Lehtinen Tuija

33 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Luin teini-ikäisenä kirjan teini-ikäisestä jääkiekonpelaajasta jonka nimi taisi olla ehkä Jere. Poika satuttaa jalkansa jouduttuaan taklatuksi eikä voi enää… 88 4.8.2022 "Kaukalon ex-kuningas" Jiristä ja Perhekoti Tuulikanteleesta kertovaa kirjaa on kysytty aikaisemminkin. Kyseessä lienee Tuija Lehtisen Ihan pihalla (Otava, 2003). Ihan pihalla | Kirjasampo Yritän epätoivoisesti löytää kirjaa, jonka luin yläasteikäisenä, eli vuosina 2006-2009. Muistelisin, että kirjalla oli suomalainen kirjailija, mutta nimeä en… | Kysy kirjastonhoitajalta (kirjastot.fi)
Tuija Lehtisen Laura-dvd. 359 31.1.2018 Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen kokoelmista viimeinenkin kappale Kaija Juurikkalan vuonna 2004 ohjaamasta Laura-elokuvasta tehtyä kuvatallennetta on valitettavasti jouduttu poistamaan. DVD on saatavissa muualta Suomen kirjastoista, joten voit halutessasi tilata sen kaukolainaan omaan lähikirjastoosi. Kaukopalvelu on maksullista. Helsingissä kaukolaina Suomesta maksaa neljä euroa. Mikäli sinulla on voimassa oleva Helmet-kortti ja lainausoikeus, voit tehdä itsekin kaukopalvelupyynnön alla olevasta linkistä löytyvällä lomakkeella. Kaukopalvelupyynnön voi toki tehdä myös omassa lähikirjastossa. https://finna.fi/ http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu/...
Millaisen vastaanoton Tuija Lehtisen kirjat ovat saanet? 875 19.1.2016 Tuija Lehtinen on hyvin tuottelias ja pidetty lasten- ja nuortenkirjailija, joka kirjoittaa myös aikuisille. Ainakin kirjastoissa Lehtinen on hyvinkin lainattu ja ilmeisesti myös kirjakaupat myyvät hänen teoksiaan hyvin. Hän on saanut myös tunnustusta työstään, ja hänet on palkittu useasti erilaisilla kirjallisuuspalkinnoilla. Kaikki nämä kertovat niin varsinaisten lukijoiden kuin kirjallisuuskriitikoidenkin arvostuksesta. Tuija Lehtisestä on kysytty tällä palstalla useasti aikaisemmin. Löydät vastaukset kirjoittamalla Kysy kirjastonhoitajalta –palvelun hakukenttään: Lehtinen Tuija. Runsaasti lisätietoa Lehtisen tuotannosta ja palkinnoista löydät kootusti Kirjasammosta http://www.kirjasampo.fi
Yritän epätoivoisesti löytää kirjaa, jonka luin yläasteikäisenä, eli vuosina 2006-2009. Muistelisin, että kirjalla oli suomalainen kirjailija, mutta nimeä en… 779 22.9.2014 Kaivattu kirja saattaisi olla Tuija Lehtisen Ihan pihalla (Otava, 2003). Se on kertomus neljästä nuoresta Perhekoti Tuulikanteleessa. Yksi heistä on tulevaisuudenuskonsa menettänyt ja puhumattomaksi lukkiutunut "kaukalon ex-kuningas" Jiri, jonka lupaavasti alkanut jääkiekkoilijan ura ja ammattilaishaaveet ovat kariutuneet nilkan murtumiseen. http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=a0c9493a-7da…
Voitko kertoa onko Tuija Lehtisen lapsuus ajoista mitään tietoa? Ja jos on niin mistä sen voi löytää? 1005 25.11.2013 Suomen nuorisokirjailijoiden nettimatrikkelista löydät lyhyesti tietoa Tuija Lehtisestä, myös lapsuudesta: http://www.nuorisokirjailijat.fi/main.php?s=k&k=24. Lapsuudestaan Tuija Lehtinen kertoo seuraavissa kirjoissa: Nuorten suosikkikirjailijat kautta Plätän (Suomen Nuortenkirjaneuvoston Tampereen osasto, 1996) Miten minusta tuli lukija: tunnetut lastenkirjailijat kertovat (Avain, 2013)
Teen tutkielmaa Tuija Lehtisestä, voisitko kertoa mistä löytäisi luotettavaa tietoa Lehtisen elämästä ? 1545 2.10.2012 Tuija Lehtisestä löytyy tietoa esimerkiksi kirjasta: Nuorten suosikkikirjailijat kautta Plätän : Plättä-voittajat 1975-1995, joka on ilmestynyt vuonna 1997 ja kirjasta Kotimaisia nykykertojia 1-2, jonka uudistettu painos on ilmestynyt vuonna 2003. Lisäksi Tuija Lehtinen kertoo itsestään Suomen nuorisokirjailijat -nettimatrikkelissa http://www.nuorisokirjailijat.f/main.php?s=k&k=24 Samassa nettimatrikkelissa on mainittu myös joitakin vanhempia kirjoja, joissa käsitellään Tuija Lehtistä ja hänen tuotantoaan. Kustannusosakeyhtiö Otavan sivuilla http://www.otava.fi/kirjailijat/kotimaiset/j-l/lehtinen_tuija/fi_FI/leh… kerrotaan myös kirjailijasta. Tuija Lehtisen haastatteluja aikakauslehdissä löytyi Aleksi -tietokannasta kaksi:...
Mitä palkintoja Tuija Lehtinen on voittanut ja jos hän on voittanut niin mistä kirjoista? 1551 10.4.2012 Tuija Lehtinen on saanut kirjoistaan lukuisia eri palkintoja. (Suluissa palkitut kirjat): - Nuortenkirjallisuuden valtionpalkinto 1988 - Plättä-palkinto 1989 (Joka kimma sen tietää) - Kuopion Taiteilijaseuran kirjallisuuden Minna-patsas 1990, 1991 teoksista Mirkka ja ratkaisujen kesä ja Vaniljasyndrooma - Plättä-palkinto 1995 (Ikkunaprinsessa) - Topelius-palkinto 1997 (Asvalttisoturi) - Plättä-palkinto 1999 (Sara@crazymail.com) - Kaarina Helakisa -kirjallisuuspalkinto 2002 (lasten- ja nuortenkirjatuotannosta) - Topelius-palkinto 2006 (www.liisanblogi.net) - Tirlittan-palkinto 2016 - Pro Finlandia 2017 Lisää tietoa mm. osoitteesta https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175922725910
Mikä on Tuija Lehtisen paikka Suomen kirjallisuudessa? 1493 5.3.2012 Tuija Lehtinen on hyvin tuottelias viihdekirjailija. Hänen kirjojaan julkaisee kustannusosakeyhtiö Otava, jonka sivuilla (http://www.otava.fi/kirjailijat/kotimaiset/j-l/lehtinen_tuija) häntä luonnehditaan näin: "Tuija Lehtinen kirjoittaa sekä aikuisille että nuorisolle. Hänen kertojanotteensa on optimistinen ja valoisa, ja hän kuvaa nuorten nykytodellisuutta irtonaisen rennosti ja humoristisesti. Viihdyttävän pinnan alla on kirkasta ja terävää oivallusta elämästä ja ihmissuhteista." Suurin osa Tuija Lehtisen tuotannosta on suunnattu eri ikäisille nuorille - sekä tytöille että pojille - ja pienempi osa aikuisille. Lehtisen kirjat kertovat sujuvaan tyyliin nykypäivän ihmisistä. Hänen viihdyttävää tekstiään on helppo lukea. Lehtinen on...
Miksi Tuija Lehtinen on kirjoittanut kirjan Rebekka ja kesäprinssi? Tai mitä hän haluaa sillä sanoa? Asialla on kiire, voisitko vastata nopeasti? Kiitos!! 1502 1.2.2012 Kirjan tarkoituksena lienee viihdyttää lukijaa. Tarkoituksena on myös kuvata nuorten elämää ja siihen liittyviä asioita, perhettä, ystävyyssuhteita ja muuttoa uudelle paikkakunnalle. Kirjan syvällisempi ajatus on kaiketi siinä, että jokaisen pitäisi rohkeasti uskaltaa olla oma itsensä eikä pidä taipua muiden painostukseen. Kustantajan esittelyssä sanotaan näin: "Ei Rebekan perhe ihan tavallinen olekaan: isä on pappi, äiti koiria kasvattava taidemaalari, isoveli Mooses haluaa maailmankuuluksi kitaristiksi ja ehtiväiset pikkusiskot Selma ja Saimi joutuvat pulaan tuon tuostakin. Uudella paikkakunnalla Rebekka tuntuu olevan muidenkin kuin hänet yllättäneen kesäprinssin mielestä outo lintu. Häntä ei hävetä leikkiä pikkusiskojen kanssa, hän...
Tiedätkö miten Tuija Lehtinen liittyy suomen kirjallisuuden historiaan? Ja mitä tyyliä ja aikakautta Rebekka-sarjan kesäprinssi edustaa? Kiitos vastauksesta! 1661 30.1.2012 Tuija Lehtisestä löytyy tietoa täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuija_Lehtinen http://oukasrv6.ouka.fi:8003/?dat0=lehtinen&formid=kirre&rppg=50&sort=a…; http://www.nuorisokirjailijat.fi/ Kirjailijan kohdalta löytyy myös lähdeluettelo, josta löytyy kirjoja, joissa on tietoa kirjailijasta. Lyhyesti Lehtisestä voisi sanoa seuraavaa: Tuija Lehtinen on syntynyt vuonna 1954. Hän kirjoittaa suosittuja viihdekirjoja ja nuortenkirjoja. Rebekka ja kesäprinssi on tyttökirjasarjan ensimmäinen osa ja se sijoittuu nykyaikaan. Kirja on tyyliltään tai genreltään nuortenkirjallisuutta ja se on varsin perinteinen tyttökirja.
Mitkä ovat Tuija Lehtisen pääteokset, teen hänestä tutkielmaa? 2159 14.9.2011 Tätä on kysytty meiltä aiemminkin, joten laitan tähän alkuun vastauksen, joka on kirjoitettu vuoden 2011 maaliskuussa: "Tuija Lehtinen on kirjoittanut valtavan paljon kirjoja niin nuorille kuin aikuisillekin. Lehtisen kirjoja on hankala verrata toisiinsa siltä kannalta, mikä kirja olisi toista merkittävämpi. Lista Tuija Lehtisen kirjoista löytyy esim. Otavan nettisivuilta osoitteesta http://www.otava.fi/kirjailijat/kotimaiset/j-l/lehtinen_tuija/fi_FI/teo… Yhtenä merkittävyyden kriteerinä voisi pitää esim. sitä, onko kirjaa käännetty muille kielille. Lehtisen kirjoista on tehty käännökset näistä: - Siivet varpaiden välissä (käännetty tanskaksi, ruotsiksi ja viroksi) - Roskisprinssi (käännetty ruotsiksi) - Tanja Tavis, Jäkälärinteen 9 D (...
Voisitko kertoa mitkä ovat kirjailija Tuija Lehtisen merkittävimmät teokset? Teen hänestä tutkielmaa. 6066 24.3.2011 Tuija Lehtinen on kirjoittanut valtavan paljon kirjoja niin nuorille kuin aikuisillekin. Lehtisen kirjoja on hankala verrata toisiinsa siltä kannalta, mikä kirja olisi toista merkittävämpi. Lista Tuija Lehtisen kirjoista löytyy esim. Otavan nettisivuilta osoitteesta http://www.otava.fi/kirjailijat/kotimaiset/j-l/lehtinen_tuija/fi_FI/teo… Yhtenä merkittävyyden kriteerinä voisi pitää esim. sitä, onko kirjaa käännetty muille kielille. Lehtisen kirjoista on tehty käännökset näistä: - Siivet varpaiden välissä (käännetty tanskaksi, ruotsiksi ja viroksi) - Roskisprinssi (käännetty ruotsiksi) - Tanja Tavis, Jäkälärinteen 9 D (käännetty saksaksi) - Rebekka ja kesäprinssi (käännetty japaniksi) Suomen nuorisokirjailijoiden nettimatrikkelissa Lehtinen...
Kertoisitko tuija lehtisen suklaapolkuja kirjasta. sen juonen jne,. 989 18.2.2011 Tuija Lehtisen Suklaapolkuja-kirja ilmestyi Otavan kustantamana v. 2008 (ISBN 978-951-1-23006-9) ja seuraavana vuonna pokkaripainoksena (Loisto-pokkari). Kirja kertoo meteorologi Elsa Karimosta, joka kaipailee parisuhteeseensa uusia tuulia. Hänen miehensä ekologi Turo Marttilan mielenkiinto suuntautuu Elsan sijasta lähinnä hyönteisiin, joita mies reissaa tutkimassa maailmalla. Kulttuuritoimittaja Ismo Loivamaa kirjoittaa Ilkka-lehden kulttuuripalstalla kirjasta tiiviin selostuksen ja arvion, jonka löydät täältä: http://www.ilkka.fi/teemat/teematarticle.jsp?article=374189 Tässä vielä linkki yhteen blogitekstiin, joka kertoo Suklaapolkuja-kirjasta: http://vauhko.vuodatus.net/blog/1541948/tuija-lehtinen-suklaapolkuja/
Kertoisitko Rebekka tarttuu toimeen kirjan juonen? kiitos! 1839 18.2.2011 Tuija Lehtisen kirjoittama nuortenkirja Rebekka tarttuu toimeen -kirja kertoo Rebekka ja kesäprinssi –kirjasta tutun Pappilan punatukkaisen Rebekan elämästä,koulunkäynnistä ja ihastumisesta. Rebekka aloittaa yläasteen suuressa koulussa,jossa on monta sataa oppilasta ja vain yksi tuttu, suntion Ulla. Yläasteelle meno jännittää, eikä kaikki suju ongelmitta. Pippurinen Rebekka ei suostu nyrkkeilijätyttö Saijan eikä kettinkijengiläisten silmätikuksi ja kiusanteon kohteeksi. Yläasteella Rebekka tapaa myös salaperäisen kesäprinssin.
Olisiko mahdollista saada Tuija Lehtisestä tietoa. Teemme tutkielmaa. 1501 24.1.2011 Tuija Lehtinen (s. 12.12.1954) on tuottelias ja palkittu kirjailija, joka on kirjoittanut kymmeniä teoksia sekä aikuisten että nuorten kirjallisuutta. Paljon tietoa Lehtisestä ja muista nuorisokirjailijoista sisältää Suomen nuorisokirjallisuuden nettimatrikkeli http://www.nuorisokirjailijat.fi/. Kirjailijat esitellään siinä aakkosjärjestyksessä ja kunkin kohdalta löytyy lähdeluettelo, jossa mainitaan muita kirjoja, joissa on tietoa ko.kirjailijasta. Tuija Lehtisestä löytyvät tiedot tästä linkistä, http://www.nuorisokirjailijat.fi/lehtinen-tuija.html Kirjasampo on suomalaisten kirjastojen tuottama kaunokirjallisuuden portaali. Sieltä kannattaa aina etsiä tietoja kirjailijoista sekä heidän tuotannostaan. Tuija Lehtisestä kerrotaan siellä...
Olisiko teillä tiedossa Tuija Lehtisen fanipostiosoitetta, jos sellaista edes on? 1148 16.2.2010 Tuija Lehtiselle voi lähettää fanipostia. Hänen sähköpostiosoitteensa löytyy ainakin kahdelta webbisivulta: Suomen nuorisokirjailijoiden nettimatrikkeli - Tuija Lehtinen http://www.nuorisokirjailijat.fi/main.php?s=k&k=24 Pakkala-kirjailijatietokanta - Tuija Lehtinen http://oukasrv6.ouka.fi:8003/?dat0=lehtinen&formid=kirre&rppg=50&sort=a…;
Kuinka monta Rebekka-kirjaa Tuija Lehtinen aikoo kirjoittaa ja milloin seuraava (neljäs) kirja ilmestyy? Vai onko koko sarja vain kolmen kirjan pituinen?… 1351 6.10.2008 Kirjasarjan pituuden taitaa tietää vain kirjailija, jos hänkään. Sarjan on julkaissut kustannusyhtiö Otava. Otavan kautta voisit kysyä asiaa: http://www.otava.fi/otayhteytta/fi_FI/palaute/
Mikä on kirjailija Tuija Lehtisen kirjallisuuden laji? 1697 12.5.2008 Tuija Lehtinen on paitsi nuortenkirjailija myös naistenviihteen taitaja. Lisää viihdekirjallisuudesta ja Lehtisenkin tuotannosta voit lukea esim. seuraavasta kirjasta: Kotimaisia naistenviihteen taitajia, toim. Ritva Aarnio ja Ismo Loivamaa, BTJ Kirjastopalvelu Oy 1999.
Miksi Tuija Lehtsen Laura-sarjasta puuttuu yksi kirja (Laura, omat juttuni) välistä? 940 21.3.2007 Laura - omat juttuni on täytettävä ystäväkirja eikä kuulu romaanisarjaan. Kirjastoon teosta ei ilmeisesti ole otettu siksi, etteivät täytettävät kirjat oikein sovi lainattaviksi. Ensimmäinen lainaajahan voisi kirjoittaa kirjan täyteen omia asioitaan... Kirjaa kannattaa etsiä kirjakaupasta. Lisätietoa Laura-sarjasta ja Laura - omat juttuni-kirjasta löytyy Otavan sivuilta. www.otava.fi
Mistä suomalaisesta tunnetusta nuorten kirjailijasta olisi helpoin löytää tietoa? 1062 22.1.2007 Helposti löydät tietoa esim. Jukka Parkkisesta, Tuija Lehtisestä ja Timo Parvelasta. Kaikista kolmesta löytyy jotakin mm. Suomen nuorisokirjailijoiden nettimatrikkelista,osoitteesta http://www.nuorisokirjailijat.fi/ (sieltä löydät myös listan monista muista nuortenkirjailijoista, jotka nettimatrikkelissa esitellään), ja Sanojen aika- tietokannasta jonka osoite on http://kirjailijat.kirjastot.fi/ (etusivulla on pudotusvalikko, josta voit valita kirjailijan. Kirjailijan valittuasi saat ensin esiin tekstinäytteen kirjailijan tuotannosta, ja pudotusvalikosta pääset kirjailijan henkilötietoihin). Jukka Parkkisen kotisivu on osoitteessa http://www.parkkinen.org/ , ja Timo Parvelan osoitteessa http://www.kolumbus.fi/timo.parvela/ Kirjoja, joista...