landhöjning

5 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–5.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Kuinka suuri osa Suomesta oli veden alla ajanlaskumme alussa? 55 19.12.2023 Ajanlaskumme alku oli nykyisen Itämeren alueella Litorinameren aikaa. Meren laajuus juuri vuonna 0 ei näy kartoissa, mutta tilanne joitain tuhansia vuosia aikaisemmin on kuvattu monissa lähteissä, ks. esim. Aaltojen alla. Lisätietoja myös: Koivisto, Marjatta: Jääkaudet (2004)
Mikä on Kokemäenjoen ranta-alueen Karjarannan etymologia? Karjaranta on Porissa; entistä teollsiuus- , nykyisin, suurelta osaltaan, asuinaluetta. Kiitoksia. 162 2.11.2021 Karjaranta alkoi muodostua 1700-luvulla maankohoamisen ja lietteen kertymisen myötä. Tulvaherkästä alueesta muodostui luontaista laidunmaata keskustan alueella asuneiden karjanomistajien käyttöön. Laidunkäyttö jatkui aina 1800-luvun loppuun saakka, josta alkoi teollisuusaikakausi, ja nyt sitten mainitusti alueesta on muodostunut asuinalue. Nimi lienee siis peräisin ensimmäisen käyttötarkoituksen ajoilta.   Lähteet Satakunnan ammattikorkeakoulu. Karjarannan historiaa – tehdasalueen tilalla nyt moderni asuinalue. Wikipedia.fi. Karjaranta.
Etsin tietoa maankohoamisesta keskiajalla erityisesti Turun Nousiaisten alueella. Olisiko olemassa esimerkiksi tilastoja tai karttaa mistä näkisi missä… 843 5.3.2021 Jonkinlainen kartta rantaviivasta 1000 vuoden takaa löytyy tutkimuksesta, joka koskee Askaisten Louhisaarta, joka on Varsinais-Suomessa kuten Nousiainenkin. Gunnar Glückert ja Hannu Pitkäranta: Itämeren vanhan rantaviivan sijainti Askaisten Louhisaaren kartanolinnan alueella viimeisen l000:n vuoden aikana (Turku, 1999) Kuvissa 21 (s. 19) ja 22 (s. 20) näkyy alueen rantaviivaa noin v. 1000 jKr. https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/raportti/read/asp/hae_liite.aspx?id=… Tässä työssä on käytetty maankohoamisen keskimääräisenä nousunopeutena linnan alueella viimeisten 1000 vuoden ajalta arvoa 5,0 mm vuodessa. Fennoskandian maannousu Maan keskipisteen suhteen (millimetriä vuodessa) https://www.maanmittauslaitos.fi/tutkimus/teematietoa/...
Millä leveyspiireillä maannousema on Itämerelle 0 cm, eli maa ei enää nouse jääkauden vaikutuksesta? 241 9.10.2019 Itämerellä maannousu on alle yksi millimetri vuodessa leveyspiiriltä 55 leveyspiirille 56 kulkevan linjan eteläpuolella. Maanmittauslaitoksen sivuilta löytyy kartta ja muuta tietoa Fennoskandian maannoususta: https://www.maanmittauslaitos.fi/tutkimus/teematietoa/maannousu.    
Kävin kesällä Nousiaisissa, joka on saanut nimensä maankohoamisesta. Kukaan ei näytä tietävän ilmiön juridista aspektia. Kuuluuko esiinnoussut maa-alue… 202 9.9.2019 ​Aiheeseen liittyen löytyy Finlex-tietokannasta kaksi oikeutapausta KKO:sta https://www.finlex.fi/fi/oikeus/haku/?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=maankohoami*+lunastu*+vesij%C3%A4t*&submit=Hae+%E2%80%BA ja kaksi KHO:sta https://www.finlex.fi/fi/oikeus/haku/?search[type]=pika&savedSearch=laki&search[pika]=maankohoami%2A%20lunastu%2A%20vesij%C3%A4t%2A&_offset=0&tab=kho​ ​​KKO:n päätöksissä viitataan Kiinteistönmuodostamislakiin 554/1995 https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950554​ ja Maankäyttö- ja rakennuslakiin https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132​   Lisätietoja ympäristöministeriöstä, https://www.ym.fi/fi-FI/Ministerio/Yhteystiedot_ja_asiointi​