namnsdagar

123 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Millainen on ortodoksien kaleterissa käytäntö nimiipäivien suhteen? (Samat Hannut ja Johannekset näyttävät saavan nimpparikakkua päivästä toiseen...) 78 30.1.2024 Suuria juhlapäiviä (joulu, pääsiäinen) lukuun ottamatta ortodoksisen kalenterin kaikki päivät on omistettu jollekin edesmenneelle pyhälle henkilölle. Koska pyhillä henkilöillä voi olla samoja etunimiä, kalenterissa toistuvat samat nimet. Esimerkiksi Johanneksella näyttää olevan ortodoksisessa kalenterissa lukuisia päiviä, mutta eri päivinä muistellaan eri Johannesta. Esimerkiksi Johannes Kastajalla ja apostoli Johanneksella on eri päivät. Ortodoksit antavat tavallisesti lapselle vain yhden etunimen. Tämä nimi muistuttaa jonkin pyhän henkilön nimeä. Jos henkilön nimi on johdettu vaikka Johannes-nimestä (esimerkiksi Hannu, Juha, Juhani),  hän viettää nimipäiväänsä sen Johanneksen päivänä, jonka muistolle hänet on nimetty. Hannu-nimiset...
Milloin Aanan nimipäivää voisi viettää? 130 14.12.2023 Uuden etunimikirjan mukaan harvinainen Aana on Aavan lähekkäisnimi. Aavan nimipäivää vietetään 25.3. Lähde: Patjas, Liisa-Maria: Uusi etunimikirja: Aadasta Äijöön (Karisto, 2015)    
Olen kuullut monesti, ettei samana päivänä voi olla sekä naisen että miehen nimipäivä. Nimipäiväkalenterissa niitä kuitenkin on, esimerkiksi 11.9. Aleksanterin… 185 8.9.2023 Yleisradion artikkelissa nimipäivistä vuodelta 2010 kerrotaan seuraavasti: Taisi olla Kustaa Vilkuna, kun oli 1900-luvun puolivälissä, joka ei halunnut tyttöjä ja poikia samalle päivälle. Nyt se ei ole enää tärkeä näkökohta, sanoo Helsingin yliopiston almanakkapäällikkö Heikki Oja. https://yle.fi/a/3-5624584 Kustaa Vilkuna (1902-1980) oli suomalainen akateemikko, kansatieteilijä, kielitieteilijä ja historiantutkija, jonka teoksia on mm. Etunimikirja vuodelta 1947.
Sakri on kai vanha nimi, kuitenkin vähän käytössä. Onko Sakrin sukuisia nimiä, joita voisi yhdistää nimipäiväksi? 215 19.8.2022 Sakri on muunnos nimestä Sakarias. Heprealaista alkuperää oleva nimi merkitsee suomeksi Jahve lahjoittaa, Jahve muistaa. Kysymys Sakri-nimestä oli esitetty täällä palvelussa jo aiemminkin osana laajempaa nimikysymystä, josta lainattuna ja muokattuna vastaus yllä. Lähteenä Pekka Lempiäisen "Suuri etunimikirja" (2004) sekä Kustaa Vilkunan "Etunimet" (2005).  Sakarin ja siten epävirallisesti myös Sakrin nimipäivä on 14. tammikuuta suomalaisen nimipäiväkalenterin mukaan. 
Mitä tarkoittaa nimi Pihla niinkun esim rikas tai... 295 28.5.2021 Pihla on alun perin lyhentymä sanasta pihlaja. Tiettävästi ensimmäiset Pihla-nimelliset ovat syntyneet 1940-luvulla. Nimen käyttö lisääntyi voimakkaasti 1900-luvun loppupuolella ja se lisättiin nimipäiväkalenteriin vuonna 2005.Pihla on  Väestörekisterin mukaan annettu nimeksi 4621 tytölle, joista yli puolet on syntynyt 2010-luvulla. Lähteet:  Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja. WSOY, 2004.  Kustaa Vilkuna (toim. Pirjo Mikkonen): Etunimet. Otava, 2005. Väestörekisterikeskuksen etunimipalvelu.
Milloin on Otellon nimipäivä 183 21.5.2021 Otellon voi ajatella olevan samaa perua kuin Otto, joten Otello voi viettää nimipäiväänsä Oton päivänä 17. huhtikuuta. "Otto on muinaissaksalainen lyhenne sellaisista nimistä kuten Ottokar tai Ottomar, jotka sisältävät 'tilallista' ja 'varakasta miestä' tarkoittavan elementin -ot, -od. Ranskalainen muoto on Otton, englantilainen Odo ja italialainen Ottone, josta on muodostunut Shakespearen näytelmästä tuttu hellittelynimi Othello." (Anne Saarikalle & Johanna Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön)
Konsta nimen merkitys 544 3.5.2021 Konsta on lyhenne nimestä Konstantin. Nimi tulee latinan sanasta constant ’muuttumaton’. 21. toukokuuta, joka on Konstan nimipäivä, on katolisissa kalentereissa vanhastaan ollut keisari Konstantinus Suuren (k. 337) muistopäivä. https://www.kotus.fi/nyt/kysymyksia_ja_vastauksia/nimien_alkuperasta/ko…
Minä päivänä on Vivikan nimipäivä Virossa? 631 10.3.2021 Virolainen Vivika juhlii nimipäiväänsä 2. kesäkuuta. https://www.vara.ee/kasiraamat/nimepaev.php
Mihin voin ilmoittaa toiveeni nimipäivistä? Sukupuolettomaksi itseni koen, ja haluaisin tasa-arvon nimissä, että myös sukupuolineutraaleja nimiä… 294 15.1.2021 Uusia nimiä otetaan almanakkaan ensisijaisesti niiden yleisyyden perusteella. Vuoden 2010 nimipäiväuudistuksesta lähtien rajana on pidetty sitä, että nimi on annettu vähintään 500 lapselle ensimmäiseksi etunimeksi uudistusta edeltäneen 50 vuoden aikana. Nimen yleisyys ei kuitenkaan ole ainoa kriteeri. Nimen tulee myös sopia hyvin kotimaiseen nimistöön.  Päätökset uusien nimien mukaan ottamisesta tekee Helsingin yliopiston rehtori. Asian valmistelevat yliopiston nimittämät nimiasiantuntijat, joista toinen huolehtii suomalaisista nimistä ja toinen suomenruotsalaisista nimistä. He esittelevät asian rehtorille, joka tekee siitä päätöksen. Uudet almanakkanimet valitaan niiden yleisyyden perusteella. Siksi kansalaiset eivät käytännössä voi...
Sarah viroksi, ruotsiksi ja ranskaksi 299 23.11.2020 Sarah viroksi, ruotsiksi ja ranskaksi Viroksi: Saara tai Saare Ruotsiksi: Sara Ranskaksi: Zara Lähteet: Den Svenska almanackan,  Nimipäev kalender, Calendrier des Prénoms Majeurs.
Milloin on Bellan nimipäivä 287 7.9.2020 Helsingin yliopiston almanakkatoimiston nimipäiväkalenterin mukaan Bellalla ei ole nimipäivää. https://almanakka.helsinki.fi/fi/nimipaivat/nimipaivahaku.html
Milloin vietetään Vickin nimipäivää ? 223 3.6.2020 Nimelle Vicki ei ole virallista nimipäivää, mutta oheisen internet-sivuston kautta voi ehdottaa nimipäivättömille nimille sopivaa nimipäivää. https://www.nimipaivat.fi/vicki.html https://www.nimipaivat.fi/nimikone/ https://www.nimipaivat.fi/    
Onko Idalla ja Iidalla nimipäivä samana päivänä? 226 19.3.2020 Suomalainen Iida ja suomenruotsalainen Ida viettävät nimipäiviään samana päivänä, 14.9. https://almanakka.helsinki.fi/fi/nimipaivat/nimipaivahaku.html  
Kun almanakkaa katselin, löysin nimen X, sulle onnea lallalaa, nimipäiväsankarille paljon onnea vaan! Muistinko oikein nimipäiväonnittelulaulun sanat? 301 27.1.2020 Tarkoittanet ”Nimipäiväleikkiä”, jonka on säveltänyt Margit Hollmérus. Laulun alkuperäinen nimi on ”Namnsdagslek” ja sen on myös sanoittanut Margit Hollmérus. Suomenkielisen sanoituksen on tehnyt Kansalliskirjaston tietojen mukaan Kerttu Böök. Laulu alkaa: ”Kun almanakkaa katselin, niin siellä tänään huomasin nimen...” Muistit sanat suunnilleen. Voit tarkistaa sanat esimerkiksi ”Lasten toivelaulukirjasta”, jonka ovat toimittaneet Liisa Ahokas ja Ulla Mattsson (Fazer Musiikki, 1981, s. 192). Siinä on laulun suomenkieliset sanat, nuotinnos kosketinsoittimelle ja sointumerkit.
Kenen nimipäivä on tänään 7. tammikuuta Unkarissa? 561 7.1.2020 Tammikuun 7. päivä Unkarissa nimipäiviään viettävät Attila ja Ramóna. Tämän lisäksi nimipäiviään voivat 7. tammikuuta viettää Artúr, Bálint, Ellina, Etele, Lucián, Melánia, Nikétás ja Valentin. Monilla nimillä on useampikin päivä, jolloin nimen kantaja voi viettää nimipäiväänsä. Yleensä nimipäivää juhlitaan sinä päivänä, joka on lähinnä syntymäpäivää.   Ladó János: Magyar utónévkönyv (1972) http://www.nevenapja.hu/nevnapok.html#januar http://milyennevnapvanma.szeman.net/nevnap-naptar.php https://hu.wikipedia.org/wiki/Magyar_n%C3%A9vnapok_list%C3%A1ja_d%C3%A1tum_szerint
Mikä on nimen Niia alkuperä? Entä milloin Niia voisi viettää nimipäivää? 1634 3.12.2019 Niia on Suomessa suhteellisen harvinainen nimi. Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa on ollut vuosivälillä 2010–2019 yhteensä 65 Niia-nimistä henkilöä. Tarkemmat nimitilastot löytyvät Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta. Niia löytyy myös Etunimet.net-verkkosivuston Harvinaisten poikien ja tyttöjen nimet -listalta. Niia-nimen alkuperää on vaikea selvittää varmasti. Etunimet.fi-verkkosivuston mukaan Niia tai Nia on Suomessa ollut yleensä lyhentymä nimistä Nehemia, Ananias, Sefanja tai Eugenia (ks. Etunimet.net). Se saattaa mahdollisesti olla myös muunnos nimestä Niina tai Miia. Niia-nimelle ei ole omaa nimipäivää suomalaisessa nimipäiväkalenterissa. Sopivia nimipäiviä saattaisivat olla esimerkiksi 30. huhtikuuta, jolloin on Miian...
Miksi Katriina nimeä ei ole kalenterissa? 453 11.11.2019 Kyllä Katriina-nimi löytyy kalenterista. Katriinan nimipäivää vietetään 25. marraskuuta.  Lähteet: https://almanakka.helsinki.fi/fi/julkaisut/kalenteri-vuodelle-2019.html https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_suomalaisen_nimip%C3%A4iv%C3%A4kalenterin_naisten_nimist%C3%A4
Milloin on Sinan nimipäivä? 587 18.10.2019 Siina- ja Sina-nimien alkuperästä on kyselty Kysy kirjastonhoitajalta -palvelusta aiemminkin. Tällöin on kyselty myös kyseisten nimien nimipäivästä. Sina-nimeä ei löydy toistaiseksi suomenkielisestä nimipäiväkalenterista, mutta Sinat ja Siinat voivat juhlia nimipäiväänsä kahtenakin eri päivänä: Ortodoksisessa kalenterissa Siina-nimeä pidetään johdoksena Sinaida-nimestä, ja ortodoksisessa kalenterissa Siinan ja Sinaidan päivää vietetään 11.10. Epävirallista Sinan nimipäivää voidaan viettää myös 2.9. Sinin nimipäivänä. Lisää Sina-nimestä voit lukea näiltä sivuilta: https://www.kirjastot.fi/kysy/siina-nimen-merkitys-ja-alkupera https://www.kirjastot.fi/kysy/mista-tytonnimi-siina-tulee-mita https://www.nimipaivat.fi/2.9.  
Viettääkö Päivy nimipäivää samana päivänä kuin Päivi? 406 30.8.2019 Päivy voidaan nähdä kuuluvaksi samaan päivä-sanasta johdettuun nimiperheeseen kuin Päivi, Päivikki, Päivyt ja Päivä sekä niiden miespuoliset vastineet Päivö ja Päiviö. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Päivy-nimeä on annettu sekä naisille että miehille. Naispuoliset Päivyt voivat viettää nimipäiväänsä 16. kesäkuuta niin kuin Päivi, mies-Päivyille taas luontevampi juhlapäivä on Päivön ja Päiviön päivä 30. kesäkuuta. Liisa-Maria Patjas & Katleena Kortesuo, Uusi etunimikirja : Aadasta Äijöön Anne Saarikalle & Johanna Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön Kustaa Vilkuna, Etunimet
Kenen nimipäivä Italiassa on 23.7. ? 319 25.7.2019 Tuoilloin nimipäivää näyttäisivät viettävän Apollinare, Vanna, Brigida sekä Romola.     Lähteet: https://www.oroscopodioggiedomani.it/santi_giorni_dell_anno/santi-di-lu… https://www.paginainizio.com/nomi/onomastici.php