava läpi. Tässä samassa sarjassa on myös muita Pirkanmaan aluetta koskevia geologisia selvityksiä. Nekin ovat...
Onko teillä tietoa tai luetteloa kaikista Pirkanmaan alueella ilmestyvistä paikallislehdistä ja miten sitä olisi saatavilla? Onko niihin yhteystietoja? 1975 9.11.2005 Inforviestinnän julkaisemassa mediahakemistossa Kuka 2005, osassa Sanomalehdet on lehtien yhteystietoja. Lehdet ovat aakkosjärjestyksessä. Vastaavat verkkosivut ovat maksulliset (www.kukamedia.com). Suomen lehdistö -aikakauslehden numerossa 6/2005 on julkaistu Sanomalehtien liiton jäsenlehdet, mutta kaikki pirkanmaalaiset paikallislehdet eivät kuulu em. liittoon. Paikallislehdistön medianumerossa 2004 on paikallislehtien yhteystietoja. Kaikki yllämainitus julkaisut löytyvät Tampereen kaupunginkirjaston käsikirjastosta. Internetissä olevilla sivuilla www.sanomalehdet.fi ja www.paikallismediat.fi on vastaavia tietoja, mutta esim. Tyrvään sanomat (ei kuulu Sanomalehtien liittoon) on mukana vain viimeksimainituilla sivuilla.
Mistä internetissä löytäisin tietoa Pirkanmaan tai Tampereen perinneruoista ja niiden valmistuksesta? Kaikki ko. alueiden perinneruokiin liittyvä tieto olisi… 2639 11.4.2003 Hyvä paikka aloittaa Internet-haku on Makupalat-linkkihakemisto ja siellä ruokaperinnesivu http://www.makupalat.fi/ ja sen alla kohta "Suomalaisia perinne- ja maakuntaruokia". Tosin sen altakaan ei löydy juuri vihjeitä alueemme ruokakulttuuriiin. Mustalle makkaralle on kyllä oma sivustonsa eli http://www.reklaamikari.fi/musta/index.html . Tampereen kaupungin sivuilla löytyy osoitteesta wwww.historia.tampere.fi tamperelaisten historiasta lukuisia sivuja, joista arkielämästä kertovilla sivuilla on tietoa myös elintarvikkeista eri aikoina.(http://www.historia.tampere.fi/arki/index2.htm ) Koska Internetistä ei löydy juurikaan hyviä tiedonlähteitä kysymykseesi, suosittelisin, että hakisit lähimmästä kirjastosta lisää aihepiiristä perinteisessä...
Etsin kirjaa Kohtalon vuodet II. Pirkanmaan sotaveteraanipiirin kokoama. Kirjaa ei löydy: Virrat, Ruovesi, Kuru. 1453 30.10.1999 Palvelusta http://mainio.kirjastot.fi/aloitus.asp löytyvät kaikki yleisten kirjastojen tietokannat, joihin on WWW-käyttöliittymä. Sieltä selviää esimerkiksi se, että kaipaamanne teos Kohtalon vuodet 1939-1945 kotiseudulla : kansan kokemaa ja kertomaa 2. osa' on tällä hetkellä paikalla kaikissa Tampereen kaupunginkirjaston sivukirjastoissa. Esittäkää siis kaukolainapyyntö lähikirjastossanne.