Mercury Freddie

5 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–5.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Kuka peri Freddie Mercuryn ? 637 27.12.2021 Valtaosan Mercuryn vuonna 1992 yli 60 miljoonan markan arvoiseksi arvioidusta omaisuudesta (lähes 15 miljoonaa nykyeuroa) peri hänen ystävättärensä Mary Austin. Austin sai Mercuryn Lontoon-talon irtaimistoineen sekä 50% varallisuudesta. Jäljelle jääneestä puolikkaasta 25% meni laulajan vanhemmille ja 25% hänen sisarelleen. Mercury jakoi testamentillaan rahaa myös rakastajalleen, ystävilleen ja työntekijöilleen. Esimerkiksi Jim Hutton, Mercuryn rakastaja vuodesta 1985 hänen kuolemaansa saakka, sai 500 000 puntaa. Saman verran saivat hänen henkilökohtainen avustajansa Peter Freestone ja entinen poikaystävä Joe Fanelli. Ystävätär peri Freddie Mercuryn. HS 24.5.1992 Laura Jackson, Freddie Mercury : elämäkerta 
Koska Freddie Mercuryn muistokonsertti esitettiin ensimmäisen kerran Suomen televisiossa? 322 18.5.2020 Freddie Mercuryn muistokonsertti pidettiin Lontoon Wembley-stadionilla 20. huhtikuuta 1992. Helsingin Sanomien digiarkistoja tutkien selviää, että Suomen televisio esitti TV1-kanavalla taltioinnin konsertista 9.5.1992 klo 12.00. Uusintaesitys oli TV1-kanavalla 30.8.1992 klo 12.55. Suorana lähetyksenä konsertin radioivat 20.4.1992 Radio City, Radio 957, Radio Auran Aallot, Rytmiradio, Radio Mega ja Radio Pori Helsingin Sanomat arkistohaku  
Mistä Q-magazinen numerosta (tänä vuonna) mahtaisin löytää laajan artikkelin Queenistä ja Freddie Mercurysta? 725 18.4.2005 Q-lehden erikoisnumero Queen: the inside story ilmestyi maaliskuussa 2005. Http://www.subscription.co.uk/home/prods.asp?m=190&scr=quee
Onko Queen-yhtyeen edesmenneellä laulajalla Freddie Mercurylla muistomerkkiä Englannissa? 1230 29.6.2004 Kyllä, Freddie Mercurylle on pystytetty patsas, mutta se ei ole Englannissa vaan Sveitsissä Montreux'n kaupungissa. Seuraava sivusto on omistettu Freddie Mercurylle ja siinä on kuvia vuonna 1996 pystytetystä patsaasta: http://www.montreuxshopping.ch/bazarsuisse1/freddie.html Englannissa näköjään jätetään kukkia Freddie Mercuryn muistopäivänä hänen Lontoon kotiaan reunustavan kiviaidan viereen. Tällä sivustolla on kerrottu asiasta ja mukana on kuvia: http://ring_man.tripod.com/fm10/fm10.html Freddie Mercuryn mukaan on nimetty ruusu: http://www.mr-mercury.co.uk/rose_-_freddie_mercury.htm Kaikille Freddie Mercuryn ihailijoille on "ystävä-sivusto", johon voi liittyä: http://www.geocities.com/freddievtb/fmfg.htm
Onko Freddie Mercurin elämänkertakirjoja suomennettu? 1069 29.6.2004 Freddie Mercurystä ei ole suomennettu yhtään elämäkertaa (lähde: Fennica-tietokanta, jossa on kaikki Suomessa ja suomenkielellä julkaistut kirjat). Englanninkielisiä sen sijaan on useitakin teoksia.