maamerkit

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Helsingin rautatieaseman ulkopuolella on maassa iso ulkokompassi koottu mukulakivistä. Siinä on iso nuoli joka osoittaa todennäköisesti kohti jompaa kumpaa… 169 Pohjoisnuolikuvio rakennettiin maahan Rautatientorin peruskunnostuksen yhteydessä vuonna 1987.Kun nuolen suuntaa katsoo esimerkiksi Googlen karttapalvelun kautta, näyttää, että se osoittaisi pari astetta itään pohjoisesta. Kompassin kanssa katsottuna nuoli on kuitenkin tismalleen pohjoisen suuntainen.Pohjoisen sijainnin voi todeta muutamalla eri menetelmällä. Kompassin käyttämä pohjoinen on niin sanottu magneettinen pohjoinen, joka määrittyy maapallon magneettikentän avulla. Magneettinen pohjoinen on jatkuvasti pienessä liikkeessä ja Suomessa se tarkoittaa noin 0,2 asteen vuosittaista siirtymää itään päin.Pohjoisen voi määritellä myös maantieteellisenä pohjoisena, jolloin määritellään kyseisestä paikasta lyhin tie pohjoisnavalle. Kartoissa...
Tampereen Raholassa on Huokaustenkuja, Nyt haluaisin tietää missä tämä otse kivi on sijainnut? Se on jonkun kirkkoreitin varrella Ylöjärvi-Pirkkala, tai Nokia… 338 Huokauskivi oli Risuharjun eteläpuolella kulkeneen Pohjois-Pirkkalan (Nokian) suunnasta Ylöjärvelle vieneen tien varressa. Sen vieressä kirkkoväki lepäsi ja söi eväitään matkallaan Harjun vanhalle kirkolle. Läpimitaltaan 3–4-metrisen kiven ympärillä oli kappalaisen pelto, Huokauskivenmoisio. Juhani Saarenheimon Vanhan Pirkkalan historian tiestöä ja liikenneoloja selvittävän osion perusteella kyseinen tie on saattanut olla osa "Kyröläisten markkinatieksi" kutsuttua reittiä, joka lienee tullut yleiseen käyttöön isonvihan jälkeen. Maantienä tämä se mainitaan ensi kerran 1744, ja se oli yleisesti käytössä Kyrön ja Tammerkosken väliä kuljettaessa. Jo vanhastaan olivat Kyröstä, Ikaalisisista ja Pohjanmaan puolelta Harjun ja Pispalan...