muistitieto

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Missä ja minä vuonna on julkaistu Kerttu Meriläisen Kirja Sampon sivuilla oleva runo Euroopan äidit? 289 29.5.2019 Uudenmaan Karjalaisseurojen Piirin kulttuuritoimikunta järjesti vuosina 1997-1999 evakkokertomusten keräyksen "Kävit sie? Näit sie? Muistat sie?", johon yli 200 kertojaa osallistui. Kerttu Meriläisen vuonna 1996 kirjoittama runo Euroopan äideistä on tämän keräyksen satoa. Noin sata keräyksessä vastaanotettua kirjoitusta  - Meriläisen teksti mukaan luettuna -  julkaistiin vuonna 2001 kirjassa Kävit sie? Näit sie? Muistat sie? : evakkokertomuksia. Keräyksen kaikki yli 200 kirjoitusta on sittemmin julkaistu Evakkoinstituutin verkkosivuilla. http://evakko.net/fi/?x=evakko&y=evakkokertomus&id=254&writer=Meriläinen Kerttu http://evakko.net/evakko.php
Onko totta, että Markus-setä olisi sanonut näin kauniisti sanottuna lähtevänsä vessaan ja yleisö kuuli tämän, kun mikrofoni oli vahingossa jäänyt auki? 2264 3.9.2018 Kansanrunousarkistoon tallennetuissa radiomuistoissa tämä noloksi arvioitu töppäys on kirjattu sekä Markus Raution että Yleisradion ensimmäisen kuuluttajan Alexis af Enehjelmin sanomaksi. Useimmiten lausujaksi ilmaistaan kuitenkin "luonteeltaan vapaaksi" luonnehdittu af Enehjelm, ja tähän sen liittivät myös Yleisradion pitkäaikainen yliteknikko Vilho Sännälä ja Markus-sedän Lastentunnilla esiintynyt Lasse Pöysti, joten tapahtuman muistelun kohdalla lienee tapahtunut siirtymä. Tavatonta ei ole, että tarinan kohde vaihtuu toiseksi, mutta itse kertomus jatkaa elämäänsä. Alexis af Enehjelm oli Yleisradiossa töissä suhteellisen lyhyen ajanjakson ja jäi Rautiota tuntemattomammaksi. Se, että tarina siirtyi eritoten Markus-sedän virheeksi, takasi...