lastenkirjallisuus

1371 osumaa haulle. Näytetään tulokset 121–140.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Etsin hyvin vanhaa lastenkirjaa, jonka äitini löysi 50-luvulla. Emme tiedä kirjoittajaa emmekä kirjan nimeä, mikä hankaloittaan etsintää. Kirjassa ainakin… 100 15.6.2023 Valitettavasti kukaan vastajistamme ei muistanut kyseistä lastenkirjaa. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Olen etsinyt vuosia lapsuuden kirjaa. Koko oli A4 ja se oli eläinaiheinen lorukirja. Muistan ainakin delfiinejä siinä olleen. Lempilorussani oli undulaatti tai… 133 14.6.2023 Kyseessä on Bo Bjurströmin ja Kristiina Karhun Yhdessä : kuvia ja loruja eläimistä (1977). Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannassa kirjaa kuvaillaan näin: "Kirjan jokaisella sivulla on isokokoinen kuva kahdesta, samaa lajia edustavasta eläimestä, esim. kaksi hirveä, kaksi kirahvia, kaksi flamingoa jne. Pääasiassa eläimet ovat Afrikan eläimiä, mutta joukossa on myös mm. jäniksiä, karhuja ja kettuja. Jokaisen kuvan alla on kyseisiin eläimiin liittyvä loru. Esimerkiksi seepra-kuvan alle on kirjoitettu seuraavaa: Katsos seepran raitapaitaa. Pyjama se olla taitaa! Valkoinen ja musta, voi mitä hassutusta! Julkaistu ruotsiksi nimellä Par om Par - djur i bild och rim." Kirjaa ei ole enää kovinkaan monen kirjaston kokoelmissa, mutta voit...
Osaisitteko sanoa, miten on suomennettu Astrid Lindgrenin Marikki-kirjojen Liisan käyttämä sana "apselut"? Se esiintyy esim. Liisan repliikissä "Du är inte… 203 14.6.2023 Astrid Lindgrenin lastenkirjassa Marikki (Madicken) kyseinen kohta on suomennettu seuraavasti: "Sinä olet ihan hassu, sanoo Liisa, sinä olet ihan hassu." Sitaatti on teoksen kolmannesta luvusta Marikki ja Liisa huviretkellä kohtauksesta, jossa Marikki haluaa lentää isän sateenvarjolla. Marikki-teoksen on suomentanut Laila Järvinen vuonna 1962. Apselut-sanalle ei siis ole löytynyt käännöstä, jossa olisi sanan hauska lapsenomainen väännös sanasta absolut. Astrid Lindgren: Meidän Marikki (sisältää teokset Marikki ja Merikka ja KesäkummunTuikku, 1986, s.46)
Missä lastenkirjassa pieni tyttö asuu meren rannalla jossa vuorovesi nousee ja laskee.. 126 10.6.2023 Olisikohan kyseessä Mairi Hedderwickin kuvakirja Kati ja tyhmä teddykarhu (Katie Morag and the tiresome ted, suom. Sini Sovijärvi, 1986). Kirjasta on uusi suomennos vuodelta 2006. Tässä suomennoksessa kirjan nimi on Kaisu Maarian saaritarinat (suom. Taija Mård). Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannassa kirjaa kuvaillaan näin: ”Kati perheineen asuu Skotlannissa pienellä Struayn saarella (kartta kannen sisäpuolella). Katin perheeseen on syntynyt vauva, mikä harmittaa Katia. Kiukuissaan hän heittää nallensa mereen. Myös äiti hermostuu tilanteeseen ja ehdottaa, että Kati lähtee rauhoittumaan mummolaan. Mummun luona Kati mieli paranee, ja kaiken lisäksi myrskyaallot palauttavat rakkaan nallen. Lopussa onnellinen kuva jossa äiti imettää...
Etsin satukirjaa (ehkä 80-luvulla kirjoitettua), joka kertoo Saarasta. Saara oli muistaakseni päiväkodissa ja jossain kohtaa toivoo punaisia farkkuja ja… 107 9.6.2023 Etsimäsi kirja on varmaankin Kerstin Thorvallin ja Monica Schultzin kuvakirja Muistatko Saaran (Mer om Sara, suom. Kaija Pakkanen, 1981). Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannassa kirjaa kuvaillaan näin: "Suorakaiteen muotoinen kuvakirja kertoo viisivuotiaasta Saarasta, joka asuu kaupungissa äidin kanssa ja käy päiväkodissa. Saaran isä on bussinkuljettaja ja asuu muualla uuden perheensä kanssa; äidilläkin on miesystävä. Kirjassa Saara saa uuden ystävän, Lotan, suuttuu päiväkodissa ja karkaa ja lähtee äidin kanssa lomalle lentokoneella. Loman jälkeen punaiset farkut aiheuttavat pahaa mieltä. - Värikkäät kuvat; sisänäkymä mm. linja-auto, lentokone, vaatekauppa; ulkonäkymä mm. aurinkoranta, kerrostalo. - Jatkoa kirjaan: Saara (1981)"...
Kuinka monta osaa tehtiin Lukemisto Suomen lapsille-sarjaa? Onko niitä lainattavissa kirjastossa? 73 6.6.2023 Martti Airilan, Mandi Hannulan ja Eero Salolan toimittamaa Lukemisto Suomen lapsille -sarjaa julkaistiin neljä osaa vuosina 1930 - 1932. Sarjasta otettiin uusintapainoksia  40- ja 50-luvuilla. Kirjoja on lainattavissa Suomen kirjastoissa, mutta ei välttämättä kaikissa kirjastokimpoissa. Voit tilata teokset kaukolainaan muualta Suomesta. https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=%22Lukemisto+Suomen+lapsill… https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/fennica-suomen-kansallisbi…
Joskus pienenä olen lukenut kirjan nimeltä Perttu lähtee maalle. Montako näitä Perttu-kirjoja on kaikkiaan ja onko kaikki suomennettu? Olen lukenut myös toista… 77 5.6.2023 Birgitta Stenbergin ruotsinkielisessä Billy-sarjassa näyttäisi ilmestyneen 16 kirjaa, joista 13 on suomennettu – yksi jopa kahteen kertaan. Ruotsinkielisistä alkuteoksista kaksi kirjaa on julkaistu kahdella eri nimellä. Suomentamattomat Billy-kirjat ovat sarjan kolmas, neljäs ja kuudes kirja. Kustannus-Mäkelä julkaisi kaksi ensimmäistä kirjaa ja näytti niiden jälkeen jättävän sarjan sikseen. Se kuitenkin palasi Pertun pariin kahdeksan vuoden tauon jälkeen ja jatkoi sarjan kustantamista sen seitsemännestä  – siinä vaiheessa viimeisimmästä  – kirjasta. Mäkelän "välivuosien" neljästä ruotsinkielisestä Billy-kirjasta yksi ilmestyi suomeksi Schildtsin kustantamana; Schildtsillä Billy oli saanut pitää alkuperäisen nimensä. Jälkimmäinen kahdesta...
Kuka tai mikä on Kukakikaka? Hän esiintyy sadussa tai tarinassa jossain kirjassa jota vanhempani lukivat meille 1960-luvun alkupuolella. Olisi myös mukava… 128 2.6.2023 Valitettavasti kukaan kirjastolaisista ei muistanut tällaista satua tai tarinaa. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon kirjasta voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Muistelen usein lapsuuteni kirjaa 70-luvulta. Mielestäni se kertoi (kivikautisesta?) Tikkusen perheestä, joka asui Tukkiholmassa. En harmikseni kuitenkaan… 169 2.6.2023 Emme valitettavasti onnistuneet tunnistamaan tätä kirjaa runsaista vihjeistä huolimatta. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Minulla oli lapsuudessani 1960-luvulla lasten lorukirja, jonka nimi oli Kiss kiss kippurahäntä ja se oli silloin minulle hyvin tärkeä. Muistan siitä monia… 131 31.5.2023 Olisikohan kyseessä vuonna 1959 ilmestynyt lastenkirja Kiis kiis kippurahäntä. Kirjan on toimittanut Elli-Kaija Köngäs ja kuvittanut Pirkko Koski. Kiis kiis kippurahäntä Helmetissä
Etsin lapsena lukemaani satukirjaa, johon sisältyi useampi satu. Yhdessä sadussa halutaan huiputtaa muistaakseni jättiläistä, joka yrittää syödä kaiken… 83 31.5.2023 Valitettavasti en onnistunut jäljittämään etsimääsi kirjaa. Lähetin kysymyksen valtakunnalliselle kirjastolaisten tietolistalle. Jos joku siellä tunnistaa kirjan, saat vastauksen pikimmiten. Jos joku lukijoistamme tunnistaa kirjan, vastauksen voi kirjoittaa alla olevaan kommenttikenttään.
Etsin kirjaa, joka oli kouluni kirjastossa 1990-luvun alkuvuosina. Mahdollisesti kyseessä on kirjasarja. Kirja(t) kertoi(vat) ystävällisestä lohikäärmeestä,… 84 29.5.2023 Lucy ja Eric Kincaid ovat kirjoittaneet lastenkirjoja, joissa seikkailee lohikäärme. Kirjat ovat ilmestyneet helppolukuisissa ja niiden nimet ovat Lohikäärme metsässä (1985), Lohikäärme ja jänöt (1985), Lohikäärme ja väsynyt pöllö (1985) ja Lohikäärmeen piilopaikka (1985).  Kirjoja ei valitettavasti ole Helmet-kirjastojen kokoelmissa, mutta muualta Suomesta niitä voi tilata kaukolainaan. Googlettamalla kirjojen nimellä, löydät netistä helposti kuvia kirjojen kansista. https://finna.fi/ https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/fennica-suomen-kansallisbi…    
12-vuotias poikani tykkäsi todella paljon Tulisiivistä, Kepler62 kirjoista sekä Soturikissoista. Mitä tarjoaisin hänelle? 107 26.5.2023 Tässä joitakin sarjavinkkejä Tulisiipien, Kepler62:n ja Soturikissojen ystävälle.   Black, Holly: Magisterium-sarja Siinä missä toiset lapset haaveilevat pääsystä taikakouluun, Callum Hunt yrittää välttää sitä hinnalla millä hyvänsä. Forester, Kim: Cavallonin kronikat -sarja Fantasiasarja yksisarvisten, kentaurien, vedenhevosten, pegasosten ja ihmisten jakamasta maailmasta. Källner, Oskar: Imperiumin perilliset -sarja Tieteisseikkailu, jossa sisarukset Alice ja Elias etsivät avaruusolentojen kaappaamaa äitiään galaksin syövereistä. Riordan, Rick: Percy Jackson -sarja Percy Jackson on tavallinen newyorkilainen koululainen, kunnes eräänä päivänä saa tietää olevansa todellisuudessa merenjumala Poseidonin poika. Scarrow, Alex: Time...
Rudyard Kiplingin tarina suomeksi 99 20.5.2023 Katkelma on Rudyard Kiplingin kertomuksesta The cat that walked by himself kokoelmasta Just so stories (1902). https://www.gutenberg.org/files/2781/2781-h/2781-h.htm Kokoelmasta on kaksi suomennosta:  Norsunlapsi ja muita veikeitä juttuja (suom. Yrjö Kivimies, 1954) ja Alkutarinoita (suom. Jaakko Anhava, 2013). Kummassakin tarinan nimi on Kissa joka kulki itsekseen. Norsunlapsi ja muita veikeitä juttuja Helmetissä Alkutarinoita Helmetissä
Metsästän tietoa sanattomasta kuvakirjasta, jota poikani ”lukivat” 1970-luvulla. 91 20.5.2023 Kuvauksesi sopii Rolf ja Margret Rettichin kirjaan Ville Viikari (Kennst du Robert?), jonka on suomentanut Satu Marttila vuonna 1975 Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannassa kirjaa kuvaillaan näin: ”Sarjakuvamaisesti etenevä tekstitön kuvakirja, jossa lapsi voi laatia oman tarinansa aukeaman otsikoiden antamin vinkein. Otsikoita mm. Ville Viikarilla on työtä ja rahaa; Ville Viikari peilailee; Ville Viikarin kadonnut avain. - Keltainen kansi, kuvassa yksi isokokoinen hahmo jonka päällä useita samannäköisiä villejä mutta pienempiä (pään päällä, harteilla, taskuissa, kenkien päällä).” Ville Viikari Helmet-kirjastoissa https://lastenkirjainstituutti.fi/kirjasto/onnet-tietokanta
Mieleeni on jäänyt lapsena kohtaamani suomenkielinen lasten kuvakirja, jonka nimeä tai tekijää en kuollaksenikaan muista. Kirjan yhdellä aukeamalla oli… 116 19.5.2023 Emme valitettavasti tunnistaneet mistä kirjasta tämä aukeama voisi olla. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Mihin vuoteen tai mille vuosikymmenelle sijoittuu piirrossarja Kippurahännän kertomuksia? 85 15.5.2023 Marcel Aymén kirjat Delphinestä ja Marinettesta, joihin Kippurahännän kertomuksia perustuu, ilmestyivät vuosina 1934–46. Vuonna 1940 ilmestynyt Le mouton sisältää vaivihkaisen viittauksen sotaan, joten lienee sallittua olettaa, että kirjat sijoittuvat suurin piirtein kirjoittamisajankohtaansa. Vastaani ei tullut viitteitä siitä, että meillä televisioitua piirrossarjaa olisi ajantasaistettu tai modernisoitu, joten kaiketikin myös piirrossarjan tapahtumien voisi arvella ajoittuvan 30- ja 40-lukujen vaihteen tienoille. Piirrossarjan visuaalinen toteutus pohjautuu kirjoista 80- ja 90-luvulla otettuihin Claudine ja Robert Sabatierin kuvittamiin uusintapainoksiin. Planète Jeunesse - Les Contes du Chat Perché (1994) (planete-jeunesse.com)
10-vuotias poikani lukee vaan urheilumaailmaan sijoittuvia fiktiivisiä kirjoja. Parhaiten uppoaa jalkapallokirjat. Mitä futikseen liittyviä kirjoja … 90 15.5.2023 Kirjasammon kirjahyllyhaulla löytyy lista Jalkapalloa lastenkirjoissa, joka aukeaa alla olevasta linkistä: https://www.kirjasampo.fi/fi/node/7355   Jalkapallosta kertovia lastenkirjasarjoja ovat esimerkiksi Måns Gahrtonin Meidän oma futisjengi, ruotsiksi Mållösa United Kalle Veirton Meidän omat –sarja Tuija Lehtisen Pultti-sarja Bengt-Åke Crasin PK Pantterit –sarja, ruotsiksi BK Pantern –sarja   Vähän vanhemmille suunnatusta listasta Jalkapalloa nuortenkirjoissa saattaisi myös löytyä sopivaa luettavaa. Lista aukeaa alla olevasta linkistä: https://www.kirjasampo.fi/fi/node/7361   Mikäli näiden vinkkien avulla ei löytynyt mieleistä luettavaa, voit ottaa yhteyttä Lukuvalmentaja Junioriin: https://www.helmet.fi/fi-FI/Lapset/...
10-vuotiaalle luettavaa maailmansotien ajasta 110 12.5.2023 Tässä joitakin kirjavinkkejä. Brunow-Ruola, Marjo: Terveisin Neiti ja Clara Kertomus tyttöjen ystävyydestä 1940-luvulla. Larmola, Maija: Kesätukka ja muita juttuja Kukkulan korttelista, Monosukka ja muita juttuja Kukkulan korttelista, Jenkkikassi ja muita juttuja Kukkulan korttelista Arkielämää ja lapsuutta 1920-50-luvuilla. Levine, Karen: Hanan matkalaukku Tosipohjainen, lapsille suunnattu tarina lasten kohtaloista holokaustin aikaan. Moilanen, Paula: Keinuhevonen 1920-luvulla valmistetun keinuhevosen tarina vie vuoden 1945 kautta nykypäivään asti. Morpurgo, Michael: Sotahevonen (alk. War horse) Hevosen silmin kerrottu tarina ensimmäisestä maailmasodasta, rohkeudesta ja ystävyydestä. Raustela, Lasse: Taivaansavut-sarja...
Mikä mahtaa olla lastenkirja, jossa on tummankeltainen kansi, jota on luettu ahkerasti ainakin vuonna 1966-67 ja jonka ensimmäinen (?) loru kuuluu: Olipa… 144 11.5.2023 Kyseessä on vuonna 1959 ilmestynyt lastenkirja Kiis kiis kippurahäntä. Kirjan on toimittanut Elli-Kaija Köngäs ja kuvittanut Pirkko Koski. Kiis kiis kippurahäntä Helmetissä