muistomitalit

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Monissa suomalaisissa toisen maailmansodan aikaisissa mitalien myöntökirjoissa on marsalkka Mannerheimin allekirjoitus eli sana "Mannerheim". Ovatko kaikki… 4840 2.8.2013 Esimerkiksi Vapaudenristien ja -mitalien myöntökirjat tilattiin sota-aikana Ab F. Tilgmann Oy:lta Helsingissä. Mannerheimin allekirjoitus oli painettu omistuskirjoihin valmiiksi. Palkitun nimi ja päiväys lisättiin käsin. Talvi- ja jatkosodassa myönnettiin yhteensä 572 981 Vapaudenristiä- ja mitalia, joten myöntökirjojen allekirjoittaminen käsin olisi ollut hyvin työlästä. Sotamuseolta kerrottiin että heidän kokoelmissaan olevien Mannerheim-ristien, Vapaudenristien ja esimerkiksi Talvisodan muistomitalien myöntökirjojen allekirjoitukset ovat kaikki painettuja. Mannerheim hyväksyi allekirjoituksellaan päiväkäskyt joissa palkitut listattiin. Palkitsemisesta ja mitaleista kerrotaan enemmän teoksessa Vapaudenristin ritarikunta : isänmaan...
Minulla on Keisari Nikolai II:n kruunajaisten muistomitalli vuodelta 1896.Suunnittelijana merkki pienellä C.(Jähnf?).Onko sellainen harvinainen tai arvokas. 2168 23.6.2009 Ulla Tillander-Godenhielmin teoksessa "The Russian imperial award system during the reign of Nicholas II 1894-1917" kerrotaan, että Nikolai II:n kruunajaisten muistomitalia jaettiin kruunajaisten valmisteluun osallistuneille virkamiehille ja sotilaille. Jaettujen mitalien määrästä ei kuitenkaan ole tietoa. Rahapajan www-sivuilla kerrotaan, että yleensä mitalien arvoon vaikuttaa laatu, suunnittelu, lyöntimäärä ja mitalin aihe. Mitaleista ei ole olemassa hinnastoja. Internetissä on kuitenkin esimerkiksi Pohjois-Karjalan Numismaatikot ry:n ylläpitämä keskustelualue numismatiikan harrastajille. Siellä voi kysyä alan harrastajien arvioita mitalin hinnasta: http://www.pk-numismaatikot.fi/forum/index.php Tietoa mitalien keräilystä rahapajan www-...
Onko tämmönen raha jonkinmoinen säästöpankin juhlaraha ilmestynyt v.1963 jossa kyösti kallion kuva toisella puolella ja toisella puolella lukee… 7907 27.2.2008 Niin sanotut "presidenttirahat" ovat lähinnä mitaleita, joita Säästöpankki jakoi asiakkailleen 1960-luvulla. Niiden arvo on 1 - 3 euroa. Tarkempaa hintatietoa antaa huutonet. (Lähteenä Numismaatikoiden tietopankki, jonka ylläpitäjänä Pohjois-Karjalan Numismaatikot ry.)