slutande

4 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–4.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Olisin kiinnostunut tietämään, miten ystävien tai perheen kesken kirjeet aloitettiin ja lopetettiin Suomessa 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä 68 13.6.2023 Aloitus ja lopetus ovat hyvin kirjoittajakohtaisia. Ne vaihtelevat myös sen mukaan, onko kirjoittaja saanut muodollista koulutusta. Usein itseoppineet kirjoittajat ovat ottaneet mallia esim. sanomalehdistä, saamistaan kirjeistä tai jäljitelleet viralliselta kuulostavaa puhetapaa vaikkapa papin mallin mukaan. Usein virallisissa kirjeissä pyrittiin nöyryyteen ja "alamaisuuteen".  Linkki Kirsi Keravuoren lisensiaattitutkimus 2012 Suomen kirjallisuuden seuran arkistosta löytyy esimerkkejä 1900-luvun alun ja 1800-luvun lopun kirjeistä. Linkki SKS arkistoon Kieli on kehittynyt ja kehittyy edelleen koko ajan. Lea Puustisen pro gradu 2011 1800-luvun kielenuudistuksen uudet piirteet aikalaisten teksteissä tutkailee aihettaan juuri kirjeiden...
Miten kirjastokortin voi sulkea kun muuttaa paikkakunnalta pois eikä tarvitse korttia enää? 256 3.6.2022 Palauta kaikki lainat ja hoida mahdolliset rästimaksut pois. Tule jonkun Helmet kirjaston tiskille ja kerro että haluat lopettaa kortin. Voit säilyttää Helmet kortin vaikka muutatkin paikkakunnalta. Kortin voi pitää, kunhan on osoite Suomessa ja muuttaa yhteystiedot ajantasaisiksi. Kortilla voi silloin käyttää esim. e-aineistoja.
Onko jossakin kootusti kuuluisia kirjojen loppulauseita/lopetuksia? 242 6.3.2021 Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin kirja Maailmojen loput : kirjoituksia romaanitaiteesta on kirja romaanien lopuista. Se sisältää mm. 30 pienoisesseetä. Esseen alusta voi lukea romaanin lopetuksen: https://armas.btj.fi/request.php?id=f55f7189859e3777&pid=9789510428610&… Kirjan saa lainaan Helmet-kirjastoista: https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2348073__Smaailmojen%20lo…
Muistan lapsuudestani (radio-ohjelmat Suomessa eivät silloin vielä olleet ympärivuorokautisia), että Yleisradion aamun radiolähetykset alkoivat "kukkokiekuulla… 2679 27.8.2014 Yleisradion arkistosta saamamme tiedon mukaan kukko olisi viimeisen kerran kiekaissut ohjelman alkaneeksi 28.9.1963. Tarkennuksena voidaan vielä mainita, että sittemmin kukko palasi Yle Radio 1:n (silloisen Ylen Ykkösen) aamuihin ja kiekaisi (toistamiseen) viimeisen kerran vuoden 2000 lopussa. Sen jälkeen uuteen päivään on Yöklassisen jälkeen (arkisin pari minuuttia ennen klo 6.00 ja sunnuntaisin klo 7) siirrytty "lempeämpiäänisten" lintujen ja tutun "pimpampullan" seurassa, mm. kesäaamuisin kukkuu käki. Yleisradiosta selvisi myös että Maamme-laulu soitettiin radiossa ohjelman päätteeksi viimeisen kerran 31.5.1994 YLE 1:ssä klo 00.05, kun myös Ylen Ykkönen aloitti seuraavana yönä ympärivuorokautiset lähetykset. Läpi yön kuuluva Yöklassinen...