häxeri

20 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Säveltäjä Armas Launis kirjoittaa erään oopperansa alkupuheessa seuraavaa: ”… Sanottakoon vielä, että "Noidan laulun" aiheen takana on myös vuosien takainen,… 201 19.8.2020 Hämeenlinnan kirjaston kotiseutuvastaava tutki tätä. Tässä hänen vastauksensa: Enpä ole kyllä kuullut tällaisesta tarinasta. Lueskelin noita meidän Armas Launis - aiheisia artikkeleita (varsinkin jotenkin Hämeenlinnan aikoihin liittyviä), mutta en niistä löytänyt mitään viitauksia tällaiseen tarinaan. Noita-aiheisistakaan ei löytynyt vastaavaa. Makupalat.fi:stä löysin sivuston Noituus, taikuus ja noitavainot Suomessa, joka on Marko Nenosen, aiheesta väitelleen tutkijan julkaisu. mutta sieltäkään ei löytynyt kyseistä tarinaa, https://www15.uta.fi/yky/arkisto/historia/noitanetti/index.fi.html. Nenosen väitöskirjaa Noituus, taikuus ja noitavainot (1992) pidetään perusteokseksi suomalaisessa noitavainotutkimuksessa.  Seuraavista...
Noituudesta kertovia kirjoja? 556 7.10.2019 Esimerkiksi nämä kirjat käsittelevät noituutta: Mirkka Lappalaisen teos Pohjoisen noidat: oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa (Otava 2018); Christopher Dellin teos Noituus, magia ja okkultismi: kuvitettu historia (Tammi 2017); Aleksi Peuran teos Jumalan viholliset: Euroopan noitavainojen historiaa (Otava 2018); Marko Nenosen teos: Noitavainot Euroopassa: ihmisen pahuus (Atena 2007).   Tässä myös joitakin englanninkielisiä teoksia: Gabriela Herstik: Craft: how to be a modern witch (2018); Ronald Hutton: The Witch: a history of fear, from ancient times to present (2017); Jeffrey Burton Russell: A new history of witchcraft: sorcerers, heretics & pagans (2007); Nevill Drury: Magic and witchcraft: from shamanism to...
Onko suomen noitavainoissa kuolleiden "syytteitä ja rikoksia" tutkinut kukaan tarkemmin? 510 5.9.2019 Noitavainoista Suomessa on tehty paljonkin tutkimusta ja kirjoitettu useita kirjoja. Tietoa aiheesta löydät esimerkiksi seuraavista teoksista: Lappalainen, Mirkka: Pohjoisen noidat: oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa (Otava, 2018) Virtanen, Leena: Tulen morsian: tosikertomus noitavainoista Suomessa 1666-1671 (WSOY, 2016) Virtanen, Leena: Noitanaisen älä anna elää: tosikertomus noitavainoista Suomessa 1666-1671 (WSOY, 2013) Lahti, Emmi: Tietäjiä, taikojia, hautausmaita: taikuus Suomessa 1700-luvun jälkipuoliskolla (Jyväskylän yliopisto, 2016) Nenonen, Marko: Noituus, taikuus ja noitavainot : Ala-Satakunnan, Pohjois-Pohjanmaan ja Viipurin Karjalan maaseudulla vuosina 1620-1700 (Suomen historiallinen seura, 1992) Nenonen...
Ystäväni tekee tutkielmaa, jossa hänen pitäisi verrata suomalaisia ja saksalaisia noitia. Hakusessa olisi siis suomalainen kirja, jossa esiintyisi päähenkilönä… 422 22.8.2017 Ei ihme ettet ole montaa sopivaa kirjaa löytänyt. Noidista kyllä kirjoitetaan suomeksi, mutta usein ne ovat nuortenkirjoja tai noidat eivät ole pääosassa. Vielä harvempi on käännetty mainitsemillesi kielille. Löysin kuitenkin yhden sopivan kandidaatin: Marko Hautalan Torajyvät vuodelta 2011. Se on käännetty saksaksi 2013. Suomalaisen kirjallisuuden seura ylläpitää Suomen kirjallisuuden käännökset -tietokantaa. Se on kaikille avoin ja avautuu tässä osoitteessa : http://dbgw.finlit.fi/kaannokset/ Tietokannasta on mahdollista hakea esimerkiksi kaikki ranskannokset ja katsoa sitten esimerkiksi googlen avulla kertooko mikään kirjoista noidista. Myös Vaski-tietokantaa voi käyttää avuksi tekemällä tarkennetun haun, jolla etsii vaikkapa...
Milloin paloi Suomessa viimeinen noitarovio, eli minä vuonna pantiin täytäntöön viimeinen noituudesta annettu kuolemantuomio Suomessa? Millä paikkakunnalla… 6642 26.9.2011 Tampereen yliopiston ylläpitämällä noitasivustolla (johon on koottu Timo Kervosen ja Marko Nenosen tutkimustuloksia) on listattu tiedetyt kuolemantuomiot noituussyytöksissä. Viimeisenä listalla on vuodelta 1689 Erkki Antinpoika Tenalasta (Uudellamaalla). http://www.uta.fi/laitokset/historia/noitanetti/kuolemantuomiot.html
Kysyisin, onko Salemin noitaoikeudenkäynneistä mitään suomenkielistä kirjaa? Tai muuta lähinnä kaunokirjallisuutta, jossa tämä kai torajyvän aiheuttama sairaus… 1750 19.7.2011 Yhdysvaltain historiaa käsittelevistä kirjoista löytyy varmasti vähintäänkin mainintoja Salemin tapahtumiin. Helsingin sanomien arvostelun mukaan Markku Henrikssonin kirjassa Siirtokunnista kansakunnaksi (1990) on yli sivu Salemin tapahtumista. Suomennetusta kaunokirjallisuudesta Salemin tapahtumiin liittyvät jollain tapaa Robin Cookin teos Pahuuden paluu (1995), Nathaniel Hawthornen Seitsenpäätyinen talo (1957) ja nuortenkirjat Elizabeth George Speare: Rastaslammen noita (1967) ja Celia Rees: Noitalapsi (2004). Suluissa suomennosvuodet. Englanninkielinen kirjalista http://www.librarything.com/tag/Salem+Witch+Trials Torajyvät mainitaan lisäksi ainakin seuraavissa kaunokirjallisissa teoksissa: Callison, Brian: Kirottujen laiva (1981)...
Muistuuko mieleen lasten/nuorten kertomusta, jossa on kultainen- , hopeinen ja pronssinen hevosenkenkä. Heti alussa poltetaan olkiukko johonkin juhlaan… 1268 14.2.2011 Voisikohan kyse olla Susan Cooperin Pimeä nousee –sarjasta. Hevosenkengät esiintyvät sarjan toisessa osassa, nimeltään Pimeä nousee. Olkiukko on oikeastaan olkiakka ja se poltetaan kolmannessa osassa nimeltä Viheriä noita. Susan Cooperin Pimeä nousee -sarjassa on kaikkiaan viisi osaa: Yllä meren, alla kiven (WSOY, 1979) Pimeä nousee (WSOY, 1979) Viheriä noita (WSOY, 1980) Kuningas Harmaa (WSOY, 1980) Hopeapuu (WSOY, 1981) Sarjan kirjoista on 2000-luvulla otettu uudet painokset.
Onko teillä 1100-1600-lukujen noituutta tai magiaa (kuten myös mystiikkaa ja alkemiaa) käsitteleviä kirjoja? 1368 16.6.2009 Esimerkiksi nämä löytyvät Helmet-kirjastoista: Rosencreutz, Christian: Hermeettinen romanssi eli Christian Rosencreutzin kemialliset häät anno 1492. http://www.helmet.fi/search~S9*fin?/Xalkemia+keskiaika&searchscope=9&m=… Kulttuurien kiehtova historia : Idän ja lännen viisautta. http://www.helmet.fi/search~S9*fin?/Xmystiikka+keskiaika&searchscope=9&… Pahan tiedon puu: väärä tieto ja väärin tietäminen sydänkeskiajalta valistukseen / toim. Meri Heinonen & Janne Tunturi. http://www.helmet.fi/search~S9*fin?/Xmystiikka+keskiaika&searchscope=9&… Hildegard, Bingeniläinen: Hildegard Bingeniläinen: Hengähdä minussa, vihanta Henki http://www.helmet.fi/search~S9*fin?/Xmystiikka+keskiaika&searchscope=9&… Drury...
Mikä on wicca? 886 9.1.2009 Wicca on pakanallinen luonnonuskonto. Wiccan harjoittajat kutsuvat itseään "wiccoiksi", "noidiksi" tai "wiccanoidiksi". Lisää wiccasta ja wiccoista saa tietää mm. seuraavista kirjoista: Mitä wicca on? (toim. Titus Hjelm), 2005. Cunningham, Scott, Mitä on noituus, 2003. Cunningham, Scott, Wicca: opas wiccan harjoittajalle, 2002. West, Kate, Wiccan käsikirja: johdatus wiccan saloihin, 2002. Reynolds, John Lawrence, Varjojen väki: maailman salaseurojen historia, 2008. Myös internetistä löytyy tietoa esim. osoitteessa http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/arkisto.aspx Kirjoita "etsi arkistosta" kohtaan wicca ja hae.
Millainen oli suomalainen noita 1800-luvulla; persoonallisuus, tehtävät-tehtäväalue, loitsut? Lähdetietoa yksinkertaisesti ja suht. helppolukuisesti. Saisinko… 3952 14.4.2007 Suomalainen noitatutkimus on paljolti keskittynyt noitavainojen aikaan ja aineistoa löytyy myös 1900-luvun uusnoituudesta kuten wiccalaisuudesta. Yksinomaan 1800-luvun suomalaisesta noidasta ei löytynyt lähteitä, mutta seuraavista kirjoista varmaankin on apua : Suomen kansankulttuurin kartasto 2 : Suomen perinneatlas=Folklore/Matti Sarmela. 1994. (luku Samaanit, tietäjät ja noidat) Virolainen, Merja : Samanismin ja noituuden käsikirja. 1994. Nenonen, Marko : Synnin palkka on kuolema : suomalaiset noidat ja noitavainot 1500-1700-luvulla. Siikala, Anna-Leena : Suomalainen samanismi. 1992. Simonsuuri, Lauri : Kansa tarinoi: tutkielmia kansantarinoiden salaperäisestä maailmasta. 2006. Noidat ja noituus (Mystiikan maailma-sarja). 1992. Hill,...
Olisiko teillä kursseja noituudesta lähinnä wiccalais noituudesta haluaisin oppia lisää ja uusia loitsuja.Kiitos etukäteen. 1109 29.11.2004 Tampereen kaupunginkirjastosta löytyy kaksi suomenkielistä kirjaa wiccalaisuudesta: Cunningham, Scott: Wicca: opas wiccan harjoittajalle ja West, Kate: Wiccan käsikirja. Lisää kirjallisuutta noituudesta, loitsuista ja wicca-liikkeestä voit hakea PIKI-verkkokirjastosta, osoitteesta http://kirjasto.tampere.fi:8000/. Sivun vasemmassa reunassa on linkki Haku. Asiasanalla wicca- saat 5 viitettä. Kun laitat asiasanaksi loitsut ja rajaat pois luokan 82.1- (Tekijä- ja Nimeke-kentät voi muuttaa Asiasana- tai Luokka-kentiksi), saat 51 viitettä, joukossa englanninkielinen Singer, Marian: The everything Wicca and witchcraft book, joka ei tule asiasanalla wicca-. Voit myös koettaa asiasanaa noituus, jolloin tulos on 79 viitettä, niistä ehkä paljon...
Olisiko teillä jossain paikassa witch kirjoja tai witch lehtiä? 945 6.4.2004 Tarkoitat ehkä noitia käsitteleviä kirjoja tai lehtiä. Et osoittanut kysymystäsi millekään kirjastolle, mutta mainitset Myllypuron kirjaston, joten vastaan nyt Helsingin ja muun pääkaupunkiseudun kirjastojen osalta. Noita-aiheisia kirjoja on kirjastoissa paljon. Helmet-aineistohausta (http://www.helmet.fi/) saat niistä luettelon napsauttamalla auki kohdan aihe ja kirjoittamalla siihen noidat tai noituus. Jos etsit vain lasten- tai nuortenkirjoja, valitse noidat-sanan lisäksi viereisen Koko aineisto -kohdan tilalle Lasten aineisto. Jos etsit kirjasarjaa Noitajengi W.I.T.C.H., löydät siihen kuuluvien kirjojen nimet kirjoittamalla Helmet-hakuun teoksen nimi -kohtaan sarjan nimen. Kirjoja on tosi paljon ja helpoimmalla voisit selvitä...
Onko wicca joku uusi uskonnollinen liike tai lahko? 924 29.11.2003 Wicca on uususkonnollinen noita-oppi, joka erityisesti kiinnostaa nuoria naisia. Seuraavissa nettiosoitteissa on asiasta lisätietoa: http://www.funet.fi/~magi/metsola/esittely.html sekä http://www.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/wicca/johdanto.html Kirjastosta voi tiedustella vaikkapa teosta West, Kate: Wiccan käsikirja, Hki 2002
Mistä voin löytää ja lukea a)tämän ajan (Keravan murhat) b)historiallisia (1600-luvun noitavainot Ahvenanmaalla) oikeuden pöytäkirjoja (eli pöytäkirjoja… 1728 29.5.2002 Ensimmäistä asiaa on kysytty Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa aiemmin, ja vastaus löytyy arkistosta esim. hakusanalla oikeuslaitos. Linkki vastaukseen: http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/arkisto.asp?id=4286&arkisto=true#H… Teoksissa Paholaisen liittolaiset : noita- ja magiakäsityksiä ja -oikeudenkäyntejä Suomessa 1600-luvun jälkipuoliskolla (n. 1640-1712) / Antero Heikkinen, Synnin palkka on kuolema : suomalaiset noidat ja noitavainot 1500-1700-luvulla / Marko Nenonen, Timo Kervinen ; toimittanut Anne-Riitta Isohella ja opinnäytteessa Blåkulla, helvetti ja manala / Satu Vuoksenturja käsitellään noitavainoja ja niihin liittyviä oikeudenkäyntejä. Internetistä tätä asiaa en löytänyt.
Olen tutkinut Suomen noitia ja noituutta jota on esiintynyt ainakin 1600-luvulta lähtöisin. Joten en ole vielä löytänyt vastausta tähän kysymykseen joten… 1739 2.1.2002 Aivan suoraa vastausta ei löytynyt. Noitasapatista löytyi kuitenkin mainintoja esim. teoksista Heikkinen: Paholaisen liittolaiset (s. 164) ja Nenonen, Kervinen: Synnin palkka on kuolema (s. 234). Noitasapattia on käsitelty myös lehtiartikkeleissa: Nenonen: Noitasapatin kuvitelmat elävät (Parnasso. 38(1988) : 6, s. 380-382) Noitasapatti - kuvitelma paholaisen ja vamppien liitosta (Uusi nainen. 1990 : 12, s. 10-12) Voit tutustua näihin esim. Jyväskylän kaupunginkirjastossa. Lisäksi joiltakin www-sivuilta löytyy mainintoja: http://www.chronicon.com/noita/hame_2.html http://yliopistolehti.helsinki.fi/1997_8/ylart2.htm
Mistä saisi suomenkielisiä Wicca-uskontoa käsittelevää kirjallisuutta? aika paljon olen käynyt etsiskelemässä netistä niitä kirjoja, mut ei vain löydy.. 1548 9.7.2001 Wicca-uskonnosta on todellakin vaikea löytää kirjallisuutta suomeksi. Harri Heinon teoksessa "Mihin Suomi uskoo tänään", WSOY 1997 on sivuilla 366-368 lyhyt esittely aiheesta. Hakusanoilla "noituus -- Iso-Britannia" ja "noidat --naiset" löysin lisäksi muutaman uskontotieteen opinnäytetyön, joiden uskoisin käsittelevän wicca-uskontoa. Näistä Jussi Sohlbergin "Magian harjoittaminen uusnoituudessa" / Hgin yliopisto, 1996 löytyy seuraavasta osoitteesta http://www.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/wicca/sohlberg/ . Turun yliopistoon on Eija Viskari tehnyt 1990 pro gradu-työn "Englantilainen uusnoituus : taustaa, kehitysvaiheita ja peruspiirteitä". Helsingin yliopiston Folkloristiikan laitokselle on Minnamaria Ahokas tehnyt 1997 proseminaarityön "...
Ongelmani on eräs kirja, josta muistan juonen, mutten sitten muuta. Nyt haluaisin tietää kirjan nimen ja tekijän, sillä olisi mukavaa lukea kyseinen kirja… 785 13.9.2000 Hei Kysymäsi kirja saattaisi olla Margaret Mahyn Noitavaellus, Tammi 1990.
Onko wicca kirjallisuutta käännetty suomeksi,jos on esimerkkejä? 1061 30.8.2000 Suomenkielistä Wicca-kirjallisuutta ei ole kovin paljon, enkä löytänyt yhtään ainoastaan Wicca-aihetta käsittelevää suomenkielistä kirjaa. Seuraavissa teoksissa on mukana Wicca-tietoa: Arlebrand: Aura, karma, kabbala… - uuden aikakauden hengellisyys ja salatieteen nousu (1994); Heino: Mihin Suomi tänään uskoo (1997); Mystiikan maailma –sarjan osa Noidat ja noituus (1992) sekä Virolainen: Samanismin ja noituuden käsikirja (1994). Lähikirjastossasi voit selata myös Arto- ja Aleksi-artikkelitietokantoja, joista löytyy lukuisia viitteitä wicca-/uususkonnollisuus -aiheista. Lisäksi netistä löytyy useita suomenkielisiä linkkejä hakusanalla wicca, kuten mm. Jussi Sohlbergin Pro gradu –tutkielma ( http://www.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/wicca/...
Kerro wiccalaisuudesta ja missä sitä voi "harrastaa"? 854 22.5.2000 Tästä opista löytyy tietoa internetistä osoitteista: http://www.helsinginsanomat.fi/nyt/9825/9825perilliset.html http://stekt.oulu.fi/~fantasos/wicca/findex.html sekä Pro gradu-tutkielma: http://www.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/wicca/sohlberg/ ja usein kysyttäjä kysymyksiä wiccasta: http://www.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/wicca-ukk.html . Katso myös kirjaa Virolainen, Merja: Samanismin ja noituuden käsikirja (1994).
Asiakas tahtoo tietoa wiccalaisuudesta! 932 22.3.2000 Netistä löytyy runsaasti linkkejä hakusanoilla wicca tai wiccalaisuus, mm. Pro gradu-tutkielma: http://www.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/wicca/sohlberg/ ja usein kysyttäjä kysymyksiä wiccasta: http://www.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/wicca-ukk.html. Lisäksi eräällä nettisivulla oli viittaus kirjaan: Virolainen, Merja: Samanismin ja noituuden käsikirja (1994).