laajeneminen

4 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–4.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mitkä maat ovat viimeksi liittyneet Natoon ja miten Turkki ja Unkari kohtelivat niitä ratifiointivaiheessa? 307 8.3.2023 Uusin tulokas Natossa on vuonna 2020 liittynyt Pohjois-Makedonia. Pahin änkyrä sen jäsenyyden tiellä ei ollut Turkki eikä Unkari, vaan Kreikka, joka onnistui jarruttamaan Makedonian  – nykyisen Pohjois-Makedonian –  jäsenyyshakemusta niin kauan, että liittymiseen kului lopulta 12 vuotta, vuodesta 2008 vuoteen 2020. Syynä tähän oli maiden välinen kiista Makedonian nimestä, joka ratkesi vasta Makedonian muutettua nimensä. Nimikiistan syynä oli se, että myös Kreikan pohjoisosan alueen nimi on Makedonia. Kreikkaan verrattuna Turkin viivyttely Pohjois-Makedonian jäsenyyden ratifioinnissa oli varsin vaatimatonta. Presidentti Erdoğan odotutti kolme kuukautta, ennen kuin jätti liittymispöytäkirjan parlamentin käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi,...
On puhuttu että maailmankaikkeus saattaa joskus lakata laajenemasta ja alkaa kutistumaan takaisin singulariteettiin josta se räjähti. 182 5.2.2021 Kaikki saattaisi tapahtua tavallaan uudelleen, muttei taaksepäin kelautuvan elokuvan tavoin, vaan enemmänkin eteenpäin jatkumisen tunnelmana. Ihminen on niin pieni otus universumissa, ettemme nytkään tiedä ilman tutkimusta, onko maailmankaikkeus laajenemassa vai supistumassa.  Esim. BBC ja Wikipedia ovat vastailleet kysymykseen Miten maailma loppuu? http://www.bbc.com/earth/story/20150602-how-will-the-universe-end ja https://en.wikipedia.org/wiki/Ultimate_fate_of_the_universe
Mitä tapahtuisi jos henkilö ylittäisi aluksellaan universumin rajan ja olisi siten universumin ulkopuolella? 2313 19.1.2021 Tiedemiehet ovat melko haluttomia arvailemaan, mitä maailmankaikkeuden reunalla ja sen toisella puolen olisi. Enemmistö heistä ajattelee varmaankin, kuten Steven Hawkins. "Fyysikko Stephen Hawking on usein sanonut, että koko kysymyksellä ei ole mitään järkeä, koska jos maailmankaikkeus syntyi tyhjästä ja toi kaiken olemassaolon, niin kysymys siitä, mikä on maailmankaikkeuden ulkopuolella, on kuin kysymys siitä, mikä on pohjoisnavasta pohjoiseen." https://www.livescience.com/33646-universe-edge.html Tämä ajatus on jo hieman muuttunut, sillä nykyisen teorian mukaan maailmankaikkeuskin voisi olla ajallisesti iankaikkinen eli mitään isoa pamausta ei olisikaan ollut vaan kaikki olisi aina ollut olemassa. https://www.livescience.com/49958-...
Miksi Rooman valtakunnasta tuli niin menestyksekäs?(imperiumi) Voi vastata tietysti ihan listauksella ja vinkata kirjoja, joissa aiheesta löytyisi lisää. 3841 3.9.2018 Koulun oppikirjoissa on yleensä hyvin kiteytettynä tällaiset syyt. Rooman valtakunnan suuruuteen johtaviksi asioiksi on usein arveltu ensinnäkin vahvaa armeijaa, jonka avulla valloitettiin ensin lähialueet, sitten kauempaa maita. Sotataito ja sen kehitys loivat edellytykset maailman valloitukselle. Diplomatian avulla lähikansat ja osin kauemmatkin saatiin integroitua roomalaisiksi, antamalla mm. enemmän oikeuksia valloitetuille kuin aiemmin oli ollut tapana. Rakennustekniikka oli kehittynyttä, roomalaiset rakensivat tieverkon (joka mahdollisti sotajoukkojenkin liikkumisen), tämä antoi mahdollisuuden tehokkaaseen viestintään, tieto kulki lähettien mukana tieverkkoa avulla, vesijohtojärjestelmä toi vaurautta ja hyvinvointia sekä näyttävät...