| Henkiolento huu |
79 |
|
|
|
Huu oli uskomusten mukaan kuoleman edellä näyttäytyvä tai lähisukulaisen kuoltua ihmiseen merkkinsä, kuten mustelman, jättävä henkiolento, aave tai kummitus. Huunpurema tai huunhaukko oli tällainen ilman varsinaista syytä ihoon ilmestynyt mustelma, jonka uskottiin ennustavan läheisen ihmisen kuolemaa. Uno Harvan teoksessa Suomalaisten muinaisusko käsitellään lukuisia eri henkiolentoja, myös erilaisia aaveita ja kummituksia. Henkiolento huuta siellä ei kuitenkaan mainita. Huun kohdalla näyttää olevan niin, että tietoa siitä on lähinnä etymologisissa ja muinaisuskoa käsittelevissä sanakirjoissa.Lähteet:Pulkkinen, Risto: Suomalaisen kansanuskon sanakirjaSuomen sanojen alkuperä: etymologinen sanakirjaHarva, Uno: Suomalainen muinaisusko... |
| Haluaisin tutustua suomalaiseen mytologiaan ja muinaisuskoon. |
199 |
|
|
|
Hyvä perusteos voisi olla Risto Pulkkisen Suomalainen kansanusko : samaaneista saunatonttuihin (Gaudeamus, 2014). Muita lukuvinkkejä, joissa aihetta tarkastellaan eri näkökulmista:Aalto, Ilari: Vuosi keskiajan Suomessa (Otava, 2023)Kesäläinen, Tuomo: Suomen lohkareet ja tarinakivet (Salakirjat, 2019); Suomen luonnon pyhät paikat (Salakirjat, 2017)Koski, Kaarina: Kuoleman voimat : kirkonväki suomalaisessa uskomusperinteessä (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011)Ojanen, Eero: Suomalaiset taruolennot (Minerva, 2017)Saure, Heikki: Tonttu : tarua ja totta (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2019) |
| Onko Suomen kansanperinteessä/muinaisuskossa ollut joillain tietyillä kukilla joitain merkityksiä? Olisiko näistä olemassa jotain kirjoja tai lähteitä? |
499 |
|
|
|
Tein haun Finna.fi:ssä erilaisilla hakusanoilla ja niiden yhdistelmillä kuten etnobotaniikka, kansanperinne, kasvit, kukat, muinaisusko, muinaisuskonnot, suomalaiset, Suomi. Aivan suoraan antamastasi aiheesta ei tunnu löytyvän sopivaa teosta. Suurin osa teoksista joko käsittelee kasvien merkitystä lähinnä lääkinnällisessä tarkoituksessa tai ovat erilaisia kasvioppaita.
Lähimmäksi pääsin haulla etnobotaniikka ja suomi, jonka hakutuloksia voit tutkia tästä linkistä Finna.fi/hakutulokset.
Netistä suunnilleen samoilla hakusanoilla löytyi joitakin artikkeleita Yle.fi:stä:
Keränen A., Heikura P. Yle.fi. Kevään ensimmäisiksi kukiksi mielletään sini- ja valkovuokot. Julkaistu 20.05.2015 - 15:00. päivitetty 21.05.2015 -... |
| Viikingeillä oli omia riimuja ja symboleita joilla he koristelivat laivojaan, aseitaan ja korujaan. Löytyisikö Suomen muinaisuskonnon symboleista kirjoja,… |
448 |
|
|
|
Hei,
Kirjoja suomen muinaisuskoista löytyy kyllä Helle-kirjastoista. Voit esim. tehdä haun verkkokirjastolla asiasanoilla:
muinaisusko : https://helle.finna.fi/Search/Results?lookfor=muinaisusko&type=AllFields&filter%5B%5D=%7Emajor_genre_str_mv%3A%22nonfiction%22&dfApplied=1&limit=20
suomalainen mytologia: https://helle.finna.fi/Search/Results?lookfor=%22suomalainen+mytologia%22&type=Subject
Myös kirja, Vaiettu muinaisuus, voi mahdolllisesti olla kinnostavaa, https://helle.finna.fi/Record/helle.1484868
Kirjassa, Pohjolan voimaeläimet, voi löytyä tietoa muinaiseläinsymboleihin. https://helle.finna.fi/Record/helle.1344973
|
| Luin jostakin, että suomalaisessa muinaisuskossa ihmisellä oli kolme sielua (ruumissielu joka ylläpitää elintoimintoja ja lähtee pois sielulinnun mukana,… |
323 |
|
|
|
Helmet -hausta löytyy muinaisuskoa käsitteleviä teoksia. Niihin kannattaa tutustua.
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Smuinaisusko__Orightresult?… |