nuolenpääkirjoitus

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miten onnistuttiin selvittämään sumerilaisten nuolenpääkirjoitus. Ensinäkemältä nuo savessa olevat painaumat näyttävät melko kryptisiltä? 507 28.10.2021 Espanjalainen diplomaatti García de Silva Figueroa löysi 1618 muinaisen Persian pääkaupungin Persepoliksen rauniot. Kaupungista löytyi lukuisia tauluja, joissa oli nuolenpääkirjoitusta. Aluksi näitä merkkejä ei osattu pitää lainkaan kirjoituksena ja kesti pitkään ennen kuin nuolenpääkirjoitusta opittiin tulkitsemaan. 1700-luvulla vaikuttanut tutkimusmatkailija Carsten Niebuhr teki ensimmäisenä kopiot nuolenpääkirjoitusta sisältävistä tauluista. Hän myös selvitti, että tekstien kirjoitussuunta oli vasemmalta oikealle. 1800-luvun alussa Georg Grotefend onnistui tulkitsemaan teksteistä muutaman persialaisen kuninkaan nimen (Kserkses, Dareios). Merkittävä löytö oli Behistunin kaupungista löytynyt piirtokirjoitus, jossa on sama teksti...
Mikä on historian varhaisin maininta sukupuolitaudeista? 635 4.11.2020 Seksitaudit eli sukupuolitaudit ovat olleet ihmiskunnan riesana jo tuhansia vuosia. Näin ollen on luultavaa, että historian ensimmäiset maininnat sukupuolitaudeista löytyvät vanhimpien korkeakulttuurien teksteistä. Varhaisimmat mesopotamialaiset lääketieteelliset tekstit ovat 2000-luvulta eKr. Urin kolmannen dynastian ajalta (n. 2112–1950 eKr.) on säilynyt sumerinkielinen lääketieteellinen manuaali. Babylonialainen oppinut Esagil-kin-apli (fl. 1067–1046 eKr.) laati Sakikkū-nimisen systemaattisen lääkärikirjan. Teosta kutsutaan myös Diagnostis-prognostiseksi käsikirjaksi. Tästä lääkärikirjasta löytyy mainintoja sukupuolitaudeista, luultavasti esimerkiksi klamydiasta, kupasta ja tippurista. Näyttää siltä, että seksuaalikäyttäytyminen oli...
Kirjojen nimiä, jotka käsittelevät muinaisia sumereja, nuolenpääkirjoituksen käännöksiä sekä arkeologisia löytöjä aiheesta. 1021 28.6.1999 Tässä luettelo, jonka olen kerännyt Auran-Karinaisten-Pöytyän-Yläneen , Turun kaupunginkirjaston, Tampereen kaupunginkirjaston, Helsingin seudun yleisten kirjastojen (Plussa) sekä Turun yliopiston kirjaston tietokannoista. Joukossa on muutama ruotsin- ja saksankielinenkin teos, vaikka toiveesi olikin suomen- ja englanninkielisiä kirjoja. Voit tiedustella sinua kiinnostavia teoksia kotikuntasi kirjastosta kaukolainaksi, mikäli et joihinkin kirjastoihin pääse itse käymään. Kaukolainaus on todennäköisesti maksullista (riippuu kirjastosta) ja hinta vaihtelee siten, että yliopiston kirjastoista kaukolaina on kalliimpi kuin yleisistä kirjastoista. Kysy oman kotikuntasi kirjaston käytäntöä. Karinaisten kirjastossa on seuraava teos : -...