program

11 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–11.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Maamme-laulun soittaminen Yleisradiossa ohjelman päättymisen merkiksi loppui 31.5.1994, mutta milloin sen soittaminen alkoi, eli montako vuosikymmentä tuo… 1514 7.11.2014 Yleisradion arkiston henkilökunnan avulla löytyi Radiokuuntelija-lehdestä tieto Maamme-laulun soittamisesta ohjelmien päätteeksi. Lahden asema alkoi esittää Maamme-laulua ensin "Aikamerkin sekä tiedoituksia" -ohjelman päätteeksi 1.1.1940 klo 22.10, jonka jäkeen tuli vielä muuta ohjelmaa. Iltauutiset (myöhemmin Myöhäisuutiset) korvasivat pian "Aikamerkin ja tiedotuksia" -ohjelman. Myöhäisuutisten päätteeksi Maamme-laulu soi viimeisen kerran 30.11.1945. Seuraavana päivänä, siis 1.12.1945, Lahden asema alkoi lähettää viimeisenä ohjelmana Maamme-laulun. Lähde: Yle Arkisto / Radiokuuntelija-lehti
Jostain olen lukenut teeseistä, että lopun aikoina urheilijoista ja kokeista tehdään tähtiä. Mikä tämä teesi on ja onko tietoa siitä paljonko viime vuosina tai… 768 18.10.2013 Tällaista teesiä emme onnistuneet löytämään, eikä löytynyt myöskään tilastotietoa kokkiohjelmien suosion kasvusta. Urheilutähtiä televisio on esitellyt varmaankin koko olemassaolonsa ajan, ja tv-kokit Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen laittoivat ruokaa televisiossa jo 1970-luvun alusta alkaen. Yleisradio esittelee Elävä arkisto -palvelussaan 1960-luvun alun Piilokameran suomalaisena tosi-tv-ohjelmana: http://yle.fi/elavaarkisto/haku/#/toimituksen%20koostama/Piilokamera/ki… Erityyppiset tosi-tv-ohjelmat ovat silti varmasti lisänneet ohjelma-aikaansa. Mikko Hautakangas kirjoittaa artikkelissa Vertaismelodraamaa taviksista taviksille kirjassa Television viisi vuosikymmentä: suomalainen televisio ja sen ohjelmat 1950-luvulta digiaikaan (...
Kuuntelin eilen 14.2 klo 17-18 välillä kanavaa ja siellä soitettin upeanaisen laulama kappale jossa hän lauloi "Be my valentine"..Kukahan onesittäjä ja mikä on… 1188 19.2.2013 Yleisradiolla on vastauspalvelu nimeltä "Mikä musiikki soi ohjelmassa?" osoitteessa http://yle.fi/yleisradio/faq/ohjelmat/mika-musiikki-soi-ohjelmassa. Sinne voi lähetä kysymyksen sähköpostiosoitteella ohjelmapalaute@yle.fi ja kertoa miltä kanavalta ja koska kappaleen kuuli ja kuvailla kappaletta ja sen esittäjää. Vastauspalvelusta vastattiin, että "Ylen suomenkielisillä radiokanavilla on tullut vain puheohjelmaa tuohon kellonaikaan. Mainitsemasi My Funny Valentine on soinut Yle Radio 1:llä, mutta aamupäivällä. Silloin sen esitti matalaääninen naislaulaja Chet Baker. Laulu on kuunneltavissa Areenassa Muistojen bulevardi -ohjelmassa vielä n. kolmen viikon aja. Tässä linkki: http://areena.yle.fi/radio/1777204" My funnu Valentin -laulussa ei...
BBC:llä on sivuillaan vähän YLEn Areenaa muistuttava palvelu. Yritin katsoa sieltä klassisen musiikin konsertteja, mutta minulle kerrottiin, ettei palvelua ole… 1497 30.8.2011 Hei! BBC:llä on tosiaan Areenan tapainen palvelu BBC iPlayer mutta koska palvelu on suunnattu Ison-Britannian asukkaille ja kyseisten ohjelmien levitysoikeudet rajoittavat kansainvälistä käyttöä, on palvelun käyttö estetty muilta. Tämä tunnistus tapahtuu käyttäjän ip-tunnuksen perusteella. Radio-ohjelmia ja podcasteja on kuitenkin mahdollista Suomessa kuunnella laajemmin. Lisätietoa: http://iplayerhelp.external.bbc.co.uk/help/outside_the_uk/outsideuk iPlayerista on tulossa myös kansainvälinen versio https://iplayer.bbcworldwide.com/ Ruotsin yleisradiolla on myös vastaava palvelu www.svtplay.se jossa osa sisällöstä on saatavilla myös Suomessa, mutta osa ei.
Mistä tulevat kansanedustajien kysymykset Eduskunnan kyselytunti -ohjelmaan? 2076 26.4.2010 Tässä kopio eduskunnan kotisivulta: http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskunta/tervetuloa/taysistunto.h… Suullinen kyselytunti Suullinen kyselytunti pidetään torstaisin klo 16.00 alkavan täysistunnon alussa. Se kestää nimensä mukaisesti noin tunnin. Puheenvuorojen yhden minuutin pituusrajoituksella turvataan keskustelun elävyys ja nopea rytmi. Läsnä olevat ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Ministerit eivät etukäteen saa tietoonsa esitettäviä kysymyksiä, joten kyselytunnilla punnitaan ministerin kyky hallita hallinnonalansa ajankohtaiset asiat. Puhemies ratkaisee, missä järjestyksessä edustajat saavat puheenvuorot ja minkä verran kustakin aihepiiristä keskustellaan. Kaikkia pyydettyjä puheenvuoroja ei yleensä ehditä...
Etsin FST5:n ohjelmaa nimeltään Sköna människor jaksoa, jossa haaastatellaan Column MacOireachtaigh -nimistä muusikkoa. FST5 ilmoitti, että ohjelma on… 644 12.2.2010 FST5: n sivuilla oli tieto, että Calle Lindholmin vetämästä ohjelmasta Sköna människor ei ole puoleen vuoteen tulossa lisää. Nythän kysymys on vanhasta ohjelmasta, jota ei valitettavasti ole nähtävissä enää Arenan-sivullakaan. Helmet-kirjastojen tietokannassa ei ohjelmaa ole. Ehkä voisi sähköpostitse vielä tiedustella FST5:stä, etusivulla on yläpalkissa KONTAKTA OSS tästä voi kysyä lisää tietoa. http://svenska.yle.fi/fst5/index.php
Kuka valitsee esitettävät kappaleet Tartu mikkiin ohjelmaan? 1340 3.11.2009 Oletan, että kappaleet ohjelmaan valitsee ohjelman tekijätiimi. Myös katsojat voivat esittää toiveita suosikkiartisteistaan ja -biiseistään. YLEn 'Tartu mikkiin'-ohjelman internet-sivulta voit myös suoraan kysyä asiaa, kohdasta 'Palaute', jossa voit esittää omat musiikkitoivomuksesikin. Internet-sivulta löytyy myös kohta 'Kysy Samilta', jossa voit esittää kysymyksiä ohjelman juontajalle Sami Hintsaselle. Linkki ohjelman internet-sivulle: http://ohjelmat.yle.fi/tartumikkiin/etusivu
Olisin tiedustellut, montako Salaiset kansiot (x-files) -elokuvaa on julkaistu videona tai dvd:nä? En tarkoita sarjojen tuotantokausia. 1420 21.7.2008 Frank-monihaulla http://frank.kirjastot.fi/ parista kirjastosta (Lahti ja Hamina) löytyi videokasettina elokuva, joka on nimeltään Salaiset kansiot : patient X. Elokuvan on ohjannut Kim Manners ja se on valmistunut vuonna 1998. Elokuva sisältää jaksot Patient X ja The red and the black. Videota voi tilata kaukolainaksi oman kirjaston kautta. Uusi X-files elokuva nimeltään x-files : Usko koetuksella on tulossa ensi-iltaan elokuvateattereihin Suomessa 1.8.2008.
Mikä kirja jossa olisi hauskaa ajanvietettä aikuisille? 1434 22.1.2004 Kodin suuri pelikirja,koonnut Barb Whiter, suomentanut Riitta Bergroth. Julkaisija Gummerus, 2002. Suuri seuraleikkikirja : ohjelmavihjeitä arkeen ja juhlaan / toimittanut Satu Aalto ; piirrokset: Eppu Ruoranen, lisänä vanhojen arkistojen kuva-aarteita. Julkaisija Karisto, 2000.
Jouluaiheisia näytelmiä ja käsikirjoituksia, laululeikkejä ja satuja 11839 8.8.2003 Kirjastosta löytyy runsaasti kirjoja jouluaiheisista näytelmistä, laululeikeistä ja saduista. Tässä kokoelma: Kulkunen: joulujulkaisu no.1 ja no.3 (Suomen nuorisokirjailijat) (näytelmiä, satuja, kertomuksia, runoja) Ollikainen, Meri: Vilisee, kilisee tonttuja (joulujuhlien esitysleikkejä) Koivula, Kirsti: Yhdessä juhlaan: esityksiä koulun näyttämölle Larsson, Rauno: Tonttuja ja marsilaisia: näytelmiä koulun juhliin Salmivaara, Martti: Punainen hiippalakki: joulunäytelmiä Vuori, Pekka: Korvatunturi: tarinoita joulupukin valtakunnasta Salakka, Karin: Tarinoita joulua odottaessa Kurenniemi, Marjatta: Joulun ikkuna (jouluaiheisia satuja) Lagerlöf, selma: Joululahja ja muita kertomuksia Lindgren, Astrid: Lapsen joulu: kootut joulukertomukset)...
Esimerksi Ylen tv ohjelmia voi katsoa myös verkossa , mutta ne täytyisi tallentaa ensin omalle koneelle kun on modeemiyhteys . Voisitko nyt kertoa kohta… 891 19.2.2002 YLEn sivuilta löytyvät ääni- ja videolinkit saa auki RealPlayer -ohjelmalla. Maksuttoman RealPlayer 8 Basic -version voi ladata omalle koneelleen osoitteesta http://www.real.com Osoitteesta http://www.yle.fi/yleista/linkit.shtml löytää Ylen RealAudio- ja RealVideo -tarjontaa.