skivbolag

7 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–7.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mitä vaaditaan siihen, että voi saada levytyssopimuksen? Olen viime aikoina keskustellut Juice Leskisen lauluäänestä, joka ei ollut mikään paras mahdollinen,… 167 14.3.2023 70-luvulla lauluäänellä oli kevyen musiikin levytyssopimuksia solmittaessa merkitystä lähinnä iskelmämusiikissa. Rockmusiikissa sopimukset tehtiin usein pikemminkin lauluäänestä huolimatta – kriteerit olivat tyystin toiset. Sitä paitsi, Juice sai levytyssopimuksensa Coitus Int -yhtyeen jäsenenä: Love Records kiinnitti levyttävien taiteilijoidensa joukkoon yhtyeen – yhtyeen, jossa oli useita laulajia ja lauluääniä (mm. Mikko Alatalo). Coitus Intistä tuli Juice Leskinen & Coitus Int vasta yhtyeen ensilevyn myötä. Love Recordsin johtajistoon kuulunut Atte Blom kommentoi Coitus Intille levytyssopimuksen tuottaneita demonauhoituksia näin: "Mulla ei ole muusikkotaustaa, mutta olin jollain lailla polliittisesti valveutunut ja mä olin aina...
Musiikkiteollisuus, levyttäminen ja tekijänoikeudet Yhdysvalloissa 379 30.11.2020 Yhdysvaltain tekijänoikeuslakia, alunperin vuodelta 1790, uudistettiin vuonna 1831 siten, että myös musiikkiteokset saivat tekijänoikeussuojan Yhdysvalloissa. Äänitteetkin saivat tekijänoikeussuojan 1900-luvulla. Mainitsemaasi tapausta tuntematta voidaan yleisesti ottaen todeta, että levytys ja levytetty teos ovat kaksi eri asiaa. Esittävä taiteilija ja levy-yhtiö voivat omistaa oikeuden ainoastaan tekemäänsä tallenteeseen, eivät itse kappaleeseen, jonka kuka tahansa muukin saa esittää ja julkaista omana tulkintanaan. Yhdysvaltain tekijäinoikeuslaki saattaa olla hyvinkin erilainen kuin eurooppalainen tai suomalainen laki. Pikaisen tiedonhaun tuloksena voi päätellä, että Yhdysvalloissa ei tarvitse erikseen pyytää tallennuslupaa jo...
Löytyisikö mistään Bruce Springsteenin levy-yhtiön tai tuottajan sähköpostiosoitetta? 183 30.9.2020 Maailmantähden tai hänen tiiminsä sähköpostiosoitteet eivät ole julkista tietoa, mutta Bruce Springsteenin agentuuriin CAA:han voi ottaa yhteyttä sen kotisivun lomakkeella. Creative Artists Agency: Bruce Springsteenhttps://www.caa.com/entertainmenttalent/touring/artist/BruceSpringsteen Springsteenin levy-yhtiö on Sony. Sonyn Euroopan haaran yhteystiedot  
Onko saksalaisen klassiseen musiikkiin erikoistuneen levymerkin Deutsche Grammophonin tuotannosta julkaistu historiikkia ja / tai discografiaa? 207 22.8.2019 Suomalaisista kirjastoista löytyy joitain teoksia koskien Deutsche Grammophon -levy-yhtiötä. Vanhempien kirjojen kuvailutiedot ovat usein vähäiset, jolloin sisällöstä ei saa juuri tietoa. State of the art - Deutsche Grammophon : The story = Die Geschichte (Verlhac, p2009) on Deutsche Grammophon -levy-yhtiön toimintaa ja levytyksiä kautta aikojen esittelevä englannin- ja saksankielinen teos. Se sisältää myös mm. esittelyjä Deutsche Grammophonin levytyksissä esiintyneistä taiteilijoista. Kirjan liitteenä on 6 CD-äänilevyä. Musiikin helmiä : laaja äänilevyvalikoima 1965 (Deutsche Grammophon Gesellschaft, 1965) sisältää äänilevyluettelon ja elämäkerrallisia tietoja säveltäjistä. Musik sprache der Welt : eine Schallplattensammlung aus Oper...
Mitkä ovat tällä hetkellä aktiivisia suomalaisia indie/pop -musiikkia julkaisevia levy-yhtiöitä? 1941 31.5.2018 Esimerkiksi IndieCo Ry on suomalainen riippumattomien levy- ja tuotantoyhtiöiden yhdistys ja heidän kotisivuiltaan löytyy jäsenlista jota voi tutkia. Ainakin Fullsteam, Soliti, Stupido Records ja Helmi Levyt ovat mielestäni tällä hetkellä aktiivisia, luultavasti muutkin listalla. Kannattaa kysyä vaikka suoraan heiltä tarkempaa tietoa. Yhteystiedot: http://www.indieco.fi/yhteystiedot/
Mikä olisi pienen levy-yhtiön paras väylä tarjota levyjä koko Suomen kirjastojen musiikkiosastoille? 766 14.1.2015 Käytännössä ainoa toimiva ja helppo tapa on tarjota tuotteitaan BTJ Finland Oy:n listoille, mistä ne menevät useimpien suomalaisten kirjastojen tietoon. Taloudellisesti tämä ei ole välttämättä tuottoisaa, koska BTJ ottaa aineiston välittämisestä oman palkkionsa. Mutta jos itsellä ei ole aikaa tehdä myyntityötä, näin saa ainakin tuotteensa tarjolle (BTJ luonnollisesti itse päättää viime kädessä, mitä he tarjoavat). Yleiset yhteystiedot löytyvät tältä sivulta http://www.btj.fi/btj-yrityksena/yhteystiedot/ ja suoraan Heikki Karjalainen (09) 5840 4534 tai Carita Oksman (09) 5840 4516 (sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@btj.fi). Se toinen, työläämpi tapa on tarjota tuotteita suoraan kirjastoihin. Kaikkien yleisten kirjastojen osoitteet...
Mitä tarkoittaa englannin kielessä käytetty ilmaus "faux Motown"? R&B- ja soul-musiikkiinhan se jollain lailla liittyy... 3059 29.7.2008 Faux Motown ei ole vakiintunut musiikkityylin nimitys vaan uudempaa Motown-vaikutteista musiikkia kuvaileva ilmaus, jolle esimerkiksi levyarvostelijat ovat vain löytäneet paljon käyttöä englannin kielessä. Suoraa lyhyttä suomennosta voi olla vaikea keksiä, mutta esimerkiksi uus-Motownista (uusi Motown-tyylinen musiikki) voisi ehkä puhua? Levy-yhtiö Motownin ja sen tähtien ja studiomuusikoiden rooli oli 1960-luvulla niin merkittävä afro-amerikkalaisen musiikin tekemisessä kansainvälisesti suosituksi, että tietyntyylistä soul- ja r&b -musiikkia alettiin kutsua Motown Sound -nimellä. Tyylisuunnalle on ominaista mm. rumpujen ja bassokitaran tärkeä rooli sekä solistin ja taustalaulajien välinen dialogi. Tunnettuja tyylisunnan artisteja...