metamorfos -- biologi

8 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–8.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
1980-luvulla scifi lasten tai nuorten kirja, jossa tyttö oli puoliksi koira ja pakeni jostakin laitoksesta. Lukija ollut n 8 vuotta. 38 20.3.2024 Tämä olikin hieman hankalampi haku. Mieleen tuli Animorphs-sarja, jossa päähenkilöt muuttuivat milloin miksikin henkilöksi. Linkki Wikipediaan Sarja on suomennoksina kuitenkin uudempaa tuotantoa. Julkaistu 2000–2007. Linkki Wikipediaan Löysin yhden ehdokkaan myös 1980-luvun kirjoista. Gunnel Linden Olen oikea ihmissusi. Sen päähenkilö on kuitenkin poika. Linkki Kirjasampoon. Kenties Finna-haulla voisi löytää lisää ehdokkaita? Linkki Finna.fi
Mistä löytäisi kattavimman tietopaketin eri hyönteisten kaikista vaiheista (muodonvaihdoksen) kuvineen? toivoisin joko kirjaa tai esimerkiksi nettisivua… 167 8.7.2021 Valitettavasti oikeastaan mitään tutkimaani hyönteiskirjaa tai -verkkosivustoa ei voi pitää muodonvaihdoksen kuvauksen kannalta kattavana. Toukkien kuvia vielä jonkin verran voi kirjoista ja verkkosivuilta löytää, mutta munat ja kotelot ovatkin jo paljon haastavampaa etsittävää. Perhosten toukat lienevät työlään selvitystyön helpommasta päästä. Esimerkiksi Kimmo Silvosen ja kumppanien Suomen päivä- ja yöperhoset : maastokäsikirja (Bugbook, 2014) sisältää runsaasti toukkien kuvia. Yökkösten toukkien osalta voidaan puhua jo kattavuudesta: Matti Aholan kolmiosainen Pohjoisen Euroopan yökkösten toukat (KuvaSeppälä-yhtiöt, 2005-2011) sisältää kuvat yli 700 toukasta. Internetin kotimaisista hyönteissivustoista kannattaa mainita Ötökkätieto,...
Miksi sammakon poikasia kutsutaan toukiksi? 292 12.3.2021 Sammakolla on kolme kehitysvaihetta: muna, toukka ja sammakko. Toukaksi on tapana sanoa eläimen sitä kehitysvaihetta, joka tulee munan jälkeen ja ennen aikuista. Tietoa sammakon kehityksestä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2005/06/03/sammakko-ja-sen-kehitys Wikipedia-artikkeli toukista suomeksi ja englanniksi: https://fi.wikipedia.org/wiki/Toukka https://en.wikipedia.org/wiki/Larva
Heips! Etsin lasten kuvakirjaa omasta lapsuudesta. En muista kirjailijaa tai kirjan nimeä tai edes julkaisu vuotta. Kenties viimeisen 20 vuoden aikana… 199 25.9.2019 Kaivattu kirja lienee Christine Nöstlingerin Tomaanien elämää (Kustannus-Mäkelä, 1989). https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_9518732345
Mistä löytäisin 60-70 luvun lastenkirjan jossa päähenkilönä kissa joka halusi muiden eläinten ominaisuuksia ( esim norsun kärsän) joita sitten perhonen… 513 23.4.2019 Kaivattu kirja lienee Tammen kultaiset kirjat -sarjassa ilmestynyt Marjatta Kurenniemen ja Arne Ungermannin Putti, joka ei ollut lintu eikä kala. Siinä taikoja tekevä A-bra-ka-da-bra-perhonen auttaa Putti-kissaa olemaan kaikkea muuta kuin tavallinen kissa...
Olen yrittänyt etsiä lasten kuvakirjaa, jossa tyttö syö paljon porkkanoita ja muuttuu lopulta itse hevoseksi. Samalla tekijällä oli monia muitakin… 254 10.3.2019 Tiukka kasvisruokavalio porkkanoineen saa tytön muuttumaan hevoseksi Babette Colen kirjassa Virma Laukkanen (Kustannus-Mäkelä, 1994).
Onko (ja missä) jossain lainattavissa Animorphs- sarjan osia 21-54 sekä Megamorphsia 3 ( kirjoitettu englanniksi, ei ilmestynyt suomeksi)? 1333 2.9.2008 Valitettavasti Helmet-kirjastoista ei löydy kaikkia Animorphs- ja Megamorph-sarjojen osia. Animorph-sarjan osat 23, 29, 30, 51 ja 53 löytyvät, Megamorphs-sarjasta löytyy vain osa 4. Osoiteesta http://www.helmet.fi/ voit itsekin käydä katsomassa, mistä kirjastosta näitä on lainattavana.
Mistä kirjasta löydän kafkan muodonmuutos-novellin, se ei näkynyt olevan erillinen kirja. 2053 2.4.2007 Muodonmuutos-novelli on kirjassa Kafka,Kootut kertomukset, Otava 1997 painoksessa novelli löytyy sivuilta 46-92. Muuta: Novellia on käsitelty filosofisesti seuraavassa teoksessa: Reiners, Ilona: Kaipausta ja kannibalismia : esseitä mielenliikutuksista. WSOY , 2005. ISBN: 951-0-30144-2.