piilokuvakirjat

6 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–6.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Minulta on lastenkirja hukassa. Omistin kirjan pienenä, 90-luvun lopulla tai ihan 2000-luvun alussa, eli kirja on sitä ennen kirjoitettu. Kirjassa oli todella… 547 3.4.2018 Etsitty kirja saattaisi olla Scoular Andersonin Pulmallinen päivä (Otava, 1994). "Kun Essi ja Jussi saapuvat vierailulle Yli-Pelikaanien sukulinnaan, he eivät arvaa miten jännittävä ja kiireinen päivä heillä on edessään. Oskar-setä lähettää lapset ensi töikseen aarteenetsintään, jonka kuluessa he tutkivat linnan läpikotaisin niin sisältä kuin ulkoakin. Pitkin päivää ilmaantuu yhä uusia pulmia ratkaistavaksi: esineitä on kadoksissa, monet laitteet ovat epäkunnossa, isosetä narraa minkä ehtii (vai narraako?) ja kaiken huipuksi linnassa liikkuu ovela varas. Tule auttamaan Essiä ja Jussia selviämään päivän pulmista. Saa nähdä ovatko sinun silmäsi yhtä tarkat ja hoksottimesi yhtä terävässä kunnossa kuin heillä!"
1990-luvun lastenkirja 732 23.2.2018 Kyseessä on todennäköisesti Scoular Andersonin piilokuvakirja nimeltään Pulmallinen päivä (ilmestynyt suomeksi 1994).
Olen jo pitkän ajan elämästäni etsinyt tiettyä lastenkirjaa jota tuli aina pienenä luettua. 737 20.1.2018 Etsimäsi kirja on Ralf Butschkowin Hotakin jassua! : jotakin hassua? (2002). Alla olevista linkeistä voit lukea kuvauksen kirjasta ja näet myös sen kansikuvan. Helmet-kirjastojen viimeinen kappale Hotakin jassua! : jotakin hassua? -kirjasta on valitettavasti jouduttu poistamaan. Muualla Suomessa kirjaa on saatavana, joten voit halutessasi tilata kirjan oman lähikirjastosi kautta kaukolainaan. http://armas.btj.fi/request.php?id=f55f7189859e3777&pid=9515672430&qtype=b http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1616728__Shotakin%20jassua__Orightresult__U__X6?lang=fin&suite=cobalt http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_9515672430#.WmdjCmAUnSc http://www.helmet.fi/fi-FI/...
Osaisitteko kertoa etsimiskirjojen (Missä Vallu luuraa, missä on maatila jne.) Historiasta ja nykyisyydestä ja kirjan/artikkelin/linkin josta tietoa löytyisi? 700 26.9.2017 Yksi tunnetuimmista etsimiskirjojen tekijöistä lienee brittiläinen Martin Handford, jonka tekemiä Vallu-kirjat ovat. Ensimmäiset Vallu-kirjat julkaistiin englanniksi jo vuonna 1987. Alla olevissa englanninkielisissä artikkeleissa kerrotaan kirjojen synnystä. Entertainment Weekly http://ew.com/article/1990/12/14/wheres-waldo/ Independent https://www.independent.co.uk/arts-entertainment/books/news/wheres-the-… The Guardian https://www.theguardian.com/business/2007/jan/22/6 Uudempia etsimiskirjoja ovat tehneet 2010-luvulla mm. ranskalainen kuvittaja Thierry Laval ja San Franciscossa asuva Neiko NG sekä monia Disneyn tai Dreamworksin elokuviin tai lisensoimiin hahmoihin liittyviä etsimiskirjoja piirtänyt Art Mawhinney. Vaikka Mauri Kunnaksen...
Olen etsiskellyt kirjaa joka oli reilut 10v. sitten lainassa Porin kirjastosta. Mahtaisiko näillä muistamillani tiedoilla löytyä kyseisen kirjan nimi ja tekijä… 523 3.8.2017 Kyseessä on Ilpo Tiihosen suomeksi riimittelemä käännöskirja Hiipparihiiri piilosilla (WSOY, 1992).
Onko jotain määritelmää, mikä on piiilokuvakirja? Olen kirjastotyössä ja jo 60-v. ja meillä aloitetaan hyllyttämään piilokuvakirjat erikseen. No muut tekevät… 579 26.5.2017 "Piilokuvakirjat" -termiä käytetään teoksista, joiden piirroskuvitukseen on piilotettu etsittäviä hahmoja. Tällaisen määritelmän antaa fiktiivisen aineiston ontologia KAUNO, joka on osa suomalaista sanasto- ja ontologiapalvelu FINTOa. KAUNOn lisäksi FINTO-palvelu sisältää mm. Yleisen suomalaisen asiasanaston (YSA). https://finto.fi/kauno/fi/page/p1000 https://finto.fi/fi/