Haluaisin löytää kirjan jota olen lukenut lapsena 80-luvulla tai 90-luvun alussa. Kirjan päähenkilö on lastenkodisssa asuva tyttö. Pienempiä lapsia adoptoidaan… |
133 |
|
|
|
Voisikohan kyseessä olla Gudrun Mebsin Sunnuntailapsi (WSOY, 1985)?
"Sunnuntailapsi ei teidä itsestään muuta kuin syntymäpäivänsä, sillä hän on asunut lastenkodissa niin kauan kuin voi muistaa. Parasta siellä ovat sunnuntait – nimittäin niille joilla on sunnuntaikummi."
"Kaikki lastenkodin lapset haaveilevat rikkaista sunnuntaivanhemmista, jotka hakevat autoajelulle ja jäätelöbaareihin. Eräänä päivänä tytölle kerrotaan, että ensi sunnuntaina hänetkin tullaan hakemaan. Mitä tapahtuu kun sunnuntaikummi ei olekaan punatukkainen miljonäärinrouva? Voiko myssypäinen nuori nainen olla oikea kummi? Voi! Hänen kanssaan voikin tehdä vaikka mitä! Syödä eväitä kylpyammeessa tai juosta rankkasateessa." |