mayat

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Onko löytynyt hyviä syitä miksi Meksikon intiaaneilla on ollut julmia uskonnollisia palvontamenoja?Mayoilla ja atsteekeilla. 309 27.12.2020 Mayat ja asteekit uskoivat, että heidän jumalansa vaativat ihmisuhreja pysyäkseen rauhallisina tai hyvityksenä ihmisen luomisesta. Muuten seuraisi maailmanloppu tai muuta onnettomuutta. Tällaista ajattelua on esiintynyt jossain vaiheissa monissa ihmiskulttuureissa. Esimerkiksi asteekkien kosmologiassa maailma ja aurinko olivat tuhoutuneet jo monta kertaa. Vain uhratuissa sydämissä ja veressä oli maagista elämänvoimaa, joka varmistaisi, että aurinko nousee seuraavanakin päivänä. Monissa asteekkien ja mayojen taruissa maa ja ihminen oli myös luotu väkivaltaisesti repimällä jotakin toista olentoa. Ihminen hyvitti jumalten tekemät uhraukset antamalla näille takaisin omaa vertansa, lihaansa ja kärsimystään. Väkivalta oli näin sankarillista...
Etsin dvd:tä tai kirjallisuutta, jossa käsitellään muinaisia kulttuureita, kuten viikinkiaikaa ja maya-intiaaneja ja egyptin pyramiideja..kiina ja lohikäärmeet… 1004 23.11.2009 Helpointa on etsiä sopivilla asiasanoilla Vaski-tietokannasta http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=find2&sesid=1258965686&ulang=… Siis esim. asiasanakenttään sana viikingit. Kannattaa valita aineistollajiksi dvd ja kirjallisuudenlajiksi tietokirjallisuus. Hakutuloksena on yksi lastenosaston fiktiivinen video. Viikingeistä siis ei löydy Turun kaupunginkirjastosta aikuisille tarkoitettuja dvd-levyjä. Sensijaan kirjoja aiheesta kyllä löytyy, suurin osa Pohjoismaiden historian luokassa 93. Asiasanalla mayat ja aineistolajilla dvd löytyy dvd-levy Maailmanvaltojen synty: 6 Mayat,joka on hyllyssäkin pääkirjastossa. Mayoista löytyy runsaasti kirjallisuutta. Pyramideista löytyy tällä hakumenetelmällä dvd-levy Pyramidien arvoitukset,...
Tarvitsisin englanninkielisiä kirjoja Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen (mayat, incat, aztecit) kohtaamisesta espanjalaisten valloittajien kanssa. Yritin itse… 1205 4.4.2005 Seuraavista teoksista löytynee aiheeseen liittyvää tietoa. Tarkista myös näiden teosten (uusimpien) lähdeluettelot, niistä saa yleensä hyvin tietoa materiaalista, joka on keskeistä. Saatavuus sinun täytyy tarkistaa läheisestä kirjastostasi. Kirjastojen aineistotietokannoista on myös hyvä etsiä lisää kirjallisuusviitteitä, Internetin hakukoneilla niitä ei vielä löydy yhtä hyvin. -Innes, Hammond, The Conquistoadors, London 1969. -Prescott, William H., History of the conquest of Mexico and history of the conquest of Peru. New York, Modern Libary, [1950]. -Coe, Michael D., Mexico. London, Thames and Hudson, [n.1960]. (Ancient peoples and places ; 29). -Bosworth, A. B., Alexander and the East : the tragedy of triumph. Oxford, Clarendon, 1996. -...