Paasilinna Arto

12 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–12.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Paasilinnan Jäniksen vuodessa Vatanen sanoo Älä vapise isänmaa, vaikka poikasi horjuis. Mistä lause alkujaan on? Vai onko peräti itse Paasilinnaa? Tuntematon… 263 13.1.2023 Paasilinnan käyttämä lausahdus on muunnelma sota-aikaisesta sutkauksesta "Älä vapise isänmaa, ei poikaskaan vapise", jonka rintamalehti Pohjan Poika kirjasi muistiin vuonna 1944. Se on yksi pääasiassa eri rintamalehdistä kerätyistä yli 15 000 sota-aikaisesta kaskusta, joista 60-luvun alussa koottiin kaksi kirjaa otsikolla Nauru sodalle : sotiemme huumoria. Ennen Jäniksen vuotta sanonta löytyy kutakuinkin Paasilinnan käyttämässä muodossa ainakin Kai Heinosen vuonna 1973 julkaistusta Nyky-Suomen sananparsikirjasta: "Älä vapise isänmaa, vaikka poikas horjuu."
Löysin netistä kuvan, jossa Arto Paasilinna oli soutelemassa Lahnajärvellä. Mikähän noista Lahnajärvistä mahtaa olla kyseessä? 115 22.9.2022 Olisikohan kyseessä kukaties Lemillä Etelä-Karjalassa sijaitseva Lahnajärvi, joka mainitaan Paasilinnan romaanissa Suomalainen kärsäkirja? Kirjassa seikkailevan Emilia-norsun emäntä Lucia Lucander (alkujaan Sanna Tarkiainen) oli "kotoisin Lemiltä, jossa hänen vanhemmillaan oli ollut pieni maatila. -- Lucian entinen kotitila sijaitsi ihan kirkonkylän liepeillä kauniin Lahnajärven rannalla." (s. 216–217)
Mikä on Paasilinnan kirjailijaveljesten kielitaito? Erään lehtijutun mukaan Arto Paasilinna ei ainakaan juuri osannut vieraita kieliä, jutussa sanotaan, että… 403 31.8.2022 Arto Paasilinnan kielitaidosta tai -taidottomuudesta löytyy tosiaan esim. Ylen artikkeli Suomalainen kirjailija: Arto Paasilinna – vapauden apostoli Italiassa, https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/10/25/suomalainen-kirjailija-arto-pa…. Erno Paasilinnasta en löytänyt tietoja kielitaidosta. Lyhyt kuvaus Paasilinnasta kertoo hänen opiskelleen Rovaniemen kansankorkeakoulussa, https://otava.fi/kirjailijat/erno-paasilinna/. Reino Paasilinna on toiminut diplomaattina, kansanedustajana ja Euroopan parlamentissa, joten voidaan olettaa hänellä olleen kielitaitoa enemmänkin. Eduskunnan sivuilta löytyy tietoa myös aiemmista kansanedustajista, https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/206.aspx. Reino Paasilinnan CV:ssä koulutuksen kohdalla...
Arto Paasilinnan romaanit 163 8.12.2021 Ilmeisesti haluat listan Arto Paasilinnan romaaneista. Kirjallisuusverkkopalvelu Kirjasammosta saat kattavan luettelon Arto Paasilinnan tuotannosta. Teoslistassa on tosin lueteltu Paasilinnan kirjoittaman 35 romaanin lisäksi myös muut hänen teoksensa. Teoksen nimen perässä lukee, onko kyse kaunokirjallisuudesta vai esimerkiksi tietokirjasta. Teoksen nimeä klikkaamalla aukeavat kunkin teoksen tiedot. Arto Paasilinna Kirjasammossa https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175903972911 https://fi.wikipedia.org/wiki/Arto_Paasilinna  
Millaista on Arto Paasilinnan tyypillinen teksti tai mistä tunnistaa parhaiten Arto Paasilinnan kirjoitukset? Onko hänellä jotain maneereita esimerkiksi… 476 13.12.2019 Kansallisbiografian artikkeli Arto Paasilinnasta kuvaa mm. hänen tekstiään ja tyyliään. Artikkeli löytyy alta: https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/4903 Perusteellisempaa tietoa löytyy vaikkapa alla mainituista kirjoista. Kirjat saa lainaan Vaski-kirjastoista: - Kirjailija Arto Paasilinnan elämä, teokset ja kritiikki : esitelmäopas / toimittaneet Eeva-Liisa Lehtinen & Katri Sarmavuori - Onnellinen mies : kirjailija Arto Paasilinnan elämä / Jouni K. Kemppainen https://vaski.finna.fi/
Mitkä ovat Arto Paasilinnan muutamat tärkeimmät teokset? 1205 15.11.2019 WSOY:n sivujen mukaan Arto Paasilinnan tunnetuimpia teoksia ovat Jäniksen vuosi, Hirtettyjen kettujen metsä, Ulvova mylläri ja Hurmaava joukkoitsemurha. Lista Paasilinnan teoksista löytyy esimerkiksi täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Arto_Paasilinna#Teokset Kirjasammon sivuilta löytyy paljon tietoa hänestä ja hänen teoksistaan: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175903972911 Kansallisbiografiassa on myös artikkeli Paasilinnasta: https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/4903 Linkki WSOY:n sivulle: https://www.wsoy.fi/kirjailija/arto-paasilinna
Mitkä Paasilinnan romaanit ovat käännetyt espanjaksi ja millä nimillä niitä pitäisi etsiä netistä? Kiitos 309 25.1.2019 Fennica-tietokannan mukaan ainakin seuraavia Arto Paasilinnan teoksia voi etsiä espanjankielisinä käännöksinä: El bosque de los zorros (Hirtettyjen kettujen metsä) - La dulce envenenadora (Suloinen myrkynkeittäjä) - El mejor amigo del oso (Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija) - El año de la liebre (Jäniksen vuosi) - Prisioneros en el paraíso (Paratiisisaaren vangit). Heikki Poroila
Montako sisarusta Arto Paasilinnalla on kaikkiaan ja minkä nimisiä ja onko Arton ja Ernon lisäksi kukaan muu vielä kuollut? 6006 18.10.2018 Kirjailija Arto Paasilinnalla (1942 - 2018) oli kolme veljeä, Erno (1935 - 2000), Reino (s. 1939) ja Mauri (s. 1947). Arto Paasilinnan lisäksi veljeksistä siis myös Erno on jo kuollut. https://kansallisbiografia.fi/ Arto Paasilinna Wikipediassa https://fi.wikipedia.org/wiki/Arto_Paasilinna Erno Paasilina Wikipediassa https://fi.wikipedia.org/wiki/Erno_Paasilinna Reino Paasilinna Wikipediassa https://fi.wikipedia.org/wiki/Reino_Paasilinna Mauri Paasilinna Wikipediassa https://fi.wikipedia.org/wiki/Mauri_Paasilinna  
Missä romaanissa piilotetaan viinapulloja pahan päivän varalle? Onko se Paasilinnaa vai Huovista vai joku muu? 846 8.11.2007 Kyseinen romaani voi olla Arto Paasilinnan "Jäniksen vuosi". Veikko Huovisellakin on teoksessa "Mikäpä tässä" lyhyt tarina "Viinankätkijä", joka oli myös episodina TV-sarjassa "Lyhyet erikoiset".
Tarvitsen tietoa Arto Paasilinnasta ja hänen kirjoistaan. 944 29.3.2006 Eino Leino on kirjoittanut Arto Paasilinnasta elämäkerran nimeltä Lentojätkä, jonka saatavuutta voi kysyä lähimmästä kirjastosta. Kirjasammosta voit tutkia tietoja hänen elämästään ja tuotannostaan, https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175903972911
Mistä saisi tietoa Arto Paasilinnasta ja nimenomaan siitä, miksi Paasilinna on suosittu myös tyylinsä takia ulkomailla? 1379 20.11.2004 Suosion syihin löytyy tietoa seuraavista kirjoista: Kotimaisia nykykertojia 1-2, 2003 Leino, Eino: Lentojätkä, 2002 Kirjailija Arto Paasilinnan elämä, teokset ja kritiikki, 2001 Miten kirjani ovat syntyneet 4, 2000
Mistä tietoja Arto Paasilinnan elämästä ynnä muusta?? 700 4.4.2001 Kirjasammosta voit tutkia tietoja Arto Paasilinnasta ja hänen tuotannostaan, https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175903972911. Seuraavista kirjoista voi myös olla apua: Tarkka, Pekka : Suomalaisia nykykirjailijoita (6.p. 2000 ), Paasilinnat :sukukirja :lukukirja (1998), Kotimaisia nykykertojia (1997),