adresser

77 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mistä voi selvittää, missä osoitteessa kymmeniä vuosia sitten kuollut ihminen on asunut 1950-luvulla? Kyse on Porvoosta. 47 27.3.2024 Jos henkilöllä oli puhelin, yksinkertaisinta on selvittää osoite puhelinluettelosta. Porvoon puhelinnumerot 1950-luvulta löytyvät Suomen yleisestä puhelinluettelosta. Jos osoitetta ei löydy puhelinluettelosta, tilanne on hankalampi. Riippuu jossain määrin henkilöstä ja kysyjän suhteesta henkilöön, onko tietoja mahdollista löytää tai saada käyttöön. Esimerkiksi seurakunnilla on tietoja henkilöistä, joita ei kuitenkaan luovuteta kuin esimerkiksi sukulaisille; toisaalta jos henkilö on ollut esimerkiksi karjalaistaustainen tai omistanut maatilan, tietoja voi olla helpompi löytää eri lähteistä.
Tarkistaako kirjasto kirjastokortin hakijan osoitetietojen oikeellisuuden väestörekisteritiedoista vai luottaako virkailija hakijan antamaan osoitetietoon? 102 27.12.2023 Loimaan kaupunginkirjastossa luotetaan asiakkaan antamaan osoitetietoon. Tarkistamme asiakkaan osoitteen väestötietojärjestelmästä, jos kirjastoon palautuu kirjaston asiakkaalle lähettämiä kirjeitä.
Etsin henkilön osoitetietoja vuodesta 1972÷2023 68 29.8.2023 Digi- ja väestötietoviraston osoitepalvelusta voi hakea lähes kaikkien Suomessa vakinaisesti asuvien henkilöiden ajantasaiset osoitteet.  Palvelun tiedot sivulla https://dvv.fi/osoitepalvelu
Montako Vaasankatua Suomessa on? 97 3.8.2023 Kaduilla Suomi -palvelusta löytyi yhdeksän Vaasankatua.
Missä Vantaan osoitteessa on q kirjain ? 150 7.6.2023 Nimisampo.fi-palvelun mukaan Vantaalla on kolme paikannimeä, joiden nimessä on q-kirjain. Lindqvist ja Blomqvist ovat talojen nimiä, Nyqvistinalapuoli on pellon nimi. Varsinaista katuosoitetta, jossa olisi q-kirjain, en löytänyt.
Mikä on Kuningas Charlesin postiosoite? 178 22.10.2022 Kuningas Charlesille voi lähettää postia seuraavaan osoitteeseen: His Majesty The King Buckingham Palace London SW1A 1AA  Contacting The Royal Family - The Lord Lieutenant of Cornwall
Talomme edellisellä omistajalla oli pari yritystä joiden toiminta ilmeisesti passiivista. Joitakin kirjeitä vuodessa on tullut, oletettavasti tiliotteita tms… 107 23.9.2022 Kannattaa katsoa PRH:n sivua: Virheellinen osoite yrityksen tai yhdistyksen tiedoissa https://www.prh.fi/fi/tietoa_prhsta/tietosuoja/virheellinen_tieto/virhe… 
Miksi joissakin maissa kuten esim. USA:ssa, Ranskassa ja Luxembourgissa osoitteet kirjoitetaan järjestyksessä talon/asunnon numero, kadun nimi? 202 8.6.2022 Kyse saattaa olla vain erilaisista käytännöistä, jotka muotoutuneet aikojen kuluessa. Yhdysvalloissa on tosiaan sama käytäntö kuin Iso-Britanniassa ja Ranskassa, Skandinaviassa tunnutaan noudattavan samaa käytäntöä kuin esimerkiksi Saksassa. Ulkomaiset osoitteet kannattaa kirjoittaa kohdemaan omien käytäntöjen mukaisesti, jos ne vain ovat tiedossa. Postiosoitteiden merkintätavoista eri maissa löytyy tietoa Universal Postal Unionin sivustolta. Kohdasta postiosoitejärjestelmät jäsenmaissa "Postal addressing systems in member countries and/or territories" löytyy tietoa, miten osoite kirjoitetaan missäkin maassa yksinkertaisesti hakemalla valikosta maan nimi ja lataamalla sen jälkeen kyseisen maan malli. Kielitoimiston ohjepankki...
Parilliset talojen numerot ovat tien vasemmalla puolella, parittomat oikealla. Onko muissakin maissa näin? 1588 3.2.2022 Tämä ei ole kattava vastaus, vaan poimintoja eri maista.  Yleinen tapa on, että kadun tai tien numerot ovat toisella puolella parillisia ja toisella parittomia. Mutta kumpi puoli numeroinnin kasvusuuntaan katsottaessa on parillinen ja kumpi pariton vaihtelee saman maan kaupunkienkin kesken, koska asia on usein paikallisen perinteen määrittämä. Suomalainen käytäntö näyttääkin harvinaisen yhdenmukaiselta.  Ruotsissa, Itävallassa, Ranskassa ja Australiassa parittomat numerot ovat usein vasemmalla puolella katua, mutta poikkeuksiakin löytyy. Norjan, Saksan, Unkarin ja Yhdysvaltain kaupungeissa on molempia käytäntöjä.  Saksassa on myös toinen, harvinaisempi numerointitapa. Siinä numerot kasvavat toista puolta katua juoksevasti ja numerointi ...
Osaisitteko kertoa missä sijaitsi 60-luvun puolivälissä Punavuoren kirjasto? 279 11.1.2022 Punavuoren kirjasto (Eteläinen sivukirjasto) toimi Betania-talon kivijalassa vuosina 1961-1995 osoitteessa Perämiehenkatu 13, Perämiehen kadun ja Merimiehenkadun kulmassa. Perämiehenkadulta Punavuoren kirjasto muutti osoitteeseen Bulevardi 42. Lähteet: Laakso Mikko: Kansanvalistajasta kansalaisten olohuoneeksi : Helsingin kaupunginkirjasto 1940 – 2005 (2010), s. 298.  
Pyydän vanhojen ystäväien sähköpostiosoitetta. 197 22.12.2021 Valitettavasti emme löydä yksityishenkilöiden osoitteita, puhelinnumeroita tai sähköpostiosoitteita. Sähköpostiosoitteiden hakuunkaan ei ole oikein pätevää hakukonetta. Voit ehkä kysyä sähköpostia ystävilta. Heidän yhteystietonsa saat esim. Fonectan palvelusta tai myös maksullisesta Digi- ja väestötietoviraston palvelusta https://dvv.fi/osoitepalvelu  
Tutkin isomummoni historiaa Helsingissä. Hän oli Karjalan evakko Viipurista. Hän kuoli Helsingissä 1955 ja asui siellä uskpisin vuodesta 1946, koska oli… 255 1.6.2021 Helsingin poliisilaitoksen osoitetoimiston osoiterekisteri vuosilta 1907-1973 voisi olla hyvä lähde. https://www.facebook.com/groups/suomensukututkimusseura/permalink/15223… Sama rekisteri on mainittu myös useissa aikaisemmissa vastauksissamme. https://www.kirjastot.fi/kysy/miten-loytaisin-omien-vanhempieni-aiemmat…
Missä osoitteissa Sakari Topelius asui Helsingissä? 470 22.2.2021 Topeliuksen osoitteiden jäljittämistä hankaloittaa hieman se, että sekä hänen omissa Elämäkerrallisissa muistiinpanoissaan että Topeliuksen elämäkerturien teoksissa useasta Topeliuksen Helsingin-kodista mainitaan vain kadun tai talon nimi. Kahden kadun kulmauksessa sijainneisiin rakennuksiin saatetaan eri lähteissä viitata eri kadun nimellä, eivätkä kadun numerotkaan aina pidä yhtä eri lähteiden välillä. Myös asumisen ajankohdissa on jonkin verran heittoa lähteiden kesken. Topelius vaikutti olevan muuttavaista sorttia, joten oheinen lista hänen Helsingin-osoitteistaan ei välttämättä ole lähestulkoonkaan täydellinen. Ajoitukset ovat viitteellisiä, lähteiden keskinäisestä erimielisyydestä johtuen. 1832-33 Maneesikatu 5 (Mariankatu) [...
Mikä on Tanskan kuningatar Margaretin postiosoite? 214 20.1.2021 Tanskan hovin osoitteet löytyvät kuningashuoneen verkkosivuilta. Sivusto aukeaa alla olevasta linkistä. https://kongehuset.dk/organisation-og-kontakt/kontakt  
Mikä on Peter Panin Kultasen perheen osoite? 237 23.9.2020 Kultasen perhe (Darling) asuu Kensington Gardens puiston laidalla osoitteessa 31 Kensington Park Gardens. Peter Pan näytelmän ja tarinan kirjoittaja J.M. Barrie tutustui puistossa kävellessään Llewelyn Daviesin perheeseen, joka asui kyseisessä osoitteessa. Hän sai inspiraation teokseensa perheestä ja sen lapsista. Puistossa sijaitsee muuten nykyään Peter Pan -patsas. Lähteitä:https://theculturetrip.com/europe/united-kingdom/england/london/article…https://en.wikipedia.org/wiki/Kensington_Gardens
Tapasin naisen, ihanan, junassa vuonna 1989. Kirjoiteltiin, meillä oli suunnitelmia tulevasta. Yhtä äkkiä tiemme erosivat. Muistot elävät... Olen yrittänyt… 218 29.7.2020 Digi- ja väestötietoviraston Osoitepalvelusta voi hakea lähes kaikkien Suomessa vakinaisesti asuvien henkilöiden ajantasaiset osoitteet. Osoitetiedon haku tapahtuu henkilön etu- ja sukunimen perusteella. Nimet voivat olla entisiä tai nykyisiä.  https://dvv.fi/osoitepalvelu
Mistä löytäisin tämän osoitteen/talon sijainnin silloin ja tänään? 566 25.7.2020 Noin vanhan osoitteen jäljittäminen voi olla haasteellista. Tarvitset varmasti Kuopion maalaiskunnan historiallisia karttoja. Jyväskylän yliopistosta voisi löytyä tahän apua.  Kannattaa myös tutustua teoksiin: Kuopion pitäjän kirja Kuopion historia 7. Kuopion pitäjän, Kuopion maalaiskunnan ja Riistaveden historia. Finna Ensin täytyy selvittää, mikä oli Kuopion maalaiskunnan alue. Kuopion maaseurakunta määritellään Suomen sukututkimusseuran sivuilla näin: kylät akkarala, Haminalahti, Hiltulanlahti, Hirvimäki, Jännevirta, Julkula, Jynkkä, Kaislastenlahti, Kehvo, Kurkiharju, Lamperila, Niemisjärvi, Niuvanniemi, Pappila, Pellosmäki, Puutossalmi, Ritisenlahti, Ritoniemi, Rytky, Savilahti, Savisaari, Sotkanniemi, Toivala, Vaajasalo,...
Osoite hukassa. Pari vanhaa tuttua, nimet ja kaupunki tiedossa, mutta saako jostain selville osoitteen? Monia keinoja ja kikkoja jo kokeiltu... 510 18.6.2020 Kenties Digi- ja väestötietoviraston maksullinen osoitepalvelu voisi auttaa? Suomenkielinen osoitepalvelupuhelin: p. 0600 0 1000 Ruotsinkielinen osoitepalvelupuhelin: p. 0600 0 1001 Numerot palvelevat joka päivä klo 8.00 - 22.00. Palvelun hinta on 2,50 euroa/minuutti + pvm/mpm, jonotus pvm/mpm (16.5.2020 saakka 1,98 euroa/minuutti). Palveluun voi soittaa ainoastaan Suomesta.
Mistä löydän ystävieni osoitteet kun niitä ei löytynyt postin palvelusta? 989 3.4.2020 Digi- ja väestötietoviraston osoitepalvelusta voi hakea lähes kaikkien Suomessa vakinaisesti asuvien henkilöiden ajantasaiset osoitteet. Suomenkielinen osoitepalvelupuhelin: p. 0600 0 1000. Palvelu on maksullinen (1,98 euroa/minuutti + pvm/mpm, jonotus pvm/mpm) https://dvv.fi/osoitepalvelu.
Etsin isovanhempieni ja vanhempieni osoitteita Viipurista 1920-1930 lukujen ajoilta. Löysinkin kerran koko Karjalaa koskevan sivuston ja esimerkiksi isoäitini… 901 23.1.2020 Kansalliskirjaston digitoiduista aineistoista löytyy Viipurin kaupungin osoitekalenteri ja liikehakemisto vuosilta 1926, 1927 ja 1929. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1262791?page=1  (1926) https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1262790?page=1 (1927) https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1262789?page=1 (1929) Uudempiakin on olemassa, mutta niitä ei löydy digitoituna. Viimeinen on ilmeisesti ilmestynyt 1939. Ainakin on olemassa Viipurin kaupungin osoitekalenteri ja liikehakemisto 1931-1932. Tarvittaessa Kansalliskirjastosta saa niitä käyttöön paikan päällä lukusalilainaksi.