lauseet

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mieleen nousee vuosien takaa runo, jossa yhdessä kohtaa sanotaan jotenkin näin: Pidätän itselläni täydet oikeudet olla mahdoton En selailemalla löydä runoa,… 80 13.12.2023 Valitettavasti en onnistunut paikantamaan kyseistä lausetta mihinkään runoon. Ajatuksessa sinänsä on jotain sellaista hienovaraisen ja ilkikurisen kapinallista, jonka yhdistän muun muassa Tove Janssoniin tai Astrid Lindgreniin (mikäli kyse on suomennoksesta). Lauseen alku ei kuitenkaan ole niin uniikki, että sen voisi helposti jäljittää tietyn henkilön kirjoittamaksi. Esimerkiksi googlamalla löytyy muun muassa Mielen ihmeet -sivustolta lause "Pidätän itselleni oikeuden kohdata omat demonini." Kenties joku palstan lukijoista tunnistaa lauseen?
Mistä on peräisin ” tuomarit rokottivat kaatumisesta paljon pisteitä”? 216 20.1.2022 Lienee mahdotonta selvittää, missä ja milloin kyseinen lausahdus on ensimmäisen kerran sanottu. Varmuudella voinee sanoa, että se liittyy urheiluun. Luulisi sitä käytettäneen urheiluselostajien ja -toimittajien toimesta monen eri urheilulajin kohdalla. Esimerkiksi mäkihyppy, taitoluistelu ja eri voimistelulajit ovat lajeja, joiden yhteydessä kyseisen lauseen käyttö vaikuttaa todennäköiseltä. Mikäli tarkoitatte pelkästään sanan "rokottaa" merkitystä urheilu-aiheisessa yhteydessä, niin sillä viitataan yleensä sanaan "rangaista", esim. Vastapuoli pääsi rokottamaan [= tekemään maalin]. Arkikielessä tai kielikuvana "rokottaa"-sanalla viitataan sanoihin "verottaa; riistää, kupata", esim. Hallitus rokotti raskaasti yrittäjiä. Rokottaa-sanan...
Miten epäsuora kysymyslause erotetaan lauseessa silloin, kun se alkaa lauseenvastikkeella? 1508 30.6.2018 Lauseenvastikkeen kanssa ei kuulu käyttää pilkkua, mutta epäsuora kysymyslause puolestaan vaatii pilkun. Näin ollen antamasi esimerkki vaikuttaa tosiaan hieman haastavalta pilkkusääntöjen tulkinnan kannalta. Antamassasi esimerkissä näyttäisi kuitenkin olevan sivulause "mitä luonto merkitsee haastateltavalle" keskellä päälausetta "kysyttäessä hän on vastannut", joten tämä sivulause tulisi kaiketi erottaa molemmin puolin pilkuilla päälauseesta. Tässä tapauksessa muotoilisin virkkeen siis seuraavasti: "Kysyttäessä, mitä luonto merkitsee haastateltavalle, hän on vastannut, että..." Esimerkkitapauksen virkettä voisi myös muuttaa selkeämpään suuntaan siirtämällä maininnan haastateltavasta päälauseeseen: "Kysyttäessä haastateltavalta, mitä...